Laulukirja tarinan jäljillä: emeritus-HPJ Olli Ahola vol. 2

Viime kypsässä aloitimme juttusarjan, jossa käymme läpi nykyisen laulubjohtajamme Olli Aholan laulukirjaa. Tällä kertaa on luvassa tarinoita erinäisistä piirustuksista, korjauksista ja kirjoituksista, joita Ollin laulukirjaa on kertynyt melko paljon. Tässä linkki edelliseen kirjoitukseen.

Viime osassa kerroit hieman laulujen nimien korjauksista ja korjausten korjauksista. Kertoisitko joitakin lempiesimerkkejäsi korjatuista lauluista ja lisäsäkeistöistä?

Hmm… No sanotaan näin, että Esa[-Pekka] Helanteella oli pari vuotta takaperin tuohon ”koskenkorvaa”-lauluun pari sellaista lisäsäkeistöä, joita en ollut aiemmin kuullut ja totesin silloin niiden olevan erinomaisia. Such as ”ko-ko-ko-kosken korvaa, siitä aina korvatulehduksen saan…” ja jokseenkin poliittisesti epäkorrekti pakettiautoversio. Se [pakettiautoversio] sai mut nauramaan. Pahoittelen, jos joku on nyt sitä mieltä että ”tämä on paha juttu” tai ”hei HPJ sä et voi oikeesti olla tällänen”, mutta se oli hauska. Tunnustan, että se on epäkorrekti, mutta se oli hauska. Sitten tähän kyseiseen lauluun luotiin myös lisäsäkeistö eräiden Keskisuomalaisen Osakunnan rapujuhlien jäljiltä, tietäjät tietää ja terkkuja [eräälle kymäläiselle]! Säkeistössä lauletaan ”Casa Academicalla aina kunnon raketista saa…” Mitähän muuta täältä löytyisi… Börje [Silja Line specialin lisäsäkeistö] on melko vakio ja se viihdyttää uusia ihmisiä, mutta ei niinkään vanhoja. Mennään näillä mitä tuli nyt mainittua. Tosin erityismaininta pitää antaa ”Millainen on Hampuri”-vedoille, mutta sanotaanko vaikka näin, että jos itse lähtisin Hampuriin niin ajaisin varmaan viikset pois.

Kiitokset näistä! Palataan kirjoittamiseen myöhemmin, mutta siirrytään nyt muihin taiteenmuotoihin. Joillain minua taitavammilla ihmisillä on tapana piirrellä kirjoihin. Löytyykö sinulta jonkinlaisia piirrustuksia?

Löytyyhän minulta, älä sie hättäile! Aloitetaan vaikka tuosta:

Kyseessä on niin sanottu Kyrperos. Jos joku lukijoista on joskus katsonut lapsuudessaan esimerkiksi sellaista elokuvaa kuin Herkules, niin saatatte olla tietoinen, mikä on Kerberos. Tämä taideteos, joka laulukirjassani on, on nimensä veroinen. Terveisiä taitelijalle! Sitten on Saton 362. vuosijuhlissa piirretty kuva, johon on ensin piirretty kuva ja sitten vielä lisätty kommentti:

Tässä on onnistuttu jotenkin yhdistämään vuosijuhlat ja minulle hyvin läheinen harrastus, en tosin ymmärrä miten. Täytyy myös todeta, että on jokseenkin pieni kori tai aivan valtava lippu! Sitten on tietysti näitä kirjan valmiita kuvia, joihin on liitetty kommenttia, mutta se ei ehkä ole se mitä etsittiin… Myös muumipeikoista löytyy kuvia, mutta se ei ole niin erikoinen juttu… No sitten on tämä:

Siinä on hienosti kyrillisillä aakkosilla kirjoitettu ”Olli aikoo nauttia vodkaa”, vaikka vodka ei olekaan täysin samoilla aakkosilla. Tekstihän ei varsinaisesti liity kuvaan, josta minulla rehellisesti ei ole aavistustakaan, mitä se esittää tai ketä se esittää. Ehkä siinä oli tärkeimmät kuvat tästä laulukirjasta tai nimenomaan piirretyistä kuvista.

Hypätään nyt takasin kirjoituksiin: mikä näistä sinulle kertyneistä kirjoituksista on suosikkisi tai jonka nostat aina esimerkiksi asiasta puhuttaessa?

Kuten aiemmin haastattelijan kanssa puhuin, on eräs nimeltä mainitsematon, Iitin kuntaa kotipaikkanaan mainostava, vaaleahiuksinen miesoletettu, joka on saattanut kirjoitella laulukirjoihin aika paljon tällaista oman kuntansa propagandaa, etten sanoisi. Havaitsin, että tässä on ollut eräänlaista vastareaktiota käynnissä. En tiedä, onko samoilla sitseillä vai myöhemmin tänne tullut tällainen lisäteksti: ”Sori, luulin et tää on Villen kirja :DD”

Kuten mainitsin jo aikaisemmin, tuo mato-onkijain seuran paluuhymni on ehdoton ykkössuosikki. Sitten tulee mieleen tämä kuva, jonka yhteydessä terveisiä seniori Lasse Sipilälle. Kuvassa on kaveri, joka näyttää vähän Lasselta ja kuvaan on lisätty keskustelu. En tiedä, onko tässä ajateltu minua Lassen kanssa vai mitä, mutta kuva hauska siitä huolimatta.

Tässä vaiheessa lienee hyvä kysyä kysymys, joka olisi varmaan pitänyt kysyä heti alkuun: mikä mahtaa olla sinun lempisitsilaulusi?

No siis sehän löytyy tietenkin uuden laulukirjan sivulta 55, eli ”Virolahti”. Sitä ei kuitenkaan ole aivan jokaisilla sitseillä laulettu, mikä on oma virheeni kun en ole sitä tajunnut ehdottaa. ”Kymijoki” on myös yksi lemppareitani, mutta lähinnä se [ylin suosikki] vaihtelee laulujen ”Minnet” ja ”Hönöhönö” välillä.

Lisää tarinoita O. Aholan laulukirjasta seuraavassa osassa!

Kolumni: Verorahoja ja kuumia tunteita

Maailman poikkeustilaa ei ole pystynyt ohittamaan viimeisen kuukauden aikana, mutta nyt viimeistään tulee merkki, josta tulisi ehkä olla huolissaan: Roni Vatto aikoo puhua (tai pikemminkin kirjoittaa) taloudesta. Kyllä, maailman kirjat eivät ole koskaan olleet näin sekaisin. Ehkä ensi Kypsässä puhun jo politiikasta, sillä se vasta huolestuttavaa olisi! Oikeastaan aiheeni lähtee taloudesta ja liikkuu sieltä tutummille vesille, joten en liiku aivan tuntemattomalla alueella.

Yle uutisoi 22.4.2020 valtion yrityksille jakamien ”koronatukien” vaikutuksesta, joka ei välttämättä ole ollut toivotun mukainen. Televisiostakin tuttu ”huutokauppakeisari” Aki Palsamäki oli palauttanut Business Finlandille saamansa 10 000€ tuen, koska hän ja hänen perheensä olivat saaneet jopa tappouhkauksia tukien johdosta. Samassa jutussa kerrotaan, ettei kyseessä ole ainut yritys, jonka henkilöstöä on uhattu. Koko tilanne tukien, Business Finlandin sekä Työ- ja Elinkeinoministeriön ympärillä on melko sekava ja monimutkainen, joten tässä on Ylen analyysi koko sotkusta. Tiivistän ehkä hieman kärjistäen koko tilanteen seuraavasti: Koko sotkussa on siis kyse koronatuen jakamisesta toimielimen kautta, jonka tehtävä ei ole jakaa koronatukea. Samalla toimielin on jakanut myöntämisperusteidensa mukaan rahaa sellaisten yritysten innovaatiotoimintaan, jotka eivät välttämättä ole kärsineet koronasta. Miksi tämä on kolumnin kannalta olennaista? Siksi, että aion puhua reagoinnista näihin uutisiin.

”Siksi meillä lukijoina on vastuu perehtyä aiheisiin ennen kuin siirrymme ilmaisemaan omaa mielipidettämme.”

Palsamäen ja muiden yrittäjien saamat uhkailut olisi helppo ohittaa vain asiaan perehtymättömien ja oman elämänsä supersankareiden huuteluksi, mutta kyseessä on ilmiö, joka näkyy yhteiskunnassamme ja maailmassamme yhä useammin ja joskus jopa vakavin seurauksin. Ihmisten reagoiminen uutisiin tunteilla ei ole uusi asia, ja mediat ympäri maailman käyttävät tätä hyväkseen saadakseen enemmän ostajia lehdilleen, katsojia lähetyksilleen tai klikkauksia klikkiotsikoilleen. Ongelma syntyy siitä, kun media ilmaisee asiat vain kapeasta näkökulmasta tai pinnallisesti maksimoidessaan juttujen määrän saadakseen mahdollisimman paljon mainostuloja. Ihmisillä on sisäinen tarve etsiä syyllisiä saadakseen heidät vastuuseen, erityisesti kun pelissä on yksilöiden maksamia verorahoja. Huonosti ja pinnallisesti kirjoitettujen uutisten synnyttämät tunnereaktiot saavat vahvistusta muiden ihmisten reaktioista ja lopulta ne purkautuvat oman käden oikeutena. Tämän syklin voi nähdä monen ”#gaten” eli somekohun takana, ja se synnyttää tunnelatauttunutta keskustelua, jossa faktoilla on toisarvoinen asema.

Yliopistoyhteisössä tilanne ei onneksi ole näin herkkä, mutta me olemme niitä, jotka myös tulevaisuudessa kulutamme näitä uutisia. Siksi meillä lukijoina on vastuu perehtyä aiheisiin ennen kuin siirrymme ilmaisemaan omaa mielipidettämme. Medialukutaitoa toitotetaan alakoulusta lähtien, mutta mielestäni myös perinteisen median edustajilta tulisi vaatia vastuuta uutistensa tasosta. Jokaisen ihmisen ajatus- ja kokemusmaailma toki vaikuttavat hänen kirjoittamaansa tekstiin, mutta perinteisen median edustajan tulisi pystyä tunnistamaan omat ennakkoasenteensa ja toimimaan niistä huolimatta mahdollisimman tasapuolisesti ja syvällisesti. Maailmamme on pienentynyt viimeisen 50 vuoden aikana entistä pienemmäksi ja monet vain tiettyä ”totuutta” julistavat mediat ovat saaneet valtaa yksinkertaistamalla ja jopa väärentelemällä faktoja. Siksi perinteisen median ei tule sortua tähän edes suurempien mainostulojen toivossa.

Roni Vatto

Kirjoittaja on täysin valmis sosionomi, joka opiskelee teologiaa ja nauttii ihmisten hämmentämisestä.

(Kuvan ottanut: Jalmari Salovirta)

Kolumni: Hitlerin naudanliha

”Vihreää diktatuuria ja tämä on vasta alkusoittoa jos he pysyy vallassa!” ”Koska järkevimmät kommentit tulevat lihansyöjiltä…” Unicafen päätös luopua naudanlihasta herätti paljon somekeskustelua ja jopa someraivoa ympäri internetiä. Edellä mainitut kommentit ovat vain esimerkkejä erään asiasta uutisoineen sivuston kommenttipalstalta, mutta ne paljastavat myös taustalla piilevän ongelman, joka ei rajoitu vain Helsingissä toimivan ravintolaketjun ruokalistaan.

Siirrytäänpä ajassa 70 vuotta taaksepäin. Toinen maailmansota on loppunut, ja maailmalle leviää tietoa niistä hirveyksistä, joita Hitlerin hallinnon alla oli tehty (kyllä, pelaan natsikortin jo tässä kohtaa). Syyllisiä etsitään ja niitä löydetään sekä tuomitaan Nürnbergin oikeudenkäynneissä. Aika kulkee eteenpäin, ja holokaustin syy tiivistyy ihmisten mielissä natsien pahuuteen. On kuitenkin tärkeä huomata, että eräs merkittävä syy holokaustiin oli yhteiskunnassa syntynyt/luotu jako saksalaisiin ja muihin, arjalaisiin ja vähempiarvoisiin, meihin ja heihin.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksa ja saksalaiset laitettiin hyvin ahtaalle taloudellisesti, poliittisesti ja sosiaalisesti, koska uskottiin tällaisen syyllistämisen olevan oikea rangaistus. Tämä toimintatapa oli osa niitä rappusia, joiden avulla Hitler nousi valtaan, koska Hitler otti voittajien käyttämän jaottelun voittajiin ja syyllisiin soveltaen sitä omiin tarkoituksiinsa. Hän loi yhteiskuntaan selkeän jakolinjan ja syytti toisella puolella olevia kaikesta pahasta. Tästä alkaa muodostua pelottava kuva nykyajasta, eikö totta? Mutta mehän olemme paljon viisaampia, emmekä me koskaan tekisi mitään vastaavaa?

Hitlerin käyttö esimerkkinä on hieman kärjistävää, myönnetään. Mutta aina, kun yhteiskunnassa ruvetaan vetämään jakolinjoja ja syyttelemään toista puolta, siirrymme polulle, jota ei kannata kulkea loppuun asti. Toisesta maailmansodasta on kulunut vasta 70 vuotta, ja olemme jo unohtaneet, miksi yhteiskunnan pitäisi toimia yhdessä yhteisen hyvän eteen. Tästä hyvänä esimerkkinä toiminee ”Nordean nallekarhun”, Björn Wahlroosin kommentit konsensuksen hakemisen haitallisuudesta.

En sano, että Suomessa on valtava ongelma, joka uhkaa yhteiskuntarauhaa. Koen kuitenkin tärkeäksi muistuttaa, että toisen ihmisen kuunteleminen ja kuuleminen ovat elintärkeitä ominaisuuksia sekä yhteiskunnassa että missä tahansa yhteisössä. On hyvä ja tärkeää olla eri mieltä asioista, mutta toisen ihmisen sivuuttaminen hänen mielipiteensä, poliittisen vakaumuksen tai ihan vain ulkonäön vuoksi voi johtaa tilanteeseen, jossa toinen ihminen on vähän vähempiarvoinen kuin minun mielipiteeni, poliittisen vakaumuksen tai ulkonäön edustaja. Meillä on taito keskustella rakentavasti vaikeistakin asioista, vaikka tunteella ja syyttelyllä lauotut kommentit saavat enemmän huomiota ja palstatilaa.

Siirrytään siis köyden samalle puolelle, söit naudanlihaa tai et!

Roni Vatto

Kirjoittaja on täysin valmis sosionomi, joka opiskelee teologiaa ja nauttii ihmisten hämmentämisestä.

(Kuvan ottanut: Jalmari Salovirta)

Laulukirjan tarinan jäljillä: hallituksen puheenjohtaja Olli Ahola

Laulukirja on olennainen osa monien opiskelijajärjestöjen identiteettiä, eivätkä osakunnat ole poikkeus. Osakuntien laulukirjoista erityisiä tekevät kanta-alueista kertovat laulut, ja Kymenlaakson osakunta voikin ylpeillä suurella määrällä uudelleensanoitettuja lauluja, jotka kertovat Kymenlaaksosta. Laulukirjoilla on kuitenkin toinen puoli: ne ovat merkityksellisiä myös yksilöille. Laulukirjaan ja sen lauluihin voi liittyä monien vuosien edestä muistoja (jos kirja pysyy ehjänä useamman vuoden ajan). Tässä kolmiosaisessa juttusarjassa KyOn hallituksen puheenjohtaja Olli Ahola avaa omaan laulukirjaansa kertyneitä muistoja, ajatuksia ja tarinoita.

Olli Ahola, kiitos kun suostuit haastateltavaksi. Aloitetaan melko perinteisillä kysymyksellä: kuinka vanha laulukirjasi on? Muistatko jotain hetkestä, kun sait käsiisi kyseisen kirjan ensimäistä kertaa?

