Esa-Pekka Helanne

Kypsä arvioi: Asfalttiprinssin hyvästit

Hectorin jäähyväiskonsertti Hartwall Arenalla – keikkaraportti

Suomi-rockin ”grand old man” Heikki Harma eli Hector on pahamaineinen jäähyväiskiertueiden uusija. Ensimmäisen kerran Hector kiersi Suomea jäähyväisten merkeissä vuonna 2007 ja sen jälkeen hän on toistuvasti palannut keikkailemaan ”viimeistä kertaa”. Kun Hector julkisti loppuvuoden 2019 hyvästejä heittävän Hexit-kiertueensa, hohto ja uskottavuus lopullisista jäähyväisistä alkoi olla koetuksella.

Tällä kertaa asiat tuntuivat kuitenkin olevan toisin. Vuonna 2018 sydänvaivojen takia peruutettu keikka sekä 72 vuoden ikä puhuivat sen puolesta, että tällä kertaa eläköityminen kiertueen päätteeksi olisi oikeasti lopullista. Tästä myös Hector puhui keikkansa aluksi ja hän vaikutti olevan tosissaan. Uskon päässeeni todistamaan pientä historiallista hetkeä suomirockin historiassa vanhan mestarin poistuessa parrasvaloista.

Keikan lipunmyynti oli harmillisen heikkoa verrattuna siihen, että Hartwall Arenan konsertti oli mahdollisesti Hectorin kiertueuran päätös. Hartwallin keikka oli korvaava tapahtuma edellisenä vuonna peruuntuneelle Kulttuuritalon konsertille ja käytännössä kaikki Kultsan keikkaa korvaavan lipun saaneet oltiin siirretty areenan keskeisille permantopaikoille. Muita lippuja ei ollutkaan mennyt toivottuun tapaan kaupaksi ja yläkatsomot ammottivat täysin tyhjillään. Alemmat katsomotkaan olleet kuin puolitäysiä. Jatkuvat jäähyväiskiertueet olivat ilmeisesti tehneet tehtävänsä, eikä maksava yleisö osoittanut kiinnostusta konserttiin.

”Uskon päässeeni todistamaan pientä historiallista hetkeä suomirockin historiassa vanhan mestarin poistuessa parrasvaloista.”

Vaikka areena ei ollutkaan lähellekään täynnä, se ei vaikuttanut illan tunnelmaan. Hector oli selvästi taas hyvässä kunnossa ja piti pitkän konsertin, josta ei puuttunut nostalgiaa. Hector nautti selvästi esiintymisestään ja iso orkesteri teki mahtipontisilla sovituksillaan hienosti oikeutta klassikkokappaleille. Ohjelmistoon kuuluivat luonnollisesti niin Mandoliinimies, Herra Mirandos, Jos sä tahdot niin kuin Palkkasoturi. Keikan päätti itseoikeutetusti Lumi teki enkelin eteiseen sekä encorena kuultu Yhtenä iltana. Suurien hittien lisäksi ohjelmistossa oli mukana harvinaisempia kappaleita kuten Olet lehdetön puu ja vanha kansalaulu Velisurmaaja. Huomionosoituksensa saivat myös Hectorin vanhat esikuvat the Beatles ja Leonard Cohen. Strawberry Fields Forever ja Hallelujah kajahtivatkin komeasti orkesterilta.

Vaikka Hector tunnetaan pitkästä esiintyvän artistin urastaan, ei sovi unohtaa hänen taustaansa musiikkitoimittajana. Laulujen ohella ainakin minulle oli antoisaa kuulla Hectorin rentoa pakinointia kappaleiden välissä. Matala ja miellyttävä puheääni hiveli korvia ja Harma onkin ollut loistava valinta Ylen tuoreen Muumilaakso-animaation Piisamirotaksi.

Viimeisen kiertueen viimeinen puolityhjä konsertti ei ehkä ollut Hectorin uran kohokohta tai loistelias päätöspiste. Se oli kuitenkin hieno ja viihdyttävä katsaus suomirockin historiaan sekä osoitus Heikki Harman hyvästä kunnosta ja pistämättömistä showmiehen taidoista.

Rakas maakuntalintumme – punatulkku

Keski-Suomen maakuntalintu on laajasti tunnettu ja se esiintyy myös maakunnan vaakunassa. Metso on vaikuttava lintu ja se niveltyy luontevasti osaksi keskisuomalaista identiteettiä. Sen sijaan Kymenlaakson maakuntalintu ei puolestaan ole yhtä tunnettu ja kotiseutuidentiteettiä määrittävä. Se ei kuitenkaan tarkoita ettei kyseessä olisi hieno eläin, josta ei riittäisi hyvää sanottavaa.

Oma maakuntalintumme on helposti tunnistettava ja sympatiaa herättävä pieni punatulkku, joka on mieluisa vieras esimerkiksi talvisella lintulaudalla. Vähän yli 15-senttiseksi kasvavalla punatulkulla on pyöreähkö ruumis ja paksu nokka. Koirailla on lajinsa nimen mukaisesti kaunis kirkkaanpunainen vasta, mikä tekee linnusta hyvin tunnistettavan satunnaisellekin luonnon tarkkailijalle. Naaraiden vatsa on puolestaan vaatimattomamman värinen ja harmahtava.

Kansanperinteessä punatulkulla on vankka sija. Euroopassa ja muissa pohjoismaissa punatulkkuun on liitetty paljon positiivisia ominaisuuksia. Esimerkiksi Keski-Euroopassa punatulkkujen on uskottu parantavan sairauksia imemällä taudinaiheuttajia itseensä. Norjassa puolestaan on odotettu hyvää alkavaa vuotta, mikäli joulun alla on nähty paljon punatulkkuja. Suomessa puolestaan punatulkun maine on ollut uskomuksissa huonompi; punatulkun näkymisen pihapiirissä on uskottu merkitsevän kuolemaa ja siitä lintu onkin saanut esimerkiksi lempinimen kuolinvarpunen. Pohjanmaalla ja Savossa linnulla on myös ollut toinen mielenkiintoinen lempinimi – tuomioherra. Se käännös ruotsinkielestä, jossa punatulkun nimi on domherre. Tämä nimitys on tullut uroslinnun punaisesta rinnasta, joka on tuonut mieleen katolisen papin vaatteen.

Vaikka väestön muuttoliike ja yhteiskunnan rakennemuutos kurittavat Kymenlaaksoa, punatulkun tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisalta, sillä sen kanta on hyvin elinvoimainen. Punatulkulla voikin siis olla symbolista merkitystä uskon valajana parempiin päiviin myös maakunnan tulevaisuudessa. Punatulkku lisääntymistahti on myös voimakas, sillä yksi punatulkkupari voi pesiä kolmesti vuoden aikana ja saada kerralla jopa seitsemän munaa. Suuressa hedelmällisyydessään punatulkku on siis myös loistava suunnannäyttäjä vanhenevasta väestöstä kärsivän Kymenlaakson tulevaisuudelle.

Filosofisen tiedekunnan promootio – pompöösi vanhentunut näytelmä vai elävä akateeminen perinne?

Osakunnan kuraattorina sain kunnian osallistua kutsuvieraana Helsingin Yliopiston Filosofisen tiedekunnan promootion promootiotanssiaisiin toukokuussa 2019. Olen iloinen, että minulle tarjoutui mahdollisuus osallistumiselle, sillä kyseessä oli hienoin juhla, johon olen koskaan osallistunut. Olihan tapahtuma pukukoodiltaan jopa Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoakin korkeampi. Vanhalla Ylioppilastalolla oli promootioviikon lauantaina aivan oma maailmansa, joka oli täysin arjesta ja ympäröivästä maailmasta irrallaan. Vaikka vain kymmenien metrien päässä promootiokuplan nuorista ja kauniista juhlijoista Mannerheimintien liikenne virtasi aivan tavallisesti ja kiireiset ihmiset miettivät kauppalistoja ja alkavia pyykkitupavuoroja.

Kun ennen promootiotanssiaisia otin selvää illan ohjelmasta ja luonteesta, mieleeni nousi pohdinta, kuinka mukavaksi kokisin lopulta tapahtuman. Vaikka pidänkin vuosijuhlien kaltaisista hienoista tilaisuuksista, promootiotanssien räikeä pompöösius ja oudot historialliset perinteet saivat minut epäilemään mielessäni vähän koko juhlan paikkaa nykymaailmassa. Utelias ja juhlista nauttiva luonteeni kuitenkin veti minua juhlaan ja koska tapahtuma oli ainutlaatuinen tilaisuus, päätin joka tapauksessa osallistua ja hankkia frakin iltaa varten.

Illan ohjelma täytti uteliaan mieleni odotukset ja nautin lopulta promootiotansseista valtavasti. Ohjelma, musiikki ja puheet olivat kauttaaltaan korkeatasoisia, samoin illan tarjoilut. Arkimaailmasta irrallisista puitteista huolimatta, tilaisuus oli lämmin ja sen aikana saattoi ulkopuolisena myötäelää täysin rinnoin promovoitavien iloa. Ja en voi kieltää ettenkö olisi ollut innoissani kun pääsin mukaan tanssimaan la maccaronia läpi Vanhan ylioppilastalon ja Kolmen sepän patsaan ympäri. Arvovieraiden kyyditsemiset kantotuolissa ympäri Wanhan salia olivat myös ikimuistoisia hetkiä, jotka jättävät lämpimän mielen iltaa muistellessa. Jälkeenpäin jäi harmittamaan, että seuraavana päivänä minulla oli jo aamusta töitä, minkä takia jouduin jättämään Senaatintorille suunnanneen yökulkueen väliin. Puhe auringonnousulle olisi ollut arvokas kliimaksi, jonka olisin mielelläni ollut kokemassa. Frakissa ja käädyissä tehty öinen kotimatka oli kuitenkin toisaalta ikimuistoinen, sillä jokaisella öisellä Helsingin keskustassa liikkuneella juhlijalla tuntui olleen minulle asiaa.

Vaikka tapahtuma oli räikeän mahtipontