Ritvan muotokuva, vihdoinkin!

Edesmennyt inspehtori Ritva Serimaa sai arvoisensa muotokuvan.

Kymenlaakson Osakunnan inspehtorimuotokuvat ovat viimein saaneet keskuuteensa Ritva Serimaan muotokuvan. Serimaa toimi KyOn inspehtorina vuosina 2009-2014 ja harmillisesti menehtyi vuonna 2016 vaikean sairauden johdosta. Serimaa toimi fysiikan professorina Helsingin yliopistossa vuodesta 2004 lähtien.

Vaikka taulun toteuttamiseen liittynyt byrokratia sai suorastaan brexitmäiset mittasuhteet, paljastettiin taulu viimein osakuntalaisille KyOn 87. vuosijuhlan cocktail-tilaisuudessa 22.2.2020. Serimaan muotokuvan on maalannut Laura Peltonen.  Muotokuva on toteutettu valokuvien ja Serimaan aviomiehen Olli Serimaan toiveiden pohjalta.

Ritva Serimaan muotokuva (Laura Peltonen, 2020).

Serimaan muotokuva on mielenkiintoinen sekoitus erikoista ja perinteikästä. Perinteistä edustaa muotokuvalle tyypillinen asetelma ja maalausjälki. Teoksen erikoisuus piilee taustassa, jossa komeilee
yhteiseurooppalainen synkrotroni ESRF, joka sijaitsee Ranskan Grenoblessa. Ajatus synkrotronin liittämisestä muotokuvan taustaksi kuulosti aluksi erikoiselta, mutta onneksi tähän rohkeaan valintaan päädyttiin. Tausta vangitsee hienosti Serimaan ansiokkaan tutkijanuran synkrotronisäteilyn parissa ja antaa teokselle persoonallisen vivahteen. Mahtipointisesta aiheestaan huolimatta tausta ei pomppaa liikaa esiin, vaan jättää henkilön teoksen pääosaan sekä valottaa hieman Serimaan monipuolista uraa fysiikan parissa.

Teoksen kaunis yksityiskohta on hento auringonvalo, joka luo muuten tummasta taustasta lämpimän. Auringonsäteet kulkeutuvat kepeästi kiihdyttimen katolta Serimaan pitkiin hiuksiin kuljettaen samalla katseen taustasta itse henkilöön. Onnistuneella mallinnoksella ja värivalinnoilla Serimaan kasvoista on saatu eloisat sekä tunnistettavat. On hämmästyttävä huomata, miten hyvin Serimaa on saatu mallinnettua pelkästään valokuvan (tai valokuvien) perusteella. Pehmeä sivellinjälki ja maanläheiset sävyt tekevät kokonaisuudesta rauhallisen.

Vaikken Serimaata tuntenut kovin hyvin, koen muotokuvan kuvastavan hienosti niin Serimaan ansiokasta työuraa kuin hänen persoonaansa. Pitkä päätösprosessi johti onnistuneeseen valintaan ja Ritva on vihdoin täällä!

Lähteet: Hämäläinen, Keijo & Huotari, Simo 2016: ”Ritva Serimaa” (Academia scientiarum fennica).

Oikaisu (13.2.2021): Artikkelissa väitettiin virheellisesti, että taustalla olisi CERNin synkrotroni ja Serimaa olisi tehnyt töitä CERNin parissa. Serimaa ei kuitenkaan tehnyt töitä CERNissä ja taustalla onkin Ranskan ESRF. Artikkelista korjattu CERNiin liittyvät väittämät ja täydennetty Serimaan uraan liittyviä seikkoja. 

Kypsän ystäväkirja – vuoden 2020 virkailijaesittely

Oliko sinun lapsuudessasi tapana kirjoitella kavereiden ystäväkirjaan?

KyOn vuoden 2020 virkailijat vastasivat Kypsän leikkimieliseen ystäväkirjaan. Kurkkaa kirjan sivuille ja koe lapsuuden nostalgia uudelleen. Ehkä joku virkailija jakaa kanssasi saman horoskoopin, harrastuksen tai lempivärin!

Virkailija, jäikö sinulta ystäväsivu vastaamatta? Ota yhteyttä päätoimittajiin, niin pääset vastaamaan ja päivitämme sivusi mukaan esittelyyn.

KyOn inspehtorit V: Fritz ”Piki” Niinivaara 1963-1968

Aimo Halilan jälkeen Osakunta valitsi viidenneksi inspehtorikseen ensimmäisen lihateknologian professorin Fritz Niinivaaran, joka tunnettiin yleisesti lempinimellään Piki. Inkeroisissa vuonna 1919 syntynyt Niinivaara on jäänyt historiaan ennen kaikkea suomalaisen makkaranvalmistuksen pioneerina, jonka ansiosta Suomen kesässä voidaan nauttia niin HK-sinisestä, kabanosseista ja muista lihatuotteista.