Sain kirjani syyslukukaudella -13, eli silloin kun olin itse fuksi. Eli silläkin on nyt alkanut seitsemäs vuosi osakuntaelämää. Puolestaan tämä uusi laulukirjani on saanut kokea sitä vasta vuoden verran.

Varsinaisesta hetkestä on vähän hatarat muistot. Tapahtuma taisi olla KyOn rapujuhlat. Luultavasti Pasi [Pykälistö] tai Aapo [Jussila] oli silloin taloudenhoitaja… Taloudenhoitajalta näitä pystyi silloinkin ostamaan, eli tässä suhteessa asiat eivät ole muuttuneet, ainakaan huonompaan suuntaan! Kirja oli silloin vielä kasassa, toisin kun tällä hetkellä… Tämä hopeinen osa myös kimalsi kauniisti, eli missä on meidän osakunnan logo. Kirja oli myös puhdas, sitä ei oltu pilattu mitenkään ja sillä oli elämä edessä.

Juhlissa ja sitseillä on tapana jälkiruuan aikana tapana laittaa laulukirjat kiertämään siten, että niihin voi kirjoittaa terveisiä tai mitä haluaa. Oliko perinne sinulle ennestään tuttu? Onko ensimmäisistä juhlista tai alkuajoilta joitain erityisiä muistoja liittyen tähän perinteeseen?

Perinne ei ollut ennestään tuttu, ja törmäsin siihen ensimmäisen kerran KyOn rapujuhlilla ja YFK:n fuksisitsellä. Hmm… Siinä vaiheessa kun aikajänne on reilu kuusi vuotta, alkuaikojen määrittäminen on hieman hankalaa… Mutta sanotaan näin, että ensimmäisen lukukauden ajalta täällä kirjassa on tällainen erittäinkin klassikkosanoitus, joka kulkee nimellä ”Etelä-Kymen puolisotilaallisen mato-onkijain seuran paluuhymni”. Tästä laulusta haluankin kiittää silloisia teologian ylioppilaita, ainakin yhtä nykyistä teologian maisteria, Esa-Pekka Helannetta, Aleksi Leppästä ja Ilmari Salmea. Heidän kanssaan tuli tosiaankin tehtyä fuksisyksynä kaikenlaista jännää, muun muassa menimme Tallinnaan ja ostimme vain kravatit. Se on eräitä legendaarisimpia muistoja. Tämä on myös ehkä legendaarisin kirjoitus niiltä ajoilta, mitä tähän kirjaan on tullut. Ehkä myös yksi kaikkein aikojen legendaarisimmista kirjoituksista.

Muistatko, mitä ajatuksia laulukirjojen kierrättämisperinne herätti noina alkuaikoina?

Eniten se ehkä kummastutti, koska en ollut törmännyt tällaiseen perinteeseen aikaisemmin. Sen merkitys alkoi herätä vasta myöhemmin, kun oli käynyt enemmän sitseillä. Mitä enemmän a) kirjaa laittoi kiertämään ja b) luki muiden kirjoja, sitä enemmän siinä tuli se havainto, että sinne kirjoitetaan kivoja terveisiä tai juttuja, jotka on niiltä sitseiltä jäänyt mieleen susta tai jostain muusta henkilöstä. Ne muistamisen arvoiset asiat kirjoitetaan (en nyt sano muistikirjan omaisesti mutta lähestulkoon) ylös. Ja tällaisia muistoja ja tempauksia täältä kyllä sitten löytyykin, jonkin verran…

Kun selailet siinä laulukirjaasi, sieltä näyttää löytyvän erinäisiä korjauksia sun muita sieltä näyttää löytyvän. Annatko esimerkin tässä kohtaa?

Joo, korjauksia kyllä löytyy ja tunnetuksi ovat tulleet myös laulujen nimien korjausten korjaukset. Mitähän täältä mainitsisin… Laulu ”Paavi ja sulttaani” on korjattu nimellä ”Esa ja Esase”, joka puolestaan on korjattu nimellä ”Vilja ja Camilla”, jota ei ole vielä korjattu. Katsotaan sitten seuraavien sitsien jälkeen, mikä on tilanne. Sitten täältä löytyy laulu ”Jos (e)ukkos kieltää sua juomasta” lisäksellä ”niin sano sille!”.

Seuraavassa numerossa perehdymme lisää erinäisiin kirjoituksiin ja piirroksiin, joita HPJ Aholan laulukirja pitää sisällään!

KyOGamingin manifesti

Kymenlaakson Osakunnan videopelikerho eli KyOGaming näki päivänvalon (taikellarin kattolamppujen valon) 17.1.2019. Täten esitettäköön KyOGamingin manifesti.

KyOGamingin tarkoitus on edistää videopeliharrastuksen, videopelikulttuurin sekä E-urheilun näkyvyyttä ja harrastusmahdollisuuksia DGO:n osakuntien sisällä.Videopelaaminen on nykypäivänä merkittävä tapa käyttää elektronisia laitteita, joten onvain järkevää, että KyOlla on kerho tukemassa tätä harrastusta. Videopelaaminen onmyös kehittymässä entistä enemmän sosiaaliseen suuntaan erilaisten sovellutustenkautta. Nämä mahdollistavat uusia tapoja toimia yhteisöllisesti videopelien sisällä jaympärillä. KyOGaming haluaakin edustaa positiivista yhteisöllisyyttä yhteisenharrastuksen tiimoilla. Tuomitsemme kaiken syrjinnän ja häirinnän, emmekä suvaitsesitä missään muodossa. Haluamme olla esimerkki yhteisöstä, jossa kaikki voivat nauttiayhteisestä videopeliharrastuksesta ilman pelkoa pilkkaamisesta tai vähättelystä.

Tavoitteiden edistämiseksi on jo nyt suunniteltu joitakin tapoja. Näitä tapoja tullaanlaajentamaan KyOGamingin järjestäytymiskokouksessa, johon kaikki DGO:nosakuntalaiset ovat kutsuttu. Tällä hetkellä suunnitelmissa on järjestää erilaisiapelikertoja, joissa hyödynnetään DGO:lla olevia laitteita sekä jäsenien omiakonsoleita ja/tai pelejä, jos jäsen itse haluaa niitä tuoda käytettäviksi. Kokoontumisiatullaan järjestämään myös merkittävien E-urheilutapahtumien kisakatsomojenmuodossa. Mahdollisuus on myös järjestää keskustelutilaisuuksia, joihin voidaan kutsuaulkopuolisia puhujia. Myös isoja yhteispelaamistapahtumia (LAN-tapahtuma tai ”lanit”)pyritään järjestämään vähintään kaksi kertaa vuodessa. Yhteydenpitämiseksi jaspontaanien pelikertojen edustamiseksi perustetaan KyOGamingille serveri Discord-sovellukseen. Tämän serverin toimintaa kehitetään yhdessä jäsenten kanssa, jotta sepalvelisi kerhon toimintaa parhaalla mahdollisella tavalla. Viimeisin suuri ilmiövideopelikulttuurissa on pelaamisen suoratoisto siihen suunnitelluilla sivuilla (streamingtai ”striimaus”). Myös tätä on mahdollista tehdä yhteisesti kerhon kesken.

Tulevaisuudessa videopelaamisen suosio ei tule vähenemään, sillä uusia tapoja pelatakeksitään kokoajan. Tämä tulee laajentamaan videopelaamisen käsitettä, jokapuolestaan pakottaa videopelaamiseen keskittyneet yhtiöt, yhteisöt ja yksilötmuokkaamaan toimintaansa ja kehittämään uusia tapoja kohdata tämä kehitys. Tästäesimerkkinä toimii mobiililaitteilla tapahtuvan pelaamisen valtava kasvu viimeisenkolmen vuoden aikana. Myöskään KyOGaming ei voi jäädä nyt kehiteltäviin tapoihin jaajatuksiin. Kerhon pitää pystyä vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin rohkeasti jaavoimesti. En näe mitään syytä, minkä takia KyOGaming ei voisi ollatulevaisuudessa edelläkävijä yhteisön avoimuuden, syrjimättömyyden ja rohkeudensaralla. Kauan eläköön KyOGaming! GL HF!

Helsingissä 26.3.2019
Roni ”Finner95”
VattoKyOGamingin puheenjohtaja

Kolumni: Teokratia vai kohtaamisen yhteisö?

Kymenlaakson osakuntaa voidaan ehkä syyttää monesta asiasta, mutta viime syksyn jälkeen jumalattomuus ei ole yksi niistä. Viimeisimmän tarkistuslaskelman mukaan aktiivisten teologien määrä osakunnalla on kasvanut 100 % ja hallituksen yhdeksästä jäsenestä neljä on teologeja. Jotain vaimeita kaikuja vallankumouksesta on kuulunut, mutta me teologit annamme tilanteen pysyä normaalina – toistaiseksi.

Tilanne on mielestäni mahtava, eikä vain sen takia, että nykyään useampi ihminen jaksaa keskustella (tai kuunnella keskustelua) syvistä teologisista ongelmista. Yksi teologian perustaidoista on keskustelun taito. Jotta en liikaa ylistäisi teologeja (joku voisi sanoa sitä synniksi), tyydyn toteamaan, että teologia itsessään on ihmisten parissa ja vuorovaikutuksessa syntyvää. Siksi teologien osaamiseen sisältyy taito kuunnella ja keskustella, mitkä puolestaan ovat välttämättömiä taitoja ihmisyhteisöjen toimimisen kannalta. Mielestäni nämä taidot korostuvat osakunnassa, sillä kaikkia muita yhteisöjä enemmän juuri osakunnassa tarvitaan kuuntelua ja keskustelua. Tämä ei johdu siitä, että osakunta olisi hankala yhteisö, päinvastoin: poikkitieteellisenä järjestönä osakuntaan voi kuulua opiskelijoita humanisteista teologeihin ja teekkareihin, matemaatikoista sosionomeihin ja geologeihin, fyysikoista oikeustieteilijöihin… Listaa voisi jatkaa loputtomiin (tai ainakin siihen asti, kunnes Suomesta loppuvat oppialat). Juuri poikkitieteellisyys luo mahdollisuuden – ja jopa velvollisuuden – oppia jotain uutta kuuntelemisen ja keskustelun kautta.

Kun liityin osakuntaan, en tuntenut juurikaan muita opiskelijoita kuin teologeja. Siksi erilaiset stereotypiat olivat saaneet mahdollisuuden kasvaa mielessäni, ja vaikka ne eivät vaikuttaneet toimintaani toisia ihmisiä kohtaan, ne saattoivat tehdä ihmisten lähestymisestä hankalaa. En välttämättä olisi viitsinyt mennä juttelemaan ohi kulkevan teekkarin kanssa jossain tapahtumassa, sillä olin luulossa, että hän on aivan eri maailmassa kuin minä. Mitä enemmän olen keskustellut ja saanut kuulla eri aloista (ja kokonaan uusista, minulle aiemmin tuntemattomista aloista), sitä enemmän tajuan sitä totuutta, mikä nykypäivän keskustelu- ja somekulttuurissa unohdetaan liian usein: toinen ihminen liikkuu, ajattelee ja tuntee, aivan niin kuin minäkin. Vaikka stereotypiat saattavat elää joissain vitseissäni, ne eivät estä minua näkemästä toista ihmistä.

Ehkä teologien vallankumous osakunnassa onkin kuuntelemisen ja keskustelun vallankumous, jossa kohtaamme toisia ihmisiä teologien, insinöörien ja estetiikkojen sijaan? Tai näin ainakin haluamme teille uskotella.

Roni Vatto

Kirjoittaja on melkein valmis sosionomi, joka opiskelee teologiaa ja nauttii ihmisten hämmentämisestä.

(Kuvan ottanut: Jalmari Salovirta)