Kaikki jutut

Kolumni: Hitlerin naudanliha

”Vihreää diktatuuria ja tämä on vasta alkusoittoa jos he pysyy vallassa!” ”Koska järkevimmät kommentit tulevat lihansyöjiltä…” Unicafen päätös luopua naudanlihasta herätti paljon somekeskustelua ja jopa someraivoa ympäri internetiä. Edellä mainitut kommentit ovat vain esimerkkejä erään asiasta uutisoineen sivuston kommenttipalstalta, mutta ne paljastavat myös taustalla piilevän ongelman, joka ei rajoitu vain Helsingissä toimivan ravintolaketjun ruokalistaan.

Siirrytäänpä ajassa 70 vuotta taaksepäin. Toinen maailmansota on loppunut, ja maailmalle leviää tietoa niistä hirveyksistä, joita Hitlerin hallinnon alla oli tehty (kyllä, pelaan natsikortin jo tässä kohtaa). Syyllisiä etsitään ja niitä löydetään sekä tuomitaan Nürnbergin oikeudenkäynneissä. Aika kulkee eteenpäin, ja holokaustin syy tiivistyy ihmisten mielissä natsien pahuuteen. On kuitenkin tärkeä huomata, että eräs merkittävä syy holokaustiin oli yhteiskunnassa syntynyt/luotu jako saksalaisiin ja muihin, arjalaisiin ja vähempiarvoisiin, meihin ja heihin.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksa ja saksalaiset laitettiin hyvin ahtaalle taloudellisesti, poliittisesti ja sosiaalisesti, koska uskottiin tällaisen syyllistämisen olevan oikea rangaistus. Tämä toimintatapa oli osa niitä rappusia, joiden avulla Hitler nousi valtaan, koska Hitler otti voittajien käyttämän jaottelun voittajiin ja syyllisiin soveltaen sitä omiin tarkoituksiinsa. Hän loi yhteiskuntaan selkeän jakolinjan ja syytti toisella puolella olevia kaikesta pahasta. Tästä alkaa muodostua pelottava kuva nykyajasta, eikö totta? Mutta mehän olemme paljon viisaampia, emmekä me koskaan tekisi mitään vastaavaa?

Hitlerin käyttö esimerkkinä on hieman kärjistävää, myönnetään. Mutta aina, kun yhteiskunnassa ruvetaan vetämään jakolinjoja ja syyttelemään toista puolta, siirrymme polulle, jota ei kannata kulkea loppuun asti. Toisesta maailmansodasta on kulunut vasta 70 vuotta, ja olemme jo unohtaneet, miksi yhteiskunnan pitäisi toimia yhdessä yhteisen hyvän eteen. Tästä hyvänä esimerkkinä toiminee ”Nordean nallekarhun”, Björn Wahlroosin kommentit konsensuksen hakemisen haitallisuudesta.

En sano, että Suomessa on valtava ongelma, joka uhkaa yhteiskuntarauhaa. Koen kuitenkin tärkeäksi muistuttaa, että toisen ihmisen kuunteleminen ja kuuleminen ovat elintärkeitä ominaisuuksia sekä yhteiskunnassa että missä tahansa yhteisössä. On hyvä ja tärkeää olla eri mieltä asioista, mutta toisen ihmisen sivuuttaminen hänen mielipiteensä, poliittisen vakaumuksen tai ihan vain ulkonäön vuoksi voi johtaa tilanteeseen, jossa toinen ihminen on vähän vähempiarvoinen kuin minun mielipiteeni, poliittisen vakaumuksen tai ulkonäön edustaja. Meillä on taito keskustella rakentavasti vaikeistakin asioista, vaikka tunteella ja syyttelyllä lauotut kommentit saavat enemmän huomiota ja palstatilaa.

Siirrytään siis köyden samalle puolelle, söit naudanlihaa tai et!

Roni Vatto

Kirjoittaja on täysin valmis sosionomi, joka opiskelee teologiaa ja nauttii ihmisten hämmentämisestä.

(Kuvan ottanut: Jalmari Salovirta)

Laulukirjan tarinan jäljillä: hallituksen puheenjohtaja Olli Ahola

Laulukirja on olennainen osa monien opiskelijajärjestöjen identiteettiä, eivätkä osakunnat ole poikkeus. Osakuntien laulukirjoista erityisiä tekevät kanta-alueista kertovat laulut, ja Kymenlaakson osakunta voikin ylpeillä suurella määrällä uudelleensanoitettuja lauluja, jotka kertovat Kymenlaaksosta. Laulukirjoilla on kuitenkin toinen puoli: ne ovat merkityksellisiä myös yksilöille. Laulukirjaan ja sen lauluihin voi liittyä monien vuosien edestä muistoja (jos kirja pysyy ehjänä useamman vuoden ajan). Tässä kolmiosaisessa juttusarjassa KyOn hallituksen puheenjohtaja Olli Ahola avaa omaan laulukirjaansa kertyneitä muistoja, ajatuksia ja tarinoita.

Olli Ahola, kiitos kun suostuit haastateltavaksi. Aloitetaan melko perinteisillä kysymyksellä: kuinka vanha laulukirjasi on? Muistatko jotain hetkestä, kun sait käsiisi kyseisen kirjan ensimäistä kertaa?

Sain kirjani syyslukukaudella -13, eli silloin kun olin itse fuksi. Eli silläkin on nyt alkanut seitsemäs vuosi osakuntaelämää. Puolestaan tämä uusi laulukirjani on saanut kokea sitä vasta vuoden verran.

Varsinaisesta hetkestä on vähän hatarat muistot. Tapahtuma taisi olla KyOn rapujuhlat. Luultavasti Pasi [Pykälistö] tai Aapo [Jussila] oli silloin taloudenhoitaja… Taloudenhoitajalta näitä pystyi silloinkin ostamaan, eli tässä suhteessa asiat eivät ole muuttuneet, ainakaan huonompaan suuntaan! Kirja oli silloin vielä kasassa, toisin kun tällä hetkellä… Tämä hopeinen osa myös kimalsi kauniisti, eli missä on meidän osakunnan logo. Kirja oli myös puhdas, sitä ei oltu pilattu mitenkään ja sillä oli elämä edessä.

Juhlissa ja sitseillä on tapana jälkiruuan aikana tapana laittaa laulukirjat kiertämään siten, että niihin voi kirjoittaa terveisiä tai mitä haluaa. Oliko perinne sinulle ennestään tuttu? Onko ensimmäisistä juhlista tai alkuajoilta joitain erityisiä muistoja liittyen tähän perinteeseen?

Perinne ei ollut ennestään tuttu, ja törmäsin siihen ensimmäisen kerran KyOn rapujuhlilla ja YFK:n fuksisitsellä. Hmm… Siinä vaiheessa kun aikajänne on reilu kuusi vuotta, alkuaikojen määrittäminen on hieman hankalaa… Mutta sanotaan näin, että ensimmäisen lukukauden ajalta täällä kirjassa on tällainen erittäinkin klassikkosanoitus, joka kulkee nimellä ”Etelä-Kymen puolisotilaallisen mato-onkijain seuran paluuhymni”. Tästä laulusta haluankin kiittää silloisia teologian ylioppilaita, ainakin yhtä nykyistä teologian maisteria, Esa-Pekka Helannetta, Aleksi Leppästä ja Ilmari Salmea. Heidän kanssaan tuli tosiaankin tehtyä fuksisyksynä kaikenlaista jännää, muun muassa menimme Tallinnaan ja ostimme vain kravatit. Se on eräitä legendaarisimpia muistoja. Tämä on myös ehkä legendaarisin kirjoitus niiltä ajoilta, mitä tähän kirjaan on tullut. Ehkä myös yksi kaikkein aikojen legendaarisimmista kirjoituksista.

Muistatko, mitä ajatuksia laulukirjojen kierrättämisperinne herätti noina alkuaikoina?

Eniten se ehkä kummastutti, koska en ollut törmännyt tällaiseen perinteeseen aikaisemmin. Sen merkitys alkoi herätä vasta myöhemmin, kun oli käynyt enemmän sitseillä. Mitä enemmän a) kirjaa laittoi kiertämään ja b) luki muiden kirjoja, sitä enemmän siinä tuli se havainto, että sinne kirjoitetaan kivoja terveisiä tai juttuja, jotka on niiltä sitseiltä jäänyt mieleen susta tai jostain muusta henkilöstä. Ne muistamisen arvoiset asiat kirjoitetaan (en nyt sano muistikirjan omaisesti mutta lähestulkoon) ylös. Ja tällaisia muistoja ja tempauksia täältä kyllä sitten löytyykin, jonkin verran…

Kun selailet siinä laulukirjaasi, sieltä näyttää löytyvän erinäisiä korjauksia sun muita sieltä näyttää löytyvän. Annatko esimerkin tässä kohtaa?

Joo, korjauksia kyllä löytyy ja tunnetuksi ovat tulleet myös laulujen nimien korjausten korjaukset. Mitähän täältä mainitsisin… Laulu ”Paavi ja sulttaani” on korjattu nimellä ”Esa ja Esase”, joka puolestaan on korjattu nimellä ”Vilja ja Camilla”, jota ei ole vielä korjattu. Katsotaan sitten seuraavien sitsien jälkeen, mikä on tilanne. Sitten täältä löytyy laulu ”Jos (e)ukkos kieltää sua juomasta” lisäksellä ”niin sano sille!”.

Seuraavassa numerossa perehdymme lisää erinäisiin kirjoituksiin ja piirroksiin, joita HPJ Aholan laulukirja pitää sisällään!

Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan promootio 2019 airuen silmin

Jos haluaa kokea elämänsä airutkokemuksen, kannattaa ehdottomasti mennä airueksi filosofisen tiedekunnan maisteri- ja tohtoripromootioon. Pitkistä päivistä ja erittäin kipeistä jaloista huolimatta en vaihtaisi päivääkään, sillä pääsin kokemaan läheltä yliopiston vanhimman akateemisen juhlan.

Airuiden pitkin kevättä saama perehdytys oli kattava, vaikka toki ennen promootiota ehti murehtimaan niin pukeutumista kuin promootioaktin askelmerkkejä. Laajasta juhlapukuvarastosta oli hyötyä, sillä naisairuen varustus vaati niin värikkään kuin täysmustan iltapuvun. Tämän lisäksi värikkään puvun kanssa tuli peittää olkapäät ja mustan aktipuvun kanssa vartalo tuli olla mustan peitossa kaulasta alaspäin, sormia myöten. Ennen promootiota aika kuluikin sopivien vaatteiden löytämisessä.

Varsinainen airuiden työ alkoi Floran päivänä 13.5., joka sujui rennosti niin promootion osallistujien kuin airuiden puolesta. KyOn airuet pääsivät edustamaan näyttävästi inspehtorinsa rinnalla, sillä Jari Lavosen tytär Liisa Lavonen oli valittu yleiseksi seppeleensitojattareksi.

KyOn seuraavat tehtävät odottivat seppeleensitojaisissa Koskenrannassa 23. päivä. Silloin vasta vauhti alkoi, kun laakerinlehdet ja seppeleensitojat veivätkin enemmän tilaa ja jouduimme taikomaan vauhdissa lisää työpöytiä seppeleensidontaa varten. Vauhdikkaan askartelupäivän jälkeen seppeleensitojaisillallinen sujui enemmän airutvartiossa niin puhujan kuin ovien rinnalla.

Koko promootion haastavin osuus – promootioakti (24.5.) – jännitti niin airuita kuin vihittäviä maistereita ja tohtoreita, sillä ajoitus- ja askelvirheet näkyvät aktin sujumisessa. Airuiden suurin haaste oli käytävävartion vaihdos, jossa edelliset airuet poistuvat sulavasti tietyssä järjestyksessä käytävältä ja antavat tilaa uusille airuille. Tämän kanssa tuli ongelmia erityisesti tohtorien vihkimisen kohdalla, mutta onneksi tilanne pelastettiin viime metreillä. Airuet eivät siis jääneet tohtorien jyräämiksi. Promootioillallinen Dipolissa sujui rauhallisesti, vaikka väsymys ja kipeät jalat alkoivat tässä kohtaa huutaa olemassaoloaan.

Joskus airuen on myös huolehdittava promootioeläimestä!

Promootion viimeinen rutistus oli lauantai (25.5.), joka alkoi promootioretkellä. Sään puolesta oli onni, ettei KyO osallistunut itse retkelle, vaan suuntasimme alkuedustuksen jälkeen lounaspaikalle. Lounaalta lähdettiin suoraan valmistelemaan promootiotanssiaisia, jotka päättävät juhlallisesti koko promootion. Tanssiaisissa airutvartioiden lisäksi airuilla on pari tärkeää edustustehtävää: Promoottorin kunniakuja sekä promootiokannot. Koska väsymys tuntui tässä kohtaa jo riipivältä, täytyi viimeiset edustamiset tehdä pienessä pakotetussa hymyssä. Olo tuntui kuitenkin mahtavalta, kun viimeinenkin velvollisuus oli ohi ja pääsimme tanssimaan Maccaronia ja iloitsemaan yöstä muiden mukana.

Airutvelvollisuudet eivät olisi onnistuneet ilman rentoa ja mahtavaa ilmapiiriä, jonka airuiden kesken loimme. Ilman hyvää ryhmähenkeä emme olisi päässeet loppuun asti ja siksi muistelenkin lämmöllä kaikkia hetkiä, joita vietimme niin vieraiden keskellä kuin airuiden takahuoneessa.

KyO syyskommersissa 2019

Ystävyyskorporaatiomme Fraternitas Tartuensis vietti talviaikaan siirtymisen viikonloppuna syyskommersiaan eli kokoontumista Tallinnassa. Kommers tai latinalaisittain commercium, tarkoittaa korporaation kokoontumista yhteen juhlinnan ja kokousten muodossa. Korporaatiossa sekä civikset että vilistlaset eli seniorit kokoontuvat kommersissa yhteen, sillä korporaation jäsenyys on elinikäinen. Kaatosateesta tulviva Tallinna ei ollut parhaimmassa vastaanottokunnossaan lauantaiaamulla, mutta eipä räntäsateinen Helsinkikään kovin hääppöistä vaikutusta lauttamatkustajaan tehnyt. Illan tapahtumapaikkana oli Tallinnan opiskelijajärjestöjen yhteinen Tudengimaja Raatihuoneen torilla. Tudengimajassa useammalla järjestöllä on omat tilansa ja muutkin opiskelijajärjestöt vuokraavat tiloja käyttöönsä, joten perusidealtaan paikka muistuttaa hyvin paljon Uutta ylioppilastaloa Helsingissä, vaikka toki mitään HYYn kaltaista orgaania talosta ei löydy. Tartuensiksella on oma pieni huoneisto sisäpihan puoleisessa osassa taloa, mistä löytyvät eteinen/baari, oleskeluhuone ja pieni sali. Kommersiin kuuluvasti ensin ruokailtiin joukolla täyttävä illallinen, minkä jälkeen alkoi itse olutpöytä vennastuksineen. Vennastuksessa vastakkain pöydässä istuvat tulevat veljiksi toisilleen rituaalissa, josta tarkemmin Kypsän jutussa kevään 90-vuotiskommersista.

Suureen juhlakommersiin verrattuna syyskommers oli tunnelmallisempi ja kodikkaampi noin parinkymmenen osallistujan joukolla. Vennastuksen jälkeen jatkui olutpöytä, jonka aikana pöydästä ei saa poistua ilman latinaksi olutpöydän johtajalta pyydettyä lupaa. Esimerkiksi vessaan menoa varten pyydetään aikaa poistua pöydästä, tempus peto. Menojen johtaja sitten harkintansa mukaan joko myöntää tai hylkää pyynnön, pyrkimyksenä pitää mukava määrä ihmisiä pöydässä istumassa, ettei tunnelma kärsi liian suuresti joukkopaosta. Vastaavasti jos haluaa pitää puheenvuoron tai johtaa laulun, tähänkin pyydetään lupa johtajalta. Olutpöydän johtaja voi myös vaihtua illan aikana varsinaisen vetäjän pyytäessä tilalleen jonkun kokeneemmista civiksistä taikka hän voi pyytää jonkun juhlakansasta vetämään tietyn laulun.

Tässä osaltaan vaikuttaa sekin, että Virossa kullakin civiksellä on oma leib cantus, lempilaulunsa, jota muut eivät laula hänen ollessaan paikalla tai joissakin järjestöissä kukaan muu ei voi ehdottaa ja vetää laulua, vaikkei sen ”omistaja” olisikaan paikalla. Leib cantuksen haltija voi myös jakaa ”lisenssejä” muille civiksille lauluunsa, useimmiten tällainen lupa annetaan saman akateemisen perheen jäsenelle, jolloin leib cantus pysyy saman akateemisen perheen piirissä. Olutpöytään ja kommersiin kuuluvat tietyt laulut tietyssä järjestyksessä illan aikana, mikä suurimmaksi osaksi seuraa niiden kulkua Tartuensiksen laulukirjassa. Lauluihin kuuluu isänmaallisia lauluja, kuten Eestin hymni, jolla on sama sävelmä kuin Suomen Maamme-laululla, muita saman arvostuksen saaneita lauluja sekä itse vennastuslaulu ja värien laulu. Värien laulu on kunkin korporaation oma laulu ja tunnus samassa mielessä kuin Suomessa kukin osakunta laulaa omaa maakuntalauluaan.

Olutpöydän ohjelmaan myös Tartuensiksella kuten toisella ystävyyskorporaatiollamme Sororitas Estoniaella kuuluu erilaisten puheiden pitämistä, esitelmiä sekä fuksiteatteri, jossa fuksit lyhyen suunnittelun jälkeen esittävät oman spektaakkelinsa annetusta aiheesta. Olutpöydän aikana myös ajan rakenne on muuntuvainen ja juhlapöydän johtaja määrittää kulloisenkin kellonajan, mikä toki saa lisähauskuutta juhlan pitämisestä kellojen kääntämisen yönä. Kun olutpöydän johtajan mielestä kello on ylittänyt puolen yön, virallinen olutpöytä on päättynyt ja alkaa vapaampi jatkojen aika. Virallisen osuuden jälkeen oli myös sopiva aika KyOn tervehdykselle, joka tällä kertaa koostui Kouvolan lakritsista ja KyOn laulukirjoista myös Tallinnan konventille eli toimipisteelle.

Olutpöydässä saatiin myös kuulla uutta tietoa KyOn laulukirjan ainoasta vironkielisestä laulusta Bibeskosta. Bibeskon sanat liittyvät Valakian ruhtinaaseen Georghe Bibescuun, joka hallitsi lyhyen aikaa nykyisen Romanian alueella ennen vuoden 1848 vallankumousaaltoa ja sitä seurannutta osmanien interventiota Tonavan yli. Bibescu oli Valakian ruhtinas eli hospodar, ja laulussa mainittu Temesvar on puolestaan nykyinen Romanian Timisoara. Laulu on peräisin saksankielisestä Euroopasta ja sitä laulettiin ylioppilaiden juhlissa sen selvittämiseksi, oliko joku pöytäseurueesta liian humalassa jatkaakseen juomista. Laulun saksankielelle vaikeat erillisnimet toimivat siis varhaisina lausumiskokeina humaluusasteelle. Suomeen laulu on kulkeutunut Virosta Tarton korporaatioiden kautta.

Tartuensiksen syyskommersin paikka aina vaihtelee eri Viron kaupunkien välillä, mutta Tallinnan ollessa vuorossa voin lämpimästi suositella retkeä Suomenlahden yli etelään. Tallinna on lähellä ja satamasta on lyhyt kävelymatka Vanhaan kaupunkiin.

Rakas maakuntalintumme – punatulkku

Keski-Suomen maakuntalintu on laajasti tunnettu ja se esiintyy myös maakunnan vaakunassa. Metso on vaikuttava lintu ja se niveltyy luontevasti osaksi keskisuomalaista identiteettiä. Sen sijaan Kymenlaakson maakuntalintu ei puolestaan ole yhtä tunnettu ja kotiseutuidentiteettiä määrittävä. Se ei kuitenkaan tarkoita ettei kyseessä olisi hieno eläin, josta ei riittäisi hyvää sanottavaa.

Oma maakuntalintumme on helposti tunnistettava ja sympatiaa herättävä pieni punatulkku, joka on mieluisa vieras esimerkiksi talvisella lintulaudalla. Vähän yli 15-senttiseksi kasvavalla punatulkulla on pyöreähkö ruumis ja paksu nokka. Koirailla on lajinsa nimen mukaisesti kaunis kirkkaanpunainen vasta, mikä tekee linnusta hyvin tunnistettavan satunnaisellekin luonnon tarkkailijalle. Naaraiden vatsa on puolestaan vaatimattomamman värinen ja harmahtava.

Kansanperinteessä punatulkulla on vankka sija. Euroopassa ja muissa pohjoismaissa punatulkkuun on liitetty paljon positiivisia ominaisuuksia. Esimerkiksi Keski-Euroopassa punatulkkujen on uskottu parantavan sairauksia imemällä taudinaiheuttajia itseensä. Norjassa puolestaan on odotettu hyvää alkavaa vuotta, mikäli joulun alla on nähty paljon punatulkkuja. Suomessa puolestaan punatulkun maine on ollut uskomuksissa huonompi; punatulkun näkymisen pihapiirissä on uskottu merkitsevän kuolemaa ja siitä lintu onkin saanut esimerkiksi lempinimen kuolinvarpunen. Pohjanmaalla ja Savossa linnulla on myös ollut toinen mielenkiintoinen lempinimi – tuomioherra. Se käännös ruotsinkielestä, jossa punatulkun nimi on domherre. Tämä nimitys on tullut uroslinnun punaisesta rinnasta, joka on tuonut mieleen katolisen papin vaatteen.

Vaikka väestön muuttoliike ja yhteiskunnan rakennemuutos kurittavat Kymenlaaksoa, punatulkun tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisalta, sillä sen kanta on hyvin elinvoimainen. Punatulkulla voikin siis olla symbolista merkitystä uskon valajana parempiin päiviin myös maakunnan tulevaisuudessa. Punatulkku lisääntymistahti on myös voimakas, sillä yksi punatulkkupari voi pesiä kolmesti vuoden aikana ja saada kerralla jopa seitsemän munaa. Suuressa hedelmällisyydessään punatulkku on siis myös loistava suunnannäyttäjä vanhenevasta väestöstä kärsivän Kymenlaakson tulevaisuudelle.

Filosofisen tiedekunnan promootio – pompöösi vanhentunut näytelmä vai elävä akateeminen perinne?

Osakunnan kuraattorina sain kunnian osallistua kutsuvieraana Helsingin Yliopiston Filosofisen tiedekunnan promootion promootiotanssiaisiin toukokuussa 2019. Olen iloinen, että minulle tarjoutui mahdollisuus osallistumiselle, sillä kyseessä oli hienoin juhla, johon olen koskaan osallistunut. Olihan tapahtuma pukukoodiltaan jopa Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoakin korkeampi. Vanhalla Ylioppilastalolla oli promootioviikon lauantaina aivan oma maailmansa, joka oli täysin arjesta ja ympäröivästä maailmasta irrallaan. Vaikka vain kymmenien metrien päässä promootiokuplan nuorista ja kauniista juhlijoista Mannerheimintien liikenne virtasi aivan tavallisesti ja kiireiset ihmiset miettivät kauppalistoja ja alkavia pyykkitupavuoroja.

Kun ennen promootiotanssiaisia otin selvää illan ohjelmasta ja luonteesta, mieleeni nousi pohdinta, kuinka mukavaksi kokisin lopulta tapahtuman. Vaikka pidänkin vuosijuhlien kaltaisista hienoista tilaisuuksista, promootiotanssien räikeä pompöösius ja oudot historialliset perinteet saivat minut epäilemään mielessäni vähän koko juhlan paikkaa nykymaailmassa. Utelias ja juhlista nauttiva luonteeni kuitenkin veti minua juhlaan ja koska tapahtuma oli ainutlaatuinen tilaisuus, päätin joka tapauksessa osallistua ja hankkia frakin iltaa varten.

Illan ohjelma täytti uteliaan mieleni odotukset ja nautin lopulta promootiotansseista valtavasti. Ohjelma, musiikki ja puheet olivat kauttaaltaan korkeatasoisia, samoin illan tarjoilut. Arkimaailmasta irrallisista puitteista huolimatta, tilaisuus oli lämmin ja sen aikana saattoi ulkopuolisena myötäelää täysin rinnoin promovoitavien iloa. Ja en voi kieltää ettenkö olisi ollut innoissani kun pääsin mukaan tanssimaan la maccaronia läpi Vanhan ylioppilastalon ja Kolmen sepän patsaan ympäri. Arvovieraiden kyyditsemiset kantotuolissa ympäri Wanhan salia olivat myös ikimuistoisia hetkiä, jotka jättävät lämpimän mielen iltaa muistellessa. Jälkeenpäin jäi harmittamaan, että seuraavana päivänä minulla oli jo aamusta töitä, minkä takia jouduin jättämään Senaatintorille suunnanneen yökulkueen väliin. Puhe auringonnousulle olisi ollut arvokas kliimaksi, jonka olisin mielelläni ollut kokemassa. Frakissa ja käädyissä tehty öinen kotimatka oli kuitenkin toisaalta ikimuistoinen, sillä jokaisella öisellä Helsingin keskustassa liikkuneella juhlijalla tuntui olleen minulle asiaa.

Vaikka tapahtuma oli räikeän mahtipontinen ja pompöösi, mukana elettynä se oli silti ehdottoman lämmin ja inklusiivinen. Promootiotanssit olivat myös kaikessa arvokkuudessaan viihdyttävät ja minulla oli todella hauskaa. Frakkiin investoiminen ja osallistuminen olivatkin siis todella kannattavia valintoja ja illan väliinjättäminen olisi ollut virhe. Näen filosofisen tiedekunnan promootion toimineen eräänlaisena arvokkaana päätöksenä myös omille opinnoilleni, sillä en päässyt oman teologisen tiedekuntani valmistuneiden juhlaan. Se olisi myös väistämättä jäänyt pienenä kahvittelutilaisuutena kalpenemaan promootiontanssiaisten rinnalla.

Itäsuomalainen Valtuuskunta ja sen edeltäjät: Itäsuomalaisten yhteistyön pitkä ja kivinen historia

Elokuussa 2019 vietettiin jälleen Helsingin yliopiston viiden itäsuomalaisen osakunnan yhteistä kesäjuhlaa. Juhlan taustalla on pitkä historia itäsuomalaisten osakuntien välistä yhteistyötä ja yhteistyön hiipumista.

Alkujaan HYY toimi osakuntien yhteistyöelimenä, jonka tehtävänä oli alun alkujaan yhteisten tilojen ja myöhemmin taloprojektien hoitaminen, etenkin kun 1870 valmistui Vanha Ylioppilastalo. Sittemmin HYY hoiti myös ylioppilaskunnan yhteisiä varoja ja kirjastoa. HYYn rinnalle osakunnat perustivat erilaisia projekteja varten lyhytaikaisia toimikuntia, neuvottelukuntia, valtuuskuntia ja delegaatioita. Vuonna 1937 osakuntapakko poistui yliopistolain uudistuksena myötä, pääasiassa rangaistuksena AKS:n äärisuomalaisesta ja oikeistolaisesta politiikasta, jonka linnakkeiksi osakunnat olivat muodostuneet.

Reaktiona pakon poistumiseen osakunnat perustivat Osakuntien Valtuuskunnan sekä Suomalaisten Osakuntien Yhteistoimikunnan, jotka mm. julkaisivat kannanottoja osakuntien puolesta. Vuonna 1938 KyOn Niilo Elo toimi SOY:n puheenjohtajana delegaation luovuttaessa Cajanderin hallituksen v. 1937 yliopistolakia vastustavan adressin presidentti Kalliolle. Kysymyksessä oli pohjimmiltaan kiista Helsingin yliopiston kielestä, Turkuunhan oli syntynyt erilliset yliopistot ruotsin- ja suomenkielisille. Äärifennomaaneja suututti heidän mielestään vaillinainen yliopiston suomalaistaminen ruotsinkielisen opetuksen jatkuessa yliopistolla ja oppiaineiden jakaantuessa kielen mukaan. Vuonna 1939 alkanut sota-aika hiljensi valtuuskunnan ja yhteistoimikunnan toiminnan, eikä erillistä Suomalaisten Osakuntien Yhteistoimikuntaa enää sodan jälkeen elvytetty poliittisen ilmaston muututtua ja äärinationalistien kannatuksen romahdettua.

Sodan aluemenetysten ja evakkojen asuttamisen jälkeen KyO, KO, WiO ja ÖFN perustivat 1946 Karjalaisten Osakuntien Valtuuskunnan. Jo vuonna 1940 alkaen neljä karjalaisen alueen osakuntaa olivat olleet yhteistyössä keskenään evakkojen ja siirtoväen tukemiseksi. Vuonna 1946 valtuuskuntaan liittyivät osakuntien lisäksi myös kyseisten osakuntien seniorijärjestöt. Valtuuskunta ajoi yhteisiä maakunnallisia asioita ja myös oma taloprojekti oli valtuuskunnan työlistalla. KyO jättäytyi valtuuskunnan toiminnassa pian sivurooliin, sillä KyO oli kokenut pieniä aluemenetyksiä verrattuina muihin karjalaisiin osakuntiin ja muutenkin voimistuva karjalaisuuden profilointi yksinomaan ns. Vanhan Karjalan ja etenkin menetettyjen alueiden identiteetiksi loitonsi Länsi-Karjalan kulttuurisen rajavyöhykkeen väkeä piiristä, josta lopulta vuonna 1950 syntyi Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö. Karjalaisten Osakuntien Valtuuskunnan aktiivinen toiminta päättyi säätiön perustamiseen.

Vuonna 1958 Karjalaisten Osakuntien Valtuuskunnan jäsenet KO, KyO ja WiO päättivät perustaa Itäsuomalaisten Osakuntien Säätiön, johon myös Savolainen Osakunta tuli mukaan. ÖFN sen sijaan jättäytyi pois säätiöstä. Säätiön tarkoituksena oli edistää karjalaista kulttuuria ja karjalaisten opiskelijoiden oloja, sekä tärkeimpänä konkreettisena projektina alkoi jälleen oman osakuntatalon suunnittelu. Säätiön toiminta päättyi kuitenkin pian perustamisen jälkeen syntyneisiin riitoihin, kun eräitä osakuntien edustajia syytettiin säätiön käyttämisestä omien yksityisten voitonpyyteidensä toteuttamiseen. Säätiö purettiin ja itäsuomalaisten osakuntien yhteistyö hajaantui jälleen

Itä-Suomalaisten Osakuntien Säätiön hajottua riitoihin KO elvytti Karjalaisten Osakuntien Valtuuskunnan jälleen vuonna 1960. Valtuuskunnan toiminnasta muodostui kuitenkin katkonaista suurista suunnitelmista huolimatta, kun Karjalaan kohdistuva kulttuurityö ei koskettanut kaikkia osakuntia yhtä lailla ja köydenvetoa tapahtui myös eri Karjaloiden välillä, etelä, pohjoinen ja länsi kun erosivat toisistaan hyvin paljon. Valtuuskunnan kautta myös KyO oli ollut mukana varojen keräämisessä Karjala-taloa varten 1960- ja 1970-lukujen taitteessa, mutta talon valmistuessa KyO päätti olla merkitsemättä talon osakkeita itselleen. Pääsyynä tähän oli osakkeiden hinta sekä talon syrjäinen sijainti Käpylässä, jolloin sen ei koettu palvelevan osakuntaa mitenkään.

KO:n, WiOn ja KyOn muutettua vuosina 1972 ja 1973 Liisankadulle syntyi luontevaksi yhteistoiminnan kanavaksi huoneiston hallinnointia varten perustettu Liisankadun Osakunnat ja sen Huoneistotoimikunta. HTK:n kautta Liisankadun kolmikko oli tiiviissä kanssakäymisessä keskenään, SavO:n kanssa puolestaan KO:lla oli tiiviit suhteet mm. Sarvijuhlien muodossa ja WiOn ja ÖFN:n välillä puolestaan oli ystävyyssopimus.

Vuonna 2012 KyOn ja ÖFN kuraattoreiden kesken syntyi eräillä vuosijuhlajatkoilla idea, että itäsuomalaisten osakuntien yhteinen juhla olisi hyvä tapa lähentää osakuntia toisiinsa ja tutustuttaa niiden jäsenistöjä toisiinsa. Juhlan ajankohdaksi valikoitui elokuu, koska silloin ei muita osakuntajuhlia kalentereissa vielä ole ja samalla saatettiin pitää kesäisiä pukujuhlia Uppsalan Vårbalin hengessä. Alusta alkaen mukana olivat kaikki viisi itäsuomalaista osakuntaa, ja järjestämisvuoro ja juhlamestarin homma kiersivät osakuntien kesken. Taustalla vaikutti myös muiden osakuntien antama malli valtuuskuntatoiminnasta, missä NN ja ESO juhlivat keskenään Uusmaalaisessa valtuuskunnassa, pohjalaisilla oli PV ja länsisuomalaisilla Turun ja Porin Lääni omine Topeliussitseineen. Tätä taustaa vasten viiden itäsuomalaisen osakunnan yhteistyö tuntui luontaiselta ja katsottiin, että juhlan kautta tapahtuva tutustuminen ja kanssakäyminen edesauttaisi myöhempää lähentymistä osakuntien kesken. Merkittävin jakolinja kulki Liisankadulta DGO:lle muuttaneen kolmikon ja Uudella ylioppilastalolla majailevien SavO:n ja ÖFN:n välillä. Tätä eroa ylittämään syntyi kevättalvella 2012 ajatus yhteisistä juhlista, koska juhliminenhan on aina kivaa ja kesäisin osakuntien tapahtumakalenterit olivat tyhjinä. Tavaksi muotoutui pian kutsua itäsuomalaisiin kesäjuhliin muiden osakuntien valtuuskunnista edustajia ja lähettää kutsu myös Turun itäsuomalaisille osakunnille, SKO ja ÖFN vid ÅA.

Vuoteen 2016 tultaessa juhla koettiin jo niin vakiintuneeksi, että yhteistyön lujittamiseksi haluttiin perustaa oma Itäsuomalainen Valtuuskuntansa, ISV. Valtuuskunnan säännöistä käytyjen pitkien neuvotteluiden ja viiden osakunnan kokouksissa käytyjen keskusteluiden jälkeen päädyttiin mahdollisimman kevyeen ratkaisuun. Valtuuskunta todettiin olevaksi, mutta sen hallintoon tai talouteen ei haluttu säännöissä ottaa kantaa, vaan jättää tämä myöhemmän kehityksen varaan. Valtuuskunnan päätarkoitukseksi tuli itäsuomalaisten kesäjuhlien juhlamestarin valitseminen ja kesäjuhlien talouden seuranta. Valtuuskunnan toiminnan alettua käytännöksi on muodostunut kiertävä puheenjohtajuus osakuntien kesken, jolloin valtuuskunnan jokaisessa kokouksessa sovitaan seuraavan kokouksen koollekutsuja- ja puheenjohtajaosakunta. Käytännössä kyseisen osakunnan kuraattori toimii kokouksen puheenjohtaja ja joku saman osakunnan edustajista kokouksen sihteerinä. Talouden hoitaminen ja valtuuskunnan varat ovat Domus Gaudiumin Osakuntien Huoneistotoimikunnan vastuulla, jonka taloudenhoitaja toimii myös ISV:n taloudenhoitajana. Tämä koettiin helpoimmaksi ratkaisuksi, kun HTK:lla oli jo valmiina kolmen viidestä jäsenestä välinen toimielin tileineen ja kirjanpitoineen.

Viiden itäsuomalaisen osakunnan liput, airuet ja kuraattorit Itäsuomalaisen Valtuuskunnan perustamistilaisuudessa 19.8.2016 kesäjuhlien cocktaileilla. Kuva: Tiina Heikkilä.

Itäsuomalaisten kesäjuhlien pitopaikkaa on pyritty kierrättämään viiden jäsenosakunnan kesken Nypolenin, Vinnin ja Domus Gaudiumin kattosauna Sivistyksen välillä. Kiertoon ei kuitenkaan ole haluttu hirttäytyä, vaan siinä on joustettu aina kunkin vuoden sen hetkisen tilanteen mukaan. Kahdet ensimmäiset kesäjuhlat pidettiin Nypolenissa juhlien saamiseksi jatkumaan ja vuodet 2016 ja 2017 juhlittiin Domus Gaudiumilla Uuden ylioppilastalon remontin vuoksi. Villinä ajatuksena on ehdotettu myös juhlien viettämistä joskus tulevaisuudessa muuallakin kuin osakuntatiloissa.

Kokouksessaan 2016 valtuuskunta valitsi itselleen viralliset värit, joiksi äänestyksessä nousi yhdistelmä musta-kulta-sininen, koska nämä värit esiintyvät jokaisen jäsenen väreissä ja silti eroaa osakuntien ja muiden järjestöjen väreistä. Oman nauhan teettämistä ei koettu tarpeelliseksi, koska nauhoja on jo monenlaisia monilla eri järjestöillä. Pohjalaiselta Valtuuskunnalta omaksuttiin ajatus valtuuskunnan jäsenten merkeistä, joka saatiin toteutettua vuonna 2018. Vuoden 2018 ISV:n cocktaileilla siihen astisille valtuuskunnan jäsenille myönnettiin ISV-merkki käytettäväksi akateemisena kunniamerkkinä.

Itäsuomalaiset kesäjuhlat:

  1. 2012 – Paikka: Nypolen. Juhlamestarit: Maria Rämö (KyO) ja Annette Tallberg (ÖFN)
  2. 2013 – Paikka: Nypolen. Juhlamestarit: Olli-Pekka Tikkanen (WiO), Suvi Okkola (WiO), Otto Luukkanen (ÖFN) ja Annette Tallberg (ÖFN).
  3. 2014 – Paikka: Domus Gaudium. Juhlamestari: Ester Pentti (KyO)
  4. 2015 – Paikka: Vinni. Juhlamestari: Annamari Oittinen (SavO)
  5. 2016 – Paikka: Domus Gaudium. Juhlamestari: Tiina Heikkilä (KyO)
  6. 2017 – Paikka: Domus Gaudium. Juhlamestari: Kirsi Kauppinen (KO)
  7. 2018 – Paikka: Nypolen. Juhlamestari: Mikko Hietanen (ÖFN)
  8. 2019 – Paikka: Domus Gaudium. Juhlamestarit: Olli Ahola (KyO) ja Esa-Pekka Helanne (KyO)
  9. 2020 – Paikka: Vinni. Juhlamestari: SavO.

Vappu/Volber Tartossa 2019

Kymäläisten retkikunnan sosiologisia, antropologisia ja kulttuurisia havaintoja kevään ja nuorison juhlasta Suomenlahden eteläpuolella A.D. 2019.

Vappu on ylioppilaiden juhla ja sitä se on myös Virossa, tai paikallisittain siis volber. KyOn delegaatio lähti Suomenlahden yli Tarttoon tutustumaan virolaiseen vapunviettoon. Vappuaaton  päivällä kävimme tapaamassa molempia ystävyyskorporaatioitamme, Korporatsioon Fraternitas Tartuensista ja Korporatsioon Sororitas Estoniaeta.

Tapahtumat alkoivat iltapäivästä suomalaisten delegaatioiden kokoontumisella tähtitorninmäelle kohottamaan skumppalasit keväälle, volberille ja Tartolle. Tämän jälkeen kukin delegaatio hajaantui omien ystävyysjärjestöjensä tahoille. KyOlaisjoukkomme suuntasi Estoniaen luokse, joka asustaa kätevästi Karjalaisen Osakunnan ystävyyskorporaation Korporatsioon Vironian takapihalla vuokralaisena. Estoniaella oli ohjelmassa käynti ennen yhteistä korporaatioiden ylioppilaskulkuetta heidän omalla nimikkopatsaallaan. Tartossa useammilla korporaatioilla on jokin kaupunkiin pystytetty patsas heidän omana nimikkopatsaallaan, jonka luona vappuna kyseinen korporaatio käy juhlistamassa patsasta, henkilöä, jolle se on pystytetty tai laajemmin ajatusta, jota patsas symbolisoi. Helsingin vapun tyyliin vaihtelevasti ohjelmaan kuuluu patsaiden pesua, kukittamista, lakittamista ja Virossa tärkeää korporaationauhan kietomista patsaan ympäri. Estoniaen kanssa marssimme heidän lippunsa perässä Toomemäen ylitse vanhoille vallihaudoille, missä hieman piilossa on virolaisten naisylioppilaiden muistomerkki. Tämä muistomerkki on Estoniaen nimikkopatsas, joka pestiin, lakitettiin ja nauhoitettiin puheiden ja laulun saattelemana. Patsasseremonian jälkeen estoniaelaiset suuntasivat ruokailemaan joko konventtinsa tiloihin tai sitten akateemisten perheiden lounaille.

Akateeminen perhe on korporaatiokulttuuriin kuuluva perinne, joka kytkeytyy olennaisesti siihen, että korporaatiokulttuurissa jäseneksi pyritään ja vasta koulutusta ja erilaisia tehtäviä sisältävän fuksivaiheen jälkeen civikseksi päästään kun noviisikausi katsotaan asianmukaiseksi läpäistyksi. Fuksit, viroksi rebanet, tunnistaa mustista lakeista ja ettei fukseilla ole lupaa kantaa värejä eikä koskea väreihin. Tästä syystä fukseilla näkee mustaa nauhaa korporaatioiden väreissä olevien nauhojen sijasta. Korporaatioon liittyessään kullekin fuksille nimetään oma akateeminen isä tai äiti, joka suomalaista tuutoria laajemmin on vastuussa uuden jäsenen kasvattamisesta ja auttamisesta mukaan korporaatiomaailmaan. Lisäksi tämän akateemisen perhesuhteen katsotaan olevan elinikäinen, kuten korporaation jäsenyydenkin. Vaikka Virossakin korporaatioiden jäsenistä tulee valmistuttuaan paikallisia senioreita, vilistlasia, ovat he yhä korporaation jäseniä täydellä äänivallalla. Vilistlaset muodostavat oman kokouksensa vilistlaskogun, joka toimii hieman kuin ylähuoneena korporaatiossa civisten kokousten ollessa alahuoneen roolissa.

Akateemisista perheistä syntyy monisukupolvisia ketjuja, joissa vanha vilistlase voi olla ties kuinka moninkertainen akateeminen isoisä tai isoäiti. Civiksellä voi olla samanaikaisesti useampi fuksi lapsenaan ja samanaikaiset fuksit ovat toisilleen akateemisia sisaria tai veljiä. Saman äidin tai isän aiemmat fuksit, jotka ovat jo civistyneet, ovat fuksien akateemisia isoveljiä tai siskoja. Nämä akateemiset perheet kokoontuvat yhteisille lounaille korporaatioiden suurina juhlapäivinä, kuten esimerkiksi kommersit ja volber.

Estoniaelaisten lounastaessa akateemisten perheidensä kanssa KyO siirtyi Tartuensiksen luokse. Tartuensiksen luona nautimme jättiläishampurilaisen syömisestä joukkovoimin ja samalla veimme heille lahjaksi ehtaa kymäläistä lakuviinaa. Tartuensiksen luona pidettiin leikkimieliset olympialaiset, jonka joukkueisiin kyolaiset hajautettiin. Kilpailulajeina oli mm. tikanheittoa, Mortal Combatia ja tietovisa, jossa kyseltiin mm. Teletappien nimistä latviaksi. Tartuensiksen mukana siirryimme kulkueen lähtöpaikalle Tarton Luonnonhistoriallisen museon edustalle, missä korporaatiot järjestäytyivät ikäjärjestykseen kadulle kulkuetta varten. Virolaisena erikoisuutena mieskorporaatiolla on usein mukanaan tuopit ja palvelustehtäviä tekevillä fukseilla kantokorit, joista voi täydentää lisää olutta tyhjentyneisiin tuoppeihin. Tästä huolimatta kulkueen aikana saatiin todistaa eräiden wiipurilaisten pikaista ekskursiota kulkueesta kadunvarren elintarvikeliikkeeseen täydentämään varastoja.

Vappukulkue marssii Tarton halki kaupungin keskustaan ja ensimmäinen pysähdyspaikka on ikoninen Raatihuoneen tori, Raekoja plats. Raatihuoneen portailla Tarton pormestari puhuu ylioppilaille ja symbolisesti luovuttaa vallan kaupungissa yhdeksi yöksi opiskelijoille. Lopuksi pormestari tyhjentää oluttuopin jonkin korporaation edustajan kanssa. Seremoniallinen tuopin juontivuoro vaihtuu vuosittain korporaatioiden kesken. Raatihuoneelta kulkue suuntasi muutaman korttelin päässä olevalle Tarton yliopiston päärakennukselle, jonka portailla yliopiston rehtori vastaanotti kulkueen. Pormestarin lailla myös rehtori piti puheen ja lopuksi tyhjensi tuopin ylioppilaiden edustajan kanssa. Yliopistolta kulkueosastot hajaantuivat omille tahoilleen valmistelemaan illan ohjelmaa.

KyOn edustajina meillä oli ohjelmassa osallistuminen Estoniaen olutpöytään, joka oli vain korporaation omille jäsenille ja ystävyysjärjestöjen edustajille. Olutpöydässä olut taikka siideri näyttelee tärkeää roolia ja ruokapuoli koostuu pääasiassa snacksien tyyppisestä naposteltavasta. Saksankielisestä Euroopasta juontuvan olutpöydän kulku on varsin formaali. Istuntoa johtavat kolme juoma- ja laulumestaria pääpöydässä, jotka vastaavat saksankielisten korporaatioiden chargiereniä. Vastaavat ohjaavat illankulkua antamalla osallistujille luvan mm. pöydästä poistumiseen, puheenvuoroihin ja lauluihin. Kaikkia näitä pyydetään asianmukaisilla latinankielisillä lauseilla.

Illan ohjelmaan kuuluu myös fuksien esittämä teatteriesitys, mahdollisesti fuksikoulutukseen kuuluvia fuksiesitelmiä ja fuksien juottamista. Fuksien juottaminen tapahtuu siten, että pääpöydän johtajan päättämän määrän civiksiä täytyy tyhjentää tuoppinsa tai lasinsa hänen ja fuksien kunniaksi, kunnes haluttu lukumäärä on täynnä (useimmiten ensimmäinen tyhjennys tulee 10 kohdalla, tai sitten ei). Tämän jälkeen juomamestari kutsuu kaikki fuksit ylös seisomaan ja tyhjentää heidän kanssaan tuopin tai lasin. Estoniaen käyttämässä olutpöytäprotokollassa tuopissa saa olla vettä tai muuta alkoholitonta juotavaa. Olutpöytätavat ja noudatettavat protokollat, vanhimmat Saksasta peräisin, vaihtelevat eri korporaatioiden välillä. Olutpöytään kuuluvat olennaisina myös offitsiaalit, eli viralliset laulut. Nämä kolme laulua lauletaan ensin illan aikana pääpöydän määräämässä tahdissa ja vasta niiden jälkeen virallisen osuuden voidaan katsoa päättyneen ja lauluja voi alkaa toivoa. Virossa oma erikoisuutensa laulujen suhteen ovat myös ns. leipälaulut, leiblaul, joka tarkoittaa tietyn jäsenen omaa laulua. Tätä laulua muut eivät voi ehdottaa laulun ”omistajan” ollessa paikalla juhlassa.

Olutpöydän päätyttyä väki hajaantui Tarton yöhön. Me suuntasimme moikkaamaan karjalaisia viereisessä Vironian talossa, jossa oli menossa disko. Whatsappailulla selvisi muiden suomalaisdelegaatioiden sijainti ja suunnistimme karjalaisten ja wiipurilaisten kanssa kohti Liviensiksen taloa ja puolenyön Krambambulia.

Vappuyönä suurella osalla korporaatioista on vuosittain vaihtuvaa vappuohjelmaa, jolloin korporaatioiden talot ovat auki vierailijoille muista korporaatioista. Ohjelmassa on usein diskoa, ruokatiskejä, baareja ja erilaisia performansseja. Vuosittain toistuva traditio on Korporatsioon Fraternitas Liviensiksen järjestämä saksalaistyylinen Krambambuli, jossa pääsee näkemään kyseisen laulun alkuperäisen käyttötarkoituksen. Yleisön laulaessa Krambambulia juomamestari hämmentää kauhalla kyseistä punssityyppistä juomaa valtavassa kattilassa ja lopuksi juoma sytytetään tuleen. Laulamisen lopuksi liekit sammutetaan ja kuumaa krambambulia jaetaan läsnäolijoiden mukeihin. Krambambuli on niin suosittu, että jos haluaa mahtua sisään Liviensiksen juhlasaliin, syytä saapua paikalle ajoissa, jotta mahtuu taloon sisään.

Juhlatuulella oleva kasvava ja monipuolistuva suomalaisjoukkomme taittoi matkaa Tarton yössä korporaatiolta toiselle laulaen samalla suomalaisia juomalauluja sekä muutakin ohjelmistoa. Kaduilla laulaminen ei vaikuta Tartossa olevan yleinen tapa, vastaantulijoiden uteliaista katseista päätellen. Tai sitten Pääsiäistroparin laulaminen teologien ja semiteologien kuorona vappuyönä keskellä puistoa oli erikoinen kappalevalinta maallistuneessa Virossa.

Yöhön mahtui vierailua SatOn ystävän Üliopilaste Selts Raimlan luona maistelemassa heidän itse panemaansa olutta sekä ihailemassa viereisten Korporatsioon Sakalan ja Eesti Üliopilaste Seltsin vappukokkoja. Vierekkäiset korporaatiot kuulemma usein kilpailevat kummalla on komeampi kokko, välistä tarinan mukaan sillä seurauksella, että palokunta joutuu tulemaan hätiin sammuttamaan uhkaavan tulipalon. Tänä vuonna Sakalan kokossa paloi Raimlan vanha lauta-aita, joka oli lahjoitettu naapureille kokkotarpeiksi. Allekirjoittanut vetäytyi nukkumaan Sakalan pihalta, joten toistaiseksi kuuluisa aamunkoitto Liviensiksen tornissa tai Toomemäellä jäi kokematta. Vapunpäivän aamulla matka jatkuikin sitten kohti Tallinnaa ja Helsingin lauttaa.

KyO Korporatsioon Fraternitas Tartuensiksen 90-vuotiskommersissa


Maaliskuun lopussa 2019 KyOn rakas ystävyysjärjestö Tartossa ja Tallinnassa, Korporatsioon Fraternitas Tartuensis täytti 90-vuotta.


Erilaisilla ystävyysjärjestöjen ja muiden tahojen juhlien täyttämänä viikonloppuna kahden hengen iskuryhmä suuntasi lahden eteläpuolelle Viroon, missä matka Tallinnasta Tarttoon taittui kätevästi junalla. Tallinnan satamasta on vain reipas kävelymatka Baltian asemalle, mistä junat Tarttoon lähtevät. Tartossa majoituspaikaksi oli valittu lauantai-illan olutpöydän juhlapaikan vieressä sijaitseva hostelli, joka oli myös vain lyhyen kävelymatkan päässä rautatieasemalta.


Perjantai-illan ohjelmassa oli kevytmuotoisempi cocktail-tilaisuus Tarton etelälaidalla Kastarin kaupunginosassa sijaitsevassa kerhohuoneistoissa, joka muistutti hyvin paljon suomalaista seurojen taloa. Juhlapaikalle oli vain muutaman kilometrin kävelymatka, joten matka taittui jalkaisin. Tämä herätti virolaisessa isäntäväessä hämmästystä, heistä välimatka oli pitkä ja paljastui että kaikki muut olivat saapuneet paikalle autoilla tai busseilla. Illan päättyessä saimmekin kyydin takaisin majapaikalle isänniltä. Virolaiseen tyyliin perjantai-illan ”lämmittelyjuhla” oli hyvin vapaamuotoinen ja paikalla oli monien eri järjestöjen edustajia Tartosta sekä Tartuensiksen jäsenten läheisiä. Ohjelmassa oli orkesterimusiikkia, vanhojen tanssien opetusta ja puheita. Paikalliseen tyyliin ruokapuoli oli cocktailpaloja ja kahvitarjoilu.

Fraternitas Tartuensiksen uusi juhlasali talon katutasossa.


Lauantaina koitti itse varsinainen juhlapäivä, jolloin aluksi oli päiväjuhla Tartuensiksen uusissa tiloissa heidän talonsa alakerrassa. Talo itsessään on Tarton vanhin yhä pystyssä oleva yksityistalo, koska kyseiseen saksalaisen porvarin kivitaloon tsaari Pietari Suuri majoittautui vuonna 1704 Tarton kukistuttua piirityksen jälkeen Suuressa Pohjan sodassa ja kaupunkia hävitettäessä vuonna 1708. Remontoituun juhlasaliin oli nyt siirretty aikaisemmin kellarin kokoussalissa ollut pöytäkalusto ja Tartuensiksen suuri vaakuna. Päiväjuhlassa olivat edustettuina Tartuensiksen ystävyysjärjestöt KyO ja latvialainen Fraternitas Lettica sekä muiden Tarton korporaatioiden edustajia. KyOn lahjana 90-vuotiaalle Tartuensikselle annettiin Kymenlaakson viiri, jota Tartuensiksen edustus oli edellisellä KyOn kesäretkellä ihastellut. Kuulemma viiri aiotaan virittää Tartuensiksen tilojen jollekin seinälle. Päiväjuhlan lopuksi oli ohjelmassa yhteiskuvan ottaminen viereisen Jaanin kirkon edustalla. Päiväjuhlan jälkeen oli tauko, jonka aikana Tartuensiksen vilistlaset eli seniorit pitivät oman kokouksensa.

KyOn delegaatio tuomiokirkon raunioiden edustalla.

Tällä välin KyO-delegaatiomme kävi morjestamassa toista ystävyysjärjestöämme Tartossa Korporatsioon Sororitas Estoniaeta. Estoniaen tiloissa esittelimme KyOn laulukirjan sisältöä, sillä Estoniae suunnittelee oman uuden laulukirjan teettämistä, johon myös KyOn lauluja on tarkoitus sisällyttää. Estoniaelta suuntasimme yhdessä estoniaelaisten kanssa ravintolaan syömään, ennen paluuta hostellille valmistautumaan illan olutpöytään ja vennastukseen.


Viron korporaatiot ovat osa saksankielisellä kulttuurialueella syntynyttä opiskelijajärjestöjen perinnettä, joka omalta osaltaan osakuntien lailla polveutuu keskiajan yliopistojen maakunnallisista nationeista tai kollegioista. Sittemmin korporaatiot ovat kulkeneet hyvin eri suuntaan kuin vanhan Ruotsin valtakunnan osakunnat. Korporaatiot on Virossa jaettu sukupuolen mukaan mies- ja naiskorporaatioihin, joten KyOllakin on kaksi ystävyysjärjestöä Virossa, mieskorporaatio Tartuensis ja naiskorporaatio Estoniae.

Lasimaalaus Tartuensiksen tiloissa muistamassa Fraternitas Tartuensiksen ja Fraternitas Lettican 80-vuotista ystävyyttä.

Lauantai-iltana oli vuorossa Tartuensiksen 90-vuotisjuhlien pääjuhla kommers, jota vietettiin olutpöydän ja vennastuksen muodossa. Olutpöytää pitää myös Estoniae, johon kaikki kyolaiset voivat osallistua. Olutpöytä muistuttaa hieman sitsejä siten, että istutaan pöydissä ja lauletaan, mutta ruokapuoli on pientä naposteltavaa ja pöydästä nouseminen ja pöytään palaaminen vaatii luvan pöytää johtavilta vastaavilta, jotka istuvat pääpöydässä. Juhlavuoden kunniaksi Tartuensiksen olutpöydässä oli buffet-tarjoilu tällä kertaa. Paikalla oli runsaasti Tartuensiksen nykyisiä ja entisiä jäseniä sekä muiden mieskorporaatioiden edustajia. Ruokailua seurasi itse vennastus-osio, joka on suljettu naisilta. Tällä kertaa Tartuensiksen yleiskokous oli käynyt keskustelua KyOn naisten osallistumisesta vennastukseen, ja ratkaisu oli päätynyt jälleen kielteiselle kannalle.

Vennastus onkin tasaveroisen edustamisen kannalta ongelmallinen tapahtuma, joka odottaa ratkaisua suuntaan taikka toiseen, etenkin jos KyOn ja Tartuensiksen ystävyyssopimusta uudistetaan jossakin välissä. Vennastukseen kuuluu erilaisia rituaaleja ja puheenvuoroja, mutta ytimenä on veljeysriitti. Tämän aikana muun salin laulaessa vennastuslaulun tiettyä säkeistöä, pöydässä vastakkain istuvat henkilöt vuoron perää juovat viinimaljasta, kättelevät ja lävistävät lakkinsa laulunjohtajien miekkoihin. Miekat ja maljat siirtyvät sitten vuoron perään salin päästä päähän, kunnes kaikkien lakit ovat kahdessa laulunjohtajan miekassa. Tämän jälkeen käänteisesti lakit puretaan miekoista samoin laulamalla ja kättelemällä vastapäisen istujan kanssa, jolloin veljeyssiteen katsotaan syntyneen. Vennastuksen jälkeen ilta jatkui tavanomaisen olutpöydän malliin ja loppuvaiheessa iltaa jaettiin leveä kommersnauha niille, joilla sitä ei vielä ollut.


Seuraavana aamuna KyOn delegaatio suuntasi aamupäivällä Tallinnan junaan, jotta ehdimme iltalautalle takaisin Helsinkiin. Harmillisesti sunnuntain sauna ja brunssi jäivät tämän takia meiltä väliin. Seuraava Tartuensiksen kommers vietetään jälleen syksyllä lokakuun lopulla jossakin päin Viroa, syyskommersin paikka aina vaihtelee vuosittain. Lokakuussa on siis jälleen mahdollisuus päästä moikkaamaan kavereitamme Suomenlahden etelärannalla, kätevästi viikkoa ennen rajanylitystä.

KyOn Inspehtorit IV: Aimo Halila 1956-1963

KyOn inspehtori-sarjaa jatkuu neljännessä osassaan, missä päästään jo 1950- ja 1960-luvuille osakunnan historiassa.

Veli Merikosken inspehtorikauden päätyttyä hänen siirtyessään valtionhallinnon tehtäviin, osakunta valitsi neljänneksi inspehtorikseen Suomen ja Skandinavian historian professorin Aimo Halilan. Halila oli syntynyt Lahdessa vuonna 1912, mutta suvun juuret olivat Iitissä. Halilan erikoistumisaloina historiassa olivat kunnallishistoria, Suomen kansakoululaitoksen historia sekä Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin sekä Tanskan ja Norjan historia. Halilan kirjoittaman Iitin historian I osaa vuodelta 1939 pidetään ensimmäisenä modernina kunnan- ja pitäjänhistoriana Suomessa, joka vaikutti tällä saralla merkittävästi.

Aimo Halilan muotokuva lehtihuoneessa, maalannut Pekka Partanen v. 1964.

Osakunnan inspehtorina Halila vaikutti merkittävästi KyOn ja maakunnan suhteiden tiivistämisessä esiintymällä yhdessä osakuntalaisten kanssa monissa tapahtumissa maakunnassa sekä vaikuttamalla Kymenlaakson historian muistomerkkien pystyttämiseen eri paikkakunnille, kuten Tillolan taistelun muistomerkki Iitissä. Osakunnalla Halilan inspehtorikausi osui toisesta maailmansodasta toipumisen päättymiseen ja KyOn toiminnan puhkeamiseen uuteen kukoistukseen erilaisten projektien ja kerhojen muodossa. Samalla osakunta sai menestystä niin urheilu- kuin kulttuuririntamalla ylioppilaiden välisissä kilpailuissa. Osakunta näkyi ja kuului maakunnassa monenlaisten eri tempausten muodossa ja samalla osakunnan jäsenmäärä kasvoi Kymenlaaksoon perustetuista oppikouluista ja lukioista akateemiselle uralle lähtevien ensimmäisen polven ylioppilaiden saapuessa Helsingin yliopistoon. Osakunnalla kasvava jäsenmäärä aiheutti paineita tilojen riittämiselle osakuntahuoneistossa ja laajenevan osakunnan sisäisen yhtenäisyyden rakoillessa pienten kaveriporukoiden muodostuessa monisatapäisen osakunnan sisälle.

Kasvava ja laajenevan toiminta näkyi erilaisina kerhoina ja projekteina, joiden tukemiseksi KyO järjesti joka kevät virkailijakunnalle ja kiinnostuneille osakuntalaisille koulutusseminaareja Tuusulan Onnelassa. Vuosijuhlien rinnalle syntyivät vuonna 1958 Haminan Markkinat, jotka olivat alkuun muiden osakuntien vastaavien kotiseutu- ja perinnejuhlien hengessä pukukoodiltaan kansallispukujen ja tummien pukujen juhlat. Läpi 1960-luvun jatkunut Haminan Markkinoiden perinne katkesi osakunnan kriisivuosiin 1970-luvulla ja kakkosjuhla syntyi vasta 1980-luvulla uudestaan Rajanylityksenä, joka heti sai edeltäjäänsä paljon karnevalistisemman luonteen. Ankkapurhat jatkoivat ilmestymistään sodan aiheuttaman katkoksen jälkeen ja omaa lehteä kokeiltiin aikakauskirja Kymen Purhan muodossa. Halilan aikana kiertueperinne alkoi kuihtua pois ja maakunnassa pidetyt kesäjuhlat alkoivat muuttua kohti myöhempää kesäretkiperinnettä, maakuntalaisille suunnatusta tapahtumasta enemmän osakunnan jäsenten ja senioreiden omaksi tapahtumaksi. Kotiseutututkimukset jatkuivat kuitenkin edelleen vilkkaasti ja stipendejä tutkimiseen saatiin monilta eri säätiöiltä ja seuroilta. Kotiseudun tutkimusretkien tuloksia julkaistiin Ankkapurha-sarjassa ja kerättyä aineistoa lahjoitettiin maakunnan museoihin ja mm. SKS:n kansanperinnekokoelmiin.

Jouko Halilan KyOlle lahjoittama Väinö Hämäläisen maalaus Mankalankoskesta.

Aimo Halilan mukana myös hänen veljensä Jouko Halila, siviilioikeuden professori, tuli mukaan osakunnan toimintaan. Jouko Halila lahjoitti sittemmin taidekokoelmastaan Väinö Hämäläisen Mankalankoski-aiheisen maisemamaalauksen Kymenlaakson Osakunnalle. Taulu on nykyisin deponoituna Kouvolan kaupungin taidemuseo Poikiloon.