Valmistuttuaan vuonna 1946 biokemialta Niinivaara toimi AIV-rehun keksijän ja nobelistin A. I. Virtasen tutkimusapulaisena. Kun Virtaselta tiedusteltiin vuonna 1947 sopivaa henkilöä Osuusteurastamojen tutkimuslaitoksen johtajan tehtävään, hän suositteli Niinivaaraa tähän työhön. Niinivaara teki merkittävimmän uransa makkaranvalmistuksen starter-kulttuurin kehittäjänä, jonka avulla erilaisten kestomakkaroiden ja lihatuotteiden kypsyttäminen bakteeripuhdasviljelmien avulla tuli mahdolliseksi teollisessa mittakaavassa. Osakunnan ohella Niinivaara oli merkittävässä roolissa nuoren elintarviketieteen oppiaineen opiskelijajärjestön Lipidin pitkäaikaisena kuraattorina.

Osakunnalla Niinivaaran inspehtorikausi osui osakunnan suuruuden vuosiin, jolloin KyOn jäsenmäärä kasvoi yli 1000 jäseneen. Samalla paineet osakuntien ja ylioppilaskunnan uudistamiseksi ja ristiriidat vanhojen perinteiden ja nousevan vasemmistolaisliikkeen alkoivat kasvaa. Vastauksena jäsenmäärän kasvuun ja uudistusvaatimuksiin KyOssa aloitettiin 1965 keskustelut osakunnan hallinnon ja sääntöjen uudistamiseksi. Uudistustyön lopputuloksena vuonna 1967 KyOn osakuntaneuvosto korvattiin hallituksella, emännän ja isännän automaatiojäsenyys poistettiin hallituksesta ja fuksit saivat äänioikeuden osakunnan kokouksissa.

Inspehtori Niinivaara kannusti osakuntaa laajentamaan ystävyysjärjestöjensä piiriä ja ajoi innokkaasti ystävyyssuhteiden solmimista johonkin unkarilaiseen opiskelijajärjestöön. Niinivaaran aikana KyOn ensimmäiset laulukirjat myös näkivät päivänvalon. 1960-luvulla osakunnat suunnittelivat oman ylioppilastalon rakentamista ja erilaiset asuntolaprojektit saivat alkunsa, joista suurimpana Vallila-projekti. KyO oli mukana alustavissa keskusteluissa, mutta varojen riittämättömyyden vuoksi KyO vetäytyi rakennushankkeista ja jäi näin vielä 50 vuodeksi vain Domus Academican 3 asuntolapaikan varaan.

Ylioppilasmaailman poliittiset paineet purkautuivat muun Euroopan mukana 1968 ”hulluna vuotena”, joka näki Vanhan valtauksen ja osakuntien aseman romahtamisen HYY:ssä. Reaktiona mullistuksiin ylioppilasmaailmassa osakunnat perustivat HYYn tilalle uuden Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan yhteistoimintaelimekseen. Keskellä poliittista kuohuntaa inspehtori Niinivaara jätti eroanomuksensa inspehtorin virasta, minkä osakunta hyväksyi vuoden 1969 puolella uuden inspehtorin löydyttyä. Niinivaara keskittyi lihateknologian kehittämiseen elintarviketieteen alana sekä tieteenalan kansainvälisten konferenssien ja järjestöjen organisoimiseen.

Inspehtori Niinivaaran valokuvapotretti salin seinällä.

Niinivaarasta osakunta teetti 1970-luvulla valokuvasuurennoksen, joka nykyisin on DGO:n salin seinällä.

KYPSÄ I/19

Kymenlaakson osakunta on julkaissut Kypsä-lehteä aina vuodesta 1980 asti. Toisin kuin saattaisi kuvitella, kymenlaaksolaisten osakuntalehti on toiminut innoittajana eräiden muiden osakuntien Willi ja Pieni puukello -julkaisuille. Edelläkävijöitä ollaan siis oltu aitoon kymäläiseen tyyliin jo alusta asti.
Sopivaa on siis, että ensimmäisenä osakuntana Leppäsuon kellarissa juuri KyO sulkee painokoneensa, ja siirtyy julkaisemaan Kypsää tällä uudella sähköisellä alustalla. Tulevaisuus näyttää mihin kaikkeen uuteen, mahdollisesti pelottavaan ja toivottavasti innostavaan tämä muutos johtaa.

Kypsän vuoden 2019 ensimmäinen ”numero” sisältää seuraavaa:

Kypsän sähköistämien lyhyt historia
Pääkirjoituksen omaisessa jutussa Aapo kertailee Kypsän sähköistämiseen johtanutta prosessia ja hahmottelee sitä, miltä Kypsän pitäisi näyttää ainakin vuoden 2019 ajan.

86-vuotisjuhla
KyO vietti 86:nnet vuosijuhlansa ravintola Pörssissä 23. helmikuuta.

KyOGamingin manifesti
Osakunnassa toimii uusi kerho: KyOGaming.

Teokratia vai kohtaamisen yhteisö?
Osakunnan hallitus on hyvin lähellä teologienemmistöä – nyt kun uusi kuraattorimme ei vielä ole astunut remmiin -. Mitä tästä seuraakaan?

Vaihtelua sitsipöydän herkkuihin kymenlaaksolaisesta perinnekeittiöstä?
Kypsän ruokaosiossa esitellään maauntaherkut: pitakkamaito, punsa sekä taikinakiisseli.

ARVAA CIVIS! (Snapchat Bitmoji edition)
Kypsän puuhanurkassa tehtävänäsi on kymälaisten Snap Chat -emoji.

KyOGamingin manifesti

Kymenlaakson Osakunnan videopelikerho eli KyOGaming näki päivänvalon (taikellarin kattolamppujen valon) 17.1.2019. Täten esitettäköön KyOGamingin manifesti.

KyOGamingin tarkoitus on edistää videopeliharrastuksen, videopelikulttuurin sekä E-urheilun näkyvyyttä ja harrastusmahdollisuuksia DGO:n osakuntien sisällä.Videopelaaminen on nykypäivänä merkittävä tapa käyttää elektronisia laitteita, joten onvain järkevää, että KyOlla on kerho tukemassa tätä harrastusta. Videopelaaminen onmyös kehittymässä entistä enemmän sosiaaliseen suuntaan erilaisten sovellutustenkautta. Nämä mahdollistavat uusia tapoja toimia yhteisöllisesti videopelien sisällä jaympärillä. KyOGaming haluaakin edustaa positiivista yhteisöllisyyttä yhteisenharrastuksen tiimoilla. Tuomitsemme kaiken syrjinnän ja häirinnän, emmekä suvaitsesitä missään muodossa. Haluamme olla esimerkki yhteisöstä, jossa kaikki voivat nauttiayhteisestä videopeliharrastuksesta ilman pelkoa pilkkaamisesta tai vähättelystä.

Tavoitteiden edistämiseksi on jo nyt suunniteltu joitakin tapoja. Näitä tapoja tullaanlaajentamaan KyOGamingin järjestäytymiskokouksessa, johon kaikki DGO:nosakuntalaiset ovat kutsuttu. Tällä hetkellä suunnitelmissa on järjestää erilaisiapelikertoja, joissa hyödynnetään DGO:lla olevia laitteita sekä jäsenien omiakonsoleita ja/tai pelejä, jos jäsen itse haluaa niitä tuoda käytettäviksi. Kokoontumisiatullaan järjestämään myös merkittävien E-urheilutapahtumien kisakatsomojenmuodossa. Mahdollisuus on myös järjestää keskustelutilaisuuksia, joihin voidaan kutsuaulkopuolisia puhujia. Myös isoja yhteispelaamistapahtumia (LAN-tapahtuma tai ”lanit”)pyritään järjestämään vähintään kaksi kertaa vuodessa. Yhteydenpitämiseksi jaspontaanien pelikertojen edustamiseksi perustetaan KyOGamingille serveri Discord-sovellukseen. Tämän serverin toimintaa kehitetään yhdessä jäsenten kanssa, jotta sepalvelisi kerhon toimintaa parhaalla mahdollisella tavalla. Viimeisin suuri ilmiövideopelikulttuurissa on pelaamisen suoratoisto siihen suunnitelluilla sivuilla (streamingtai ”striimaus”). Myös tätä on mahdollista tehdä yhteisesti kerhon kesken.

Tulevaisuudessa videopelaamisen suosio ei tule vähenemään, sillä uusia tapoja pelatakeksitään kokoajan. Tämä tulee laajentamaan videopelaamisen käsitettä, jokapuolestaan pakottaa videopelaamiseen keskittyneet yhtiöt, yhteisöt ja yksilötmuokkaamaan toimintaansa ja kehittämään uusia tapoja kohdata tämä kehitys. Tästäesimerkkinä toimii mobiililaitteilla tapahtuvan pelaamisen valtava kasvu viimeisenkolmen vuoden aikana. Myöskään KyOGaming ei voi jäädä nyt kehiteltäviin tapoihin jaajatuksiin. Kerhon pitää pystyä vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin rohkeasti jaavoimesti. En näe mitään syytä, minkä takia KyOGaming ei voisi ollatulevaisuudessa edelläkävijä yhteisön avoimuuden, syrjimättömyyden ja rohkeudensaralla. Kauan eläköön KyOGaming! GL HF!

Helsingissä 26.3.2019
Roni ”Finner95”
VattoKyOGamingin puheenjohtaja