Kaikki jutut

Kypsä arvioi: Pikku naisia

Marchin perhe, tuo valintojensa vuoksi köyhtynyt maalaisaateli. HUOM! Sisältää juonipaljastuksia.

Joulukuussa 2019 sai ensi-iltansa myös seitsemäs elokuvasovitus tyttökirjallisuuden klassikosta Louisa M. Alcottin Pikku naisista (Little Women, 1868). Greta Gerwigin ohjaus keskittyy me too-aikakauden hengessä seuraamaan tapahtumia etenkin Jon näkökulmasta yhdistäen Jon tarinaan Louisa M. Alcottin elämänkerrallista aineistoa. Adaptaatiossa Jo kirjoittaa kirjaa, joka lopulta paljastuu teokseksi nimeltä Pikku naisia, millä elokuva viittaa alkuperäiskirjaansa ja juonessa jätetään auki se, että mitä tapahtui todella ja mikä on vain Jon kirjoittamaa kustantajan toiveesta yleisö miellyttääkseen. Minulle tämä tyttökirjallisuuden klassikko oli hämärästi tuttu ennestään.

Kirjan ja elokuvan suosion takana on ilmiselvästi ollut tarinan poikkeava perhe, jossa miesten puuttuessa isän ollessa pappina Yhdysvaltain sisällissodassa ja veljien puuttuessa perhekunta on kokonaan naisten, äidin ja neljän tyttären muodostama yhteisö. Tämä mahdollistaa naishahmojen suuremman aktiivisen roolin tarinassa muuhun aikakauden kirjallisuuteen verrattuna. Lisäksi jokainen naishahmoista on erottautuva oma persoonallisuutensa ja tarina on näiltä osin saanut vaikutteita Jane Austenilta. Usein onkin tulkittu, että Marchin tyttäret ovat oikeastaan naiseuden eri aspekteja, joissa yksi henkilöhahmo on hajotettu neljäksi erilaiseksi karikatyyriksi. Vanhin sisarista Meg edustaa perinteisten odotusten mukaista naisen roolia, missä hän avioituu rakkaudesta köyhän kotiopettajan kanssa ja perustaa perheen nopeasti. Jo puolestaa on poikatyttö, joka on kasvanut etenkin isän poissa ollessa perheen aktiivisen ja räväkän jäsenen rooliin, mikä saattaa hänet törmäyskurssille monien muiden kanssa. Jo myös toimii elokuvassa tarinan keskushenkilönä, joka on eniten modernin ajan naiseuden edustaja, itsenäinen kirjailija, joka ansaitsee rahansa itse ja rikkoo perinteisen yhteiskunnan roolimalleja. Hiljainen ja herkkä Beth on selkeästi pyhimysmäinen madonna-ihanteesta nouseva enkelinkaltaisen naiseuden arkkityyppi, mitä hänen musikaalisuutensa ja kuolemansa kulkutautiin edustaa. Nuorin tytär Amy on puolestaan prinsessa-tyypin edustaja, joka haaveilee kuvataitelijan urasta ja pääsee täti Marchin mukana hienostopiireihin päätyen lopulta naapurintilan perijän kanssa naimisiin.

Pikku naisten juliste. Lähde: Wikimedia.

Kirjan neljän sisaren kautta Alcott tuo esiin naisen erilaisia rooleja Austenin tyyliin, millaisia erilaisia ratkaisuja elämällään kukin hahmoista tekee ja millaisia seurauksia niillä on. 1860-luvulla kirjoitettu kirja ei kuitenkaan ole aivan radikaali, vaan viktoriaanisen porvariston ihanteiden mukaisesti saattaa tarinan loppuun mennessä kaikki sisaret (paitsi Bethin jonka roolina on maailmalle liian viattomana kuolla tuberkuloosiin) soveliaasti naimisiin kullekin sopivan (paitsi rahaa ajattelevan Marchin tädin mielestä) miehen kanssa. Samalla kirjassa ja elokuvassa tuodaan esiin näiden valintojen seuraamukset, rakkaudesta nainut Meg kärsii köyhyydestä kotiopettajan vaimona, itsenäisen uran valinnut Jo valittaa yksinäisyyttään ja rikasta mukavuusavioliittoa suunnitellut Amy päätyy pikahäihin lapsuuden leikkitoverin kanssa.

Elokuvassa korostui ainakin minulle Marchin perheen sosiaalinen asema paikallisessa yhteisössä ja etenkin pappisperheen arvoille sopivan hyväntekeväisyyden kautta rakentuva paikallinen sosiaalinen hierarkia. Marchn tädin kommenteista ja elämäntyylistä käy ilmi, että Marchit ovat paikallista anglosaksista uudisasukkaista polveutuvaa maanomistajaluokkaa, jota vastaisi Englannissa termi landed gentry. Pappisisä on nainut rakkaudesta ja perhe elää isän perintöosana tulleen maaomaisuuden tuotoilla (jota ei kyllä mitenkään erityisesti tuoda esiin). Vanhaksi piiaksi jäänyt pihi täti puolestaan nauttii oman perintöosansa tuotoista eläen varakkaampaa elämää kuin hyväntekeväisyyteen rahoja käyttävät pappis-Marchit. Elokuva tuokin esiin jännitettä Marchien sosiaalisen aseman tuomien mahdollisuuksien ja elämäntapojen, mutta hyväntekeväisyyteen käyttävien perheen varojen synnyttämän suhteellisen köyhyyden välillä. Tästä malliesimerkkejä on mm. joulukohtaus, jossa Marchit lahjoittavat jouluateriansa torpparimökin köyhälle saksalaisperheelle, jolloin naapurin Marcheja rikkaampi mutta samaan säätyyn kuuluvat Laurencet lahjoittavat puolestaan ruokaa omasta keittiöstään Marcheille. Kirja onnistuu näin rakentamaan asetelman, jossa naisten pyörittämä kotitalous lahjoittaa jouluruokansa naisille sopivan hyväntekeväisyyden hengessä köyhille ja päätyy itse naapurin miehisen talouden (Laurencen talossa asuvat vanhaherra Laurence, perijä Theodore ja kotiopettaja John Brooke) tuen kohteiksi, mikä uusintaa viktoriaanisen aikakauden käsitystä miesten ja naisten yhteiskunnallisten sfäärien välisestä suhteesta. Yläluokan naisille on soveliasta tukea alempien luokkien köyhiä, etenkin naisia ja lapsia (saksalaisten mökin miehiä ei näytetä kertaakaan elokuvassa), ja heidän puolestaan ollessa yläluokan miesten tuen ja elatuksen saajia.

Hyväntekeväisyys näyttäytyy uskonnolliselle perheelle sopivana puuhana, vaikka amerikkalaisen filantropian hengessä hyväntekeväisyys on luonteeltaan sporadista ja rakentuu sen ajattelumallin varaan, että köyhyys on köyhistä itsestään johtuva asia, jota ylempien ja siunatumpien luokkien tehtävä on auttaa ja tukea. Missään välissä tarinassa ei käydä läpi, miten saksalaisperhe päätyi torpparinmökkiin ja Marchit (edes edistyksellinen Jo) eivät kertaakaan kyseenalaista vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää, jossa toisten rooli olla köyhinä ja parempiensa autettavina. Filantropian hengessä ylhäisö lahjoittaa avustuksia köyhille kokeakseen moraalista ja hengellistä paremmuutta, sen sijaan että maanvuokraajien oloja yritettäisiin parantaa esim. sallimalla heidän lunastaa maapalstansa omiksensa. Tässä seikassa tulee hyvin esiin kirjan kirjoittamisajankohdan ajankuva, jossa hyväntekeväisyys ja filantropia olivat vielä luonteeltaan passiivisia. Köyhäinavun ja alempien luokkien asemaan liittyvät kysymykset yhteiskunnallistettiin ja politisoitiin vasta myöhemmin 1800-luvun lopulla sosialismin ja demokraattisen liikkeen myötä.

Lisäksi Yhdysvalloissa elää vanha luokkajakoinen ajattelumaailma edelleen vahvana, johon on yhdistetty kalvinistien ja kveekarien predestinaatio-opeista ammentava amerikkalainen myytti jokaisesta oman onnensa seppänä ja Yhdysvalloista mahdollisuuksien maana. Marchit näyttäytyvät tiedostamattomasti tekopyhinä ihmisinä, jotka harjoittavat hyväntekeväisyyttä, mutteivat pohdi naapurimökin köyhien köyhyyden syitä varsinaisesti. Elokuvan loppua kohden naisen keinona nousta ylöspäin yhteiskunnassa ja koota omaisuutta näyttäytyvät täti Marchien sanojen mukaisesti rahan periminen (Jo perii täti Marchin) taikka rahan naiminen (Amy nai perijä Theodore Laurencen). Rakkaudesta köyhän miehen vaimoksi lähtenyt Meg saa osakseen ympäröivän säätyläisyhteisön naisten enemmän tai vähemmän piiloteltua sääliä, mikä nakertaa hänen avioliittoaan sisältä päin. Jon romaanista saamat rahat jäävät sivuosaan, mutta elokuvassa nousee esiin alkava muutos, kun Jo tinkaa ja neuvottelee kustannussopimuksesta kustantajansa kanssa vaatien oman osuutensa voitoista. Elokuvan lopussa vihjataan aikojen muutoksesta ja naisten aktiivisemman yhteiskunnallisen roolin alkamisesta, mikä korostuu suhteessa Marchin perheen naisten kohtaloihin ja elämänpolkuihin.

Pikku naisia on naisten yhteiskunnallisten roolien kuvauksena klassikko ja elokuva pysyy hyvin uskollisena alkuperäiselle romaanille onnistuen samalla kommentoimaan nykyaikaa ja tapahtunut muutosta luoden kontrastin naisten rooleissa 1860-luvun ja nykyhetken välillä. Samalla kirjaa seuratessaan elokuva myös tahattomasti toistaa 1860-luvun amerikkalaisen maanomistajaluokan ajatusmaailmaa tuoden esiin myös Yhdysvaltain yhteiskunnan luutuneita sosiaalisia ajattelumalleja. Elokuvaa voi suositella kaikille, sillä kirjaa lukematonkin pääsee hyvin juonesta kärryille ja elokuva on jo saanut monia palkintoehdokkuuksia mm. puvustuksestaan.

KyOn inspehtorit VI: Jaakko Mukula 1969-1979

Inspehtori Niinivaaran erottua keskellä hullua vuotta 1968, valitsi osakunta uudeksi inspehtorikseen Iitistä kotoisin olevan kasvibiologian ja -patologian professorin Jaakko Mukulan. Vuodesta 1970 lähtien Mukula toimi Maatalouden tutkimuskeskuksen kasvinviljelyosaston johtajana. Tieteellisessä tutkimuksessaan Mukula erikoistui viljelyskasvien, kasvitautien ja rikkaruohojen tutkimukseen. Rauhallisen Mukulan johdolla KyO koki historiansa synkimmän vaiheen osakuntien pimeällä vuosikymmenellä.

Valta keskittyi ylioppilaskunnassa vasemmistolaistuneiden ainejärjestöjen ja poliittisten seurojen käsiin, jolloin kiistat Uuden ylioppilastalon tiloista alkoivat. 1970-luvun ensimmäisinä vuosina HYY korotti Uuden huoneistosta perittävät vuokrat moninkertaisiksi pyrkimyksenä savustaa osakunnat ulos talosta. Samaan aikaan yliopisto oli lopettanut osakuntien jäsenmaksujen kantamisen ylioppilaskunnan jäsenmaksujen ohessa ja OYV oli joutunut ottamaan asian hoitaakseen. Kasvavien vuokrakulujen edessä KyO päätyi muuttamaan sisarosakuntien KO:n ja WiO:n perässä Liisankadulta hankittuun huoneistoon vuonna 1972. KyO tyhjensi stipendirahastonsa ja keräsi lisäksi maakunnan kunnilta varoja lunastaakseen kolmanneksen huoneiston osakkeista itselleen. Muuton keskellä osakunnan hallinto ja toiminta olivat halvaantuneina, kun kuraattorin virka oli täyttämättä, taloudenhoitajaksi ei kukaan hakenut ja monia tehtäviä jouduttiin jättämään täyttämättä ja toimintaa alasajamaan. KyOssakin käytiin alkuaikoina poliittista kamppailua osakunnan sijoittumisesta vasemmisto-oikeisto akselilla, mutta KyO onnistui pysymään vapaana kommunistien ns. junttataktiikasta. Seurauksena tästä KyOllakin oli leimaaminen ylioppilaskunnan piirissä oikeistolaiseksi ja vanhoilliseksi järjestöksi.

Osakuntatoiminta sinnitteli säästöliekillä poliittisten vuosien aikana ja vuosijuhlatkin hiipuivat muiden akateemisten perinteiden mukana. Kotiseutututkimus kuitenkin jatkui läpi 1970-luvun osakunnan humanistien ja valtiotieteilijöiden voimin, samalla kun huoneiston jakaminen Karjalaisen ja Wiipurilaisen Osakunnan kanssa tiivisti KyOn välejä näihin kahteen osakuntaan. Huoneiston myötä perustettiin vuonna 1973 yhteistyöelimeksi Liisankadun Osakunnat, joka nykyisin kantaa nimeä Domus Gaudiumin Osakunnat (DGO) ja jonka hallituksena toimii huoneistotoimikunta (HTK). Mukulan kauden lopulla poliittinen virtaus ylioppilasliikkeessä alkoi hiipua vuoden 1968 sukupolven väistyessä yliopistomaailmasta ja uusien opiskelijapolvien suhtautuessa politiikkaan passiivisemmin, arvostaen yhdessäoloa politikointia enemmän. Osakunnan lähestyvät 50-vuotisjuhlat saivat aikaan toiminnan elpymistä monella saralla ja mm. vuonna 1977 itsenäisyyspäivän kulkueessa kärventynyt osakunnan lippu kyettiin Lohien tuella korvaamaan uudella.

Inspehtori Mukulan valokuvapotretti DGO:n salin seinällä.

Pääkirjoitus I/20

Kaukana, mutta silti lähellä.

Uusi vuosikymmen piti olla toivoa täynnä. Mutta vuosi 2020 päättikin muuttaa käsityksemme normaalista elämästä sysäisemällä meidät keskelle kriisiä ja maailmanlopun meininkiä. Mad Max -dystopiakuvien sijaan meistä tulikin vessapaperia ja käsidesiä hamstraavia kansalaisia. Melkein kolme kuukautta olemme peruuttaneet tapahtumia, pesseet käsiä ja pitäneet metrin väliä ihmisiin kaupan kassajonossa. Kaiken kruunaa Citymarketin käytävillä raikaava tekopirteä kappale käsihygieniasta.

Kaiken ikävän keskellä kuitenkin on kaunista huomata, miten globaalisti ihmiset ympäri maailman ovat kannustaneet toisiaan pysymään kotona, jakamaan informaatiota sekä keksimään jopa hauskoja meemejä karanteeniajasta. Vaikka toki väärää tai epävarmaa tietoa liikkuu paljon, on sosiaalinen media tuntunut yllättävän lohdulliselta ja yhteisölliseltä paikalta yksinäisyyden keskellä.

Vielä suurempi ilo on huomata osakunnan aktivoituminen karanteeniaikana, josta erityisesti saamme kiittää KyOGamingin perustamaa KyOn Discord-kanavaa. Discordissa olemme niin pelanneet kuin jopa sitsanneet. Mikään ei ole piristänyt harmaata karanteeniarkea niin paljon, kuin randomit Skribbl.io- pelailut (Piirrä & Arvaa – tyylinen piirtopeli) tai muut kepeät pelihetket. Koskaan ei ole tuntunut niin helpolta lähteä osakuntatapahtumiin mukaan, kun riittää pelkkä tietokoneen avaaminen. Edes sitsejä varten ei tarvinnut miettiä pukukoodia.

Kaiken eristäytymisen keskellä meillä on mahdollisuus olla henkisesti lähempänä toisiamme kuin koskaan. Saatamme ehkä kuulla toistemme ääniä vain Zoom-tapaamisten kautta tai nähdä naamojamme pelkästään puuroisen webbikamerakuvan kautta. Mutta yhdessä voimme olla myös toistemme lohtu ja tuki.

Emme vielä ole varmoja, milloin pääsemme tulevaisuudessa nauttimaan sitseistä Leppäsuon kellarissa. Mutta sitä ennen, nautitaan niistä hetkistä, kun sitseille menemiseen riittää hyvä nettiyhteys ja seinänaapurit pääsevät nauttimaan valikoiduista sitsilauluista.

Anna-Liisa Koskinen

Kypsän toinen päätoimittaja.
Esteetikko, joka piirtelee kaikenlaista ja haaveilee sitäkin enemmän.

(Kuva: Jalmari Salovirta)

10 askelta vuosijuhliin

KyOn vuosijuhlat vuosijuhlamestarin näkökulmasta

Korp! Fraternitas Tartuensiksen edustajat yhdessä heidän värejään kantavien kyolaisten kanssa.
Kuva: Jalmari Salovirta.

Kymenlaakson Osakunnan 87. vuosijuhlia vietettiin 22.2.2020 Domus Gaudiumin kellarissa sijaitsevassa ravintola Metropolissa. Vuosijuhlamestarina juhlan valmistelut kuuluivat minulle syyskuun osakunnan kokouksesta alkaen. Toista kertaa vuosijuhlamestarina toimiessa saattoi juhlien järjestämisen ohella keksiä myös pieniä uudistuksia juhliin. Esimerkiksi usein käytetty lohi vaihtui maakuntalintu punatulkkuun juhlien graafisessa ilmeessä sekä teetätin KyOn väreillä ja vaakunalla varustetun tabardin vuosijuhlamestarin (Master of Ceremonies) käyttöön.

Vuosijuhlamestarin tabardi. Kuva: Jalmari Salovirta.

Alkuun Kypsän päätoimittajien pyyntö kirjoittaa vuosijuhlista järjestäjän näkökulmasta aiheutti ongelmia, mutta vuosijuhlamestarin kokemukset vuosijuhlista kuitenkin tiivistyivät lopulta seuraavaan kymmenen kohdan listaan:

1. Juhlapaikka: Mitä lähempänä osakuntaa juhlapaikka on, sen parempi. Tänä vuonna päätin minimoida matkaamisen kaupungilla cocktailien ja pöytäosuuden välillä, joten juhlapaikaksi valikoitui viereisessä kellarissa sijaitseva ravintola Metropol. Sijainti osakunnan naapurissa mahdollisti DGO:n naulakon käyttämisen ja cocktailien pitämisen DGO:n salissa, mistä oli vain lyhyt kävely käytävää pitkin ravintolaan. Vuosijuhlaillan kauhun hetket koettiin, kun ravintolaan vievää ovea ei ensin saatu auki, mutta onneksi yhdessä henkilökunnan kanssa hoksasimme, että väliovi avautuu heilauttamalla ravintolan sähkölätkää lukijaan.
Minkä juhlatila näyttävyydessä ja pompöösiydessä menetti, sen se myrskyävänä iltana voitti sijainnillaan. Vaakasuoraan lentävän sateen piestessä kattoikkunaa juhlakansa saattoi nauttia kuivasta siirtymisestä ravintolaan. Toinen jännitteen täyteinen momentti koitti lippujen saapuessa, kun lavaksi suunnitellun alueen katto osoittautui liian matalaksi lippujen saamiselle lipunjalkaan. Ongelma onneksi ratkesi siirtämällä lipunjalka lasikaton alle. Seuraavien Metropolissa pidettävien juhlien kohdalla tiedetään jo ennakkoon, miten lava ja pöydät kannattaa tilaan sijoitella. Sijainti osakuntatilojen vieressä mahdollisti myös tiettävästi ensi kertaa KyOn vuosijuhlissa Ostrobotnialta ja promootiotanssiaisista tutun Maccaroni-kulkueen ravintolasalista takaisin osakunnalle laulunjohtajan johdolla.

Maccaroni-kulkue takaisin DGO:lle laulunjohtajan johdolla. Kuva: Jalmari Salovirta.

2. Menu: Juhlissa olennaista on hyvä ruoka, jossa joudutaan myös huomioimaan mahdolliset allergiat ja ruokavaliot. Nykyaikana hyvä ravintola, kuten Metropol, huomioi vegaanit ja alkoholittomat menun suunnittelussa, ettei tarjolla ole pelkkää sorbettia ja hanavettä. KyOlle tuttuun tapaan lihavaihtoehtona oli lohta lisukkeiden kera, muuten alkuruoka oli yhteinen ja jälkiruuassa eroja oli vain vegaaniuden suhteen.

3. Vuosijuhlapuhuja: KyOssa perinteisiin kuuluu kutsua ulkopuolinen ansioitunut kymenlaaksolainen tai KyOn entinen jäsen pitämään vuosijuhlapuhe juhlakansalle. Osa puhujista puhuu omalta alaltaan akateemiselle nuorisolle, osa puhuu maakunnasta ja osa omasta osakunta-ajastaan. Ensimmäisen vuosijuhlapuhujan jouduttua peruuttamaan osallistumisensa vuosijuhlamestari vietti hermostuneen viikon uuden vuosijuhlapuhujan metsästyksen merkeissä. Onneksi tähän(kin) ongelmaan löytyi nopsasti ratkaisu osakunnan seniorien parista, jotka osasivat heti suositella hyviä ehdokkaita puhujaksi. Näistä puhujaksi suostui mielihyvin KyOn seniori, FM & MuM ja palkittu tuottaja Maiju Talvisto.

4. Esiintyjä: Vuosijuhlissa on hyvä olla puheiden ohella muutakin ohjelmaa, yleensä musiikillinen ohjelma on haluttu. Totuttuun tapaan illan musiikillisesta annista vastasi KyOn(kin) oman kuoron WiOLin kvartetti. Vuosijuhlamestarin työnä oli informoida kuoroa esityksen ajasta ja paikasta sekä toivoa laulujen yleistä teemaa. Tänä vuonna kvartetilta toivottiin iloisia ja rempseitä lauluja sekä kiellettiin ehdottomasti WiOn juhlilla niin usein sulostuttava itsemurhaveisu Imatrankoskeen hyppäämisestä, mikä latistaa kummasti juhlatunnelmaa.

WiOLin kvartetti esiintyy. Kuva: Jalmari Salovirta.

5. Tanssit: Vuosijuhliin kuuluu akateemisen juhlakulttuurin osana juhlatanssit, jotka periytyvät 1800-luvun yliopistomaailmasta ja Pietarin keisarihovista. Osa niistä on tuttuja myös vanhojentansseista. Ravintolan läheisen sijainnin myötä tanssimiseen jäi aikaisempaa enemmän aikaa, minkä hyödynsin tuomalla tanssilistaan viime vuosina vähälle tanssimiselle jääneen Pas de Quatren, jonka sävelmään on sanoitettu juomalaulu Ravintolasta astuin vasta…. Tansseja aina harjoitellaan vuosijuhlaviikolla ennen itse juhlia ja vuosijuhlamestarin puuhaa on löytää osaava opettaja vetämään harjoitukset juhlakansalle ja muillekin kiinnostuneille. Tälläkin kertaa apu tanssimestariin löytyi osakunnan kokeneiden seniorien taholta. Ravintolassa tanssien aikana paljastui tilan äänentoiston riittämättömyys tanssimusiikin toistamiseen. Seuraavia vuosijuhlia varten suosittelen, että osakunnalle hommataan helposti kuljetettavia äänentoistolaitteita, esim. Bluetooth-kajareita. Tänä vuonna varauduttiin nettiyhteyden ongelmaan ottamalla tanssimusiikki yhdessä Kronikan kanssa offline-tilassa toistettavaksi, mutta silti äänentoisto pääsi yllättämään.

6. Ulkomaalaisten vieraiden majoitus: Vuosijuhliin saapuu useimmiten aina edustajia ystävyysjärjestöistä. Näiden delegaattien majoitus on hoidettu kyolaisten kämppiin vastavuoroisuudessa Tartossa, Uppsalassa ja Lundissa kyolaisille tarjottavaan ilmaismajoitukseen ystävyysjärjestöjen jäsenten nurkissa. Ihmisten erilaiset aikataulut ja elämäntilanteet sekä myrskyn myöhästyttämä lauttaliikenne aiheuttivat tällä ylimääräisiä yllätyksiä majoituskysymyksessä, etenkin ulkoasiainsihteerin ja vuosijuhlamestarin ollessa yksi ja sama henkilö. Mutta onnellisesti kaikille vieraille löytyi majapaikka vuosijuhliin mennessä.

Korp! Sororitas Estoniaen edustajat yhdessä heidän värejään kantavien kyolaisten kanssa.
Kuva: Jalmari Salovirta.

7. Puheidenpitäjät: Vuosijuhlassa pidetään useampikin puhe kuraattorin, emännän ja inspehtorin toimesta sekä puheen rakkaudelle pitää siihen halukas osakuntalainen. Puheenpitäjien ohjeistaminen, aikatauluttaminen sekä tsemppaaminen on vuosijuhlamestarin puuhaa. Vuosijuhlamestari pystyy hyvin myös hoitamaan juhlan aikataulua ja luomaan joustoa tai kiriä tarpeen mukaan spiikkaamalla ohjelmanumerot kunkin vuorollaan. Näin vuosijuhlamestari määrittää illan kulun. Vapaan sanan vähäinen käyttö viime vuosien vuosijuhlissa antaa syytä pohtia koko ohjelmanumeron poistamista taikka muuttamista toisenlaiseksi.

Teol. yo. Roni Vatto pitämässä puhetta rakkaudelle. Kuva: Jalmari Salovirta.

8.Kunniamerkit ja stipendit: Vuosijuhlissa jaetaan vuosittain osakunnan myöntämät kunnianosoitukset sekä stipendit, joiden osalta päävastuu on osakunnan kuraattorilla ja rahastojen asiamiehellä vuosijuhlamestarin sijaan. Vuosijuhlamestarin duunina on varmistella, että kaikki elimet ovat ajoissa kokoustaneet ja valinneet saajat sekä stipendeistä on tehty saatekirjeet kirjekuoriin oikeille ihmisille ennen vuosijuhlaa. Kunnianosoituksissa vuosijuhlamestari varmistaa, että taloudenhoitajalla on oikea määrä nauhoja ja merkkejä nauhoissa valmiudessa sekä mukana juhlapaikalla. Kuraattoria juhlamestari puolestaan muistuttelee ennen vuosijuhlaa tuoppien kaiverruttamisesta.

Komea joukko osakuntalaisia stipendinsaajia. Kuva: Jalmari Salovirta.

9. Tiedotus ennen ja jälkeen: Vuosijuhlamestari suunnittelee yhdessä vuosijuhlatoimikunnan kanssa juhlien tiedotusta ja mainontaa ennen juhlia. Rummutusta vuosijuhlista aloitetaan jo syyskuussa, jolloin vuosijuhlan ajankohta ratkeaa ja tiedotus kiihtyy joululoman jälkeen ilmoittautumisen avautuessa joulukuussa. Tänä vuonna vuosijuhlat olivat viikkoa aikaisemmin kuin yleensä, koska KyO väisti Karjalaisen Osakunnan 115. vuosijuhlia. Samalla syntyi mahdollisuus käydä kaikki DGO:n vuosijuhlat läpi peräkkäisinä viikonloppuina. Ilmoittautumisissa koettiin jälleen ilmoittautumisajan päättyessä loppurynnistys, joka nosti osallistujamäärän jopa yli ennakoidusta noin 60 hengestä. Vuosijuhlien jälkeen maakunnan mediaan lähetetään tiedote vuosijuhlilla palkituista, mikä vuosittain vaihtelevasti kiinnostaa maakunnan mediaa.

10. Yllättävien tilanteiden hoitaminen: Vuosijuhlamestarin virkaan kuuluu myös vuosijuhlien osalta tulevien yllätysten ratkaiseminen yhdessä vuosijuhlatoimikunnan kanssa. Tänä vuonna yllätyksiä aiheutti mm. KyOn vaakunalla varustettujen taskumattien saapumisen viivästyminen vuosijuhlaviikolta maaliskuulle, emeritainspehtorin muotokuvan paljastamisen aiheuttamat sumplimiset cocktail-tilaisuuden aikataulun osalta sekä lisäpaikkojen järjestäminen juhlan puolivälissä lisävieraille. Yllättävissä tilanteissa korostuu se, että vuosijuhlamestarilla on apunaan vuosijuhlatoimikunta. Heille voi delegoida nakkeja, kuten osakuntatilojen avaaminen ja sulkeminen, pöytäkoristeiden ja lärpäkkeiden laatiminen taikka illan laulujen suunnittelu ja vetäminen.

Airuet Venla Forsell ja Juho Norema paljastavat emeritainspehtori Ritva Serimaan muotokuvan vuosijuhlien cocktail-tilaisuudessa. Kuva: Jalmari Salovirta.

Ritvan muotokuva, vihdoinkin!

Edesmennyt inspehtori Ritva Serimaa sai arvoisensa muotokuvan.

Kymenlaakson Osakunnan inspehtorimuotokuvat ovat viimein saaneet keskuuteensa Ritva Serimaan muotokuvan. Serimaa toimi KyOn inspehtorina vuosina 2009-2014 ja harmillisesti menehtyi vuonna 2016 vaikean sairauden johdosta. Serimaa toimi fysiikan professorina Helsingin yliopistossa vuodesta 2004 lähtien.

Vaikka taulun toteuttamiseen liittynyt byrokratia sai suorastaan brexitmäiset mittasuhteet, paljastettiin taulu viimein osakuntalaisille KyOn 87. vuosijuhlan cocktail-tilaisuudessa 22.2.2020. Serimaan muotokuvan on maalannut Laura Peltonen.  Muotokuva on toteutettu valokuvien ja Serimaan aviomiehen Olli Serimaan toiveiden pohjalta.

Ritva Serimaan muotokuva (Laura Peltonen, 2020).

Serimaan muotokuva on mielenkiintoinen sekoitus erikoista ja perinteikästä. Perinteistä edustaa muotokuvalle tyypillinen asetelma ja maalausjälki. Teoksen erikoisuus piilee taustassa, jossa komeilee
yhteiseurooppalainen synkrotroni ESRF, joka sijaitsee Ranskan Grenoblessa. Ajatus synkrotronin liittämisestä muotokuvan taustaksi kuulosti aluksi erikoiselta, mutta onneksi tähän rohkeaan valintaan päädyttiin. Tausta vangitsee hienosti Serimaan ansiokkaan tutkijanuran synkrotronisäteilyn parissa ja antaa teokselle persoonallisen vivahteen. Mahtipointisesta aiheestaan huolimatta tausta ei pomppaa liikaa esiin, vaan jättää henkilön teoksen pääosaan sekä valottaa hieman Serimaan monipuolista uraa fysiikan parissa.

Teoksen kaunis yksityiskohta on hento auringonvalo, joka luo muuten tummasta taustasta lämpimän. Auringonsäteet kulkeutuvat kepeästi kiihdyttimen katolta Serimaan pitkiin hiuksiin kuljettaen samalla katseen taustasta itse henkilöön. Onnistuneella mallinnoksella ja värivalinnoilla Serimaan kasvoista on saatu eloisat sekä tunnistettavat. On hämmästyttävä huomata, miten hyvin Serimaa on saatu mallinnettua pelkästään valokuvan (tai valokuvien) perusteella. Pehmeä sivellinjälki ja maanläheiset sävyt tekevät kokonaisuudesta rauhallisen.

Vaikken Serimaata tuntenut kovin hyvin, koen muotokuvan kuvastavan hienosti niin Serimaan ansiokasta työuraa kuin hänen persoonaansa. Pitkä päätösprosessi johti onnistuneeseen valintaan ja Ritva on vihdoin täällä!

Lähteet: Hämäläinen, Keijo & Huotari, Simo 2016: ”Ritva Serimaa” (Academia scientiarum fennica).

Oikaisu (13.2.2021): Artikkelissa väitettiin virheellisesti, että taustalla olisi CERNin synkrotroni ja Serimaa olisi tehnyt töitä CERNin parissa. Serimaa ei kuitenkaan tehnyt töitä CERNissä ja taustalla onkin Ranskan ESRF. Artikkelista korjattu CERNiin liittyvät väittämät ja täydennetty Serimaan uraan liittyviä seikkoja. 

HPJ:n havaintoja: Poikkeusajasta

Osakunta on tiiviisti sidoksissa paitsi ihmisiin, mutta myös tilaan. Leppäsuon kellari onkin monien tapahtumiensa lisäksi usealle osakuntalaiselle jopa toinen olohuone. Tähän olohuoneeseen tullaan opiskelemaan tai viettämään (enemmän tai vähemmän produktiivista) aikaa myös virallisten tapahtumien ulkopuolella. Maaliskuun osakunnan kokouksen alla 12.3. moni asia muuttui, kun koronakriisin vaikutukset arkeemme iskivät lähestulkoon kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kokous kului hämmentyneissä tunnelmissa lisätietoja odotellen.

Nyt tuosta päivästä on kulunut yli kuukausi, ja olemme saaneet sekä lisäinformaatiota (jota riittää toisinaan enemmän kuin tarpeeksi) että aikaa sopeutua vallitseviin olosuhteisiin. Osakuntalaisten keskuudessa on myös ollut ilo huomata, ettei toiminta välttämättä vaadikaan aina rakkaan kellarin puitteita. Tekemistä on löytynyt niin Habbosta, Discordista kuin Zoomistakin, tietenkään ulkoilua unohtamatta. Vapun ollessa jo ovella moni on varustautunut täysillä etävappuun omalta parvekkeeltaan käsin.

”Viime viikolla kävin tutkimassa flyygeliä ja posteja, jolloin huomasin aulan kellon pysähtyneen. Siitä tuli aika outo ja ontto olo.”

Nopeasta sopeutumisesta ja ilahduttavasta yhteisöllisyyden joukkovoimasta huolimatta ikävä normaaliin arkeen on ainakin minulla jo todella kova. Osakuntatilat voitiin tarvittaessa siirtää verkkoon, samoin yhteiset kohtaamisemme. Toisten näkeminen ruudun läpi tai vastaavasti pelkän äänen kuuleminen on tavallaan helpottavaa, mutta toisaalta kuitenkin kliinistä, eikä kohtaaminen siis toteudu samalla tavalla kuin siinä arjessa, jonka tunsimme ennen koronakriisiä. Huomaan kaipaavani kasvotusten tapahtuvia ihmiskohtaamisia ilman jatkuvaa digikuormitusta. Tietysti myöskin läheisten ihmisten halaamista on ikävä, sillä se ei etäyhteyksin ihan noin vain onnistukaan. Ja vaikka ihmiset ovatkin monin verroin tärkeämpiä kuin seinät, on minulla ikävä myös kellaria. Viime viikolla kävin tutkimassa flyygeliä ja posteja, jolloin huomasin aulan kellon pysähtyneen. Siitä tuli aika outo ja ontto olo.

Vaihtelevista ja välillä aika synkistäkin tunnelmista huolimatta uskon, että tunnelin päässä on valoa. Kevään edetessä ja luonnonvalon lisääntyessä siihen on yhä helpompi uskoa. Oman, vastuullisen poikkeusajan käytöksemme seurauksena meillä on edessämme taas se aika, jolloin voimme kokoontua kellariin kokoustamaan, oleilemaan, sitsaamaan ja tanssimaan aamuun asti. Siihen saakka pyrkikäämme pitämään yhteyttä ja tekemään arjestamme ja osakuntajutuista etäyhteyksien avulla niin hyvää kuin mahdollista. Vakiintuneempien etätoimintojen ja -alustojen lisäksi aina saa myös ehdottaa uusia ideoita. Kello voi pysähtyä ja sokeritoukat pitää tahoillaan aiempaa suurempia yksityisbileitä tyhjässä kellarissa, mutta jätetään me pysähtyminen väliin ja laitetaan meiningit ötökkädiskoa paremmiksi. Kiitos, että olette jaksaneet kantaa kortenne kekoon ja vaalia osakunnan yhteisöllisyyttä arjen haastavuudesta huolimatta!

Lämpimiä ajatuksia ja virtuaalihalauksia teille lähettäen,

Salli Ahtiainen-Helanne

Laulukirjan tarinan jäljillä: emeritus-HPJ Olli Ahola vol. 2

Viime kypsässä aloitimme juttusarjan, jossa käymme läpi nykyisen laulubjohtajamme Olli Aholan laulukirjaa. Tällä kertaa on luvassa tarinoita erinäisistä piirustuksista, korjauksista ja kirjoituksista, joita Ollin laulukirjaa on kertynyt melko paljon. Tässä linkki edelliseen kirjoitukseen.

Viime osassa kerroit hieman laulujen nimien korjauksista ja korjausten korjauksista. Kertoisitko joitakin lempiesimerkkejäsi korjatuista lauluista ja lisäsäkeistöistä?

Hmm… No sanotaan näin, että Esa[-Pekka] Helanteella oli pari vuotta takaperin tuohon ”koskenkorvaa”-lauluun pari sellaista lisäsäkeistöä, joita en ollut aiemmin kuullut ja totesin silloin niiden olevan erinomaisia. Such as ”ko-ko-ko-kosken korvaa, siitä aina korvatulehduksen saan…” ja jokseenkin poliittisesti epäkorrekti pakettiautoversio. Se [pakettiautoversio] sai mut nauramaan. Pahoittelen, jos joku on nyt sitä mieltä että ”tämä on paha juttu” tai ”hei HPJ sä et voi oikeesti olla tällänen”, mutta se oli hauska. Tunnustan, että se on epäkorrekti, mutta se oli hauska. Sitten tähän kyseiseen lauluun luotiin myös lisäsäkeistö eräiden Keskisuomalaisen Osakunnan rapujuhlien jäljiltä, tietäjät tietää ja terkkuja [eräälle kymäläiselle]! Säkeistössä lauletaan ”Casa Academicalla aina kunnon raketista saa…” Mitähän muuta täältä löytyisi… Börje [Silja Line specialin lisäsäkeistö] on melko vakio ja se viihdyttää uusia ihmisiä, mutta ei niinkään vanhoja. Mennään näillä mitä tuli nyt mainittua. Tosin erityismaininta pitää antaa ”Millainen on Hampuri”-vedoille, mutta sanotaanko vaikka näin, että jos itse lähtisin Hampuriin niin ajaisin varmaan viikset pois.

Kiitokset näistä! Palataan kirjoittamiseen myöhemmin, mutta siirrytään nyt muihin taiteenmuotoihin. Joillain minua taitavammilla ihmisillä on tapana piirrellä kirjoihin. Löytyykö sinulta jonkinlaisia piirrustuksia?

Löytyyhän minulta, älä sie hättäile! Aloitetaan vaikka tuosta:

Kyseessä on niin sanottu Kyrperos. Jos joku lukijoista on joskus katsonut lapsuudessaan esimerkiksi sellaista elokuvaa kuin Herkules, niin saatatte olla tietoinen, mikä on Kerberos. Tämä taideteos, joka laulukirjassani on, on nimensä veroinen. Terveisiä taitelijalle! Sitten on Saton 362. vuosijuhlissa piirretty kuva, johon on ensin piirretty kuva ja sitten vielä lisätty kommentti:

Tässä on onnistuttu jotenkin yhdistämään vuosijuhlat ja minulle hyvin läheinen harrastus, en tosin ymmärrä miten. Täytyy myös todeta, että on jokseenkin pieni kori tai aivan valtava lippu! Sitten on tietysti näitä kirjan valmiita kuvia, joihin on liitetty kommenttia, mutta se ei ehkä ole se mitä etsittiin… Myös muumipeikoista löytyy kuvia, mutta se ei ole niin erikoinen juttu… No sitten on tämä:

Siinä on hienosti kyrillisillä aakkosilla kirjoitettu ”Olli aikoo nauttia vodkaa”, vaikka vodka ei olekaan täysin samoilla aakkosilla. Tekstihän ei varsinaisesti liity kuvaan, josta minulla rehellisesti ei ole aavistustakaan, mitä se esittää tai ketä se esittää. Ehkä siinä oli tärkeimmät kuvat tästä laulukirjasta tai nimenomaan piirretyistä kuvista.

Hypätään nyt takasin kirjoituksiin: mikä näistä sinulle kertyneistä kirjoituksista on suosikkisi tai jonka nostat aina esimerkiksi asiasta puhuttaessa?

Kuten aiemmin haastattelijan kanssa puhuin, on eräs nimeltä mainitsematon, Iitin kuntaa kotipaikkanaan mainostava, vaaleahiuksinen miesoletettu, joka on saattanut kirjoitella laulukirjoihin aika paljon tällaista oman kuntansa propagandaa, etten sanoisi. Havaitsin, että tässä on ollut eräänlaista vastareaktiota käynnissä. En tiedä, onko samoilla sitseillä vai myöhemmin tänne tullut tällainen lisäteksti: ”Sori, luulin et tää on Villen kirja :DD”

Kuten mainitsin jo aikaisemmin, tuo mato-onkijain seuran paluuhymni on ehdoton ykkössuosikki. Sitten tulee mieleen tämä kuva, jonka yhteydessä terveisiä seniori Lasse Sipilälle. Kuvassa on kaveri, joka näyttää vähän Lasselta ja kuvaan on lisätty keskustelu. En tiedä, onko tässä ajateltu minua Lassen kanssa vai mitä, mutta kuva hauska siitä huolimatta.

Tässä vaiheessa lienee hyvä kysyä kysymys, joka olisi varmaan pitänyt kysyä heti alkuun: mikä mahtaa olla sinun lempisitsilaulusi?

No siis sehän löytyy tietenkin uuden laulukirjan sivulta 55, eli ”Virolahti”. Sitä ei kuitenkaan ole aivan jokaisilla sitseillä laulettu, mikä on oma virheeni kun en ole sitä tajunnut ehdottaa. ”Kymijoki” on myös yksi lemppareitani, mutta lähinnä se [ylin suosikki] vaihtelee laulujen ”Minnet” ja ”Hönöhönö” välillä.

Lisää tarinoita O. Aholan laulukirjasta seuraavassa osassa!

Kypsän ystäväkirja – vuoden 2020 virkailijaesittely

Oliko sinun lapsuudessasi tapana kirjoitella kavereiden ystäväkirjaan?

KyOn vuoden 2020 virkailijat vastasivat Kypsän leikkimieliseen ystäväkirjaan. Kurkkaa kirjan sivuille ja koe lapsuuden nostalgia uudelleen. Ehkä joku virkailija jakaa kanssasi saman horoskoopin, harrastuksen tai lempivärin!

Virkailija, jäikö sinulta ystäväsivu vastaamatta? Ota yhteyttä päätoimittajiin, niin pääset vastaamaan ja päivitämme sivusi mukaan esittelyyn.

Kolumni: Verorahoja ja kuumia tunteita

Maailman poikkeustilaa ei ole pystynyt ohittamaan viimeisen kuukauden aikana, mutta nyt viimeistään tulee merkki, josta tulisi ehkä olla huolissaan: Roni Vatto aikoo puhua (tai pikemminkin kirjoittaa) taloudesta. Kyllä, maailman kirjat eivät ole koskaan olleet näin sekaisin. Ehkä ensi Kypsässä puhun jo politiikasta, sillä se vasta huolestuttavaa olisi! Oikeastaan aiheeni lähtee taloudesta ja liikkuu sieltä tutummille vesille, joten en liiku aivan tuntemattomalla alueella.

Yle uutisoi 22.4.2020 valtion yrityksille jakamien ”koronatukien” vaikutuksesta, joka ei välttämättä ole ollut toivotun mukainen. Televisiostakin tuttu ”huutokauppakeisari” Aki Palsamäki oli palauttanut Business Finlandille saamansa 10 000€ tuen, koska hän ja hänen perheensä olivat saaneet jopa tappouhkauksia tukien johdosta. Samassa jutussa kerrotaan, ettei kyseessä ole ainut yritys, jonka henkilöstöä on uhattu. Koko tilanne tukien, Business Finlandin sekä Työ- ja Elinkeinoministeriön ympärillä on melko sekava ja monimutkainen, joten tässä on Ylen analyysi koko sotkusta. Tiivistän ehkä hieman kärjistäen koko tilanteen seuraavasti: Koko sotkussa on siis kyse koronatuen jakamisesta toimielimen kautta, jonka tehtävä ei ole jakaa koronatukea. Samalla toimielin on jakanut myöntämisperusteidensa mukaan rahaa sellaisten yritysten innovaatiotoimintaan, jotka eivät välttämättä ole kärsineet koronasta. Miksi tämä on kolumnin kannalta olennaista? Siksi, että aion puhua reagoinnista näihin uutisiin.

”Siksi meillä lukijoina on vastuu perehtyä aiheisiin ennen kuin siirrymme ilmaisemaan omaa mielipidettämme.”

Palsamäen ja muiden yrittäjien saamat uhkailut olisi helppo ohittaa vain asiaan perehtymättömien ja oman elämänsä supersankareiden huuteluksi, mutta kyseessä on ilmiö, joka näkyy yhteiskunnassamme ja maailmassamme yhä useammin ja joskus jopa vakavin seurauksin. Ihmisten reagoiminen uutisiin tunteilla ei ole uusi asia, ja mediat ympäri maailman käyttävät tätä hyväkseen saadakseen enemmän ostajia lehdilleen, katsojia lähetyksilleen tai klikkauksia klikkiotsikoilleen. Ongelma syntyy siitä, kun media ilmaisee asiat vain kapeasta näkökulmasta tai pinnallisesti maksimoidessaan juttujen määrän saadakseen mahdollisimman paljon mainostuloja. Ihmisillä on sisäinen tarve etsiä syyllisiä saadakseen heidät vastuuseen, erityisesti kun pelissä on yksilöiden maksamia verorahoja. Huonosti ja pinnallisesti kirjoitettujen uutisten synnyttämät tunnereaktiot saavat vahvistusta muiden ihmisten reaktioista ja lopulta ne purkautuvat oman käden oikeutena. Tämän syklin voi nähdä monen ”#gaten” eli somekohun takana, ja se synnyttää tunnelatauttunutta keskustelua, jossa faktoilla on toisarvoinen asema.

Yliopistoyhteisössä tilanne ei onneksi ole näin herkkä, mutta me olemme niitä, jotka myös tulevaisuudessa kulutamme näitä uutisia. Siksi meillä lukijoina on vastuu perehtyä aiheisiin ennen kuin siirrymme ilmaisemaan omaa mielipidettämme. Medialukutaitoa toitotetaan alakoulusta lähtien, mutta mielestäni myös perinteisen median edustajilta tulisi vaatia vastuuta uutistensa tasosta. Jokaisen ihmisen ajatus- ja kokemusmaailma toki vaikuttavat hänen kirjoittamaansa tekstiin, mutta perinteisen median edustajan tulisi pystyä tunnistamaan omat ennakkoasenteensa ja toimimaan niistä huolimatta mahdollisimman tasapuolisesti ja syvällisesti. Maailmamme on pienentynyt viimeisen 50 vuoden aikana entistä pienemmäksi ja monet vain tiettyä ”totuutta” julistavat mediat ovat saaneet valtaa yksinkertaistamalla ja jopa väärentelemällä faktoja. Siksi perinteisen median ei tule sortua tähän edes suurempien mainostulojen toivossa.

Roni Vatto

Kirjoittaja on täysin valmis sosionomi, joka opiskelee teologiaa ja nauttii ihmisten hämmentämisestä.

(Kuvan ottanut: Jalmari Salovirta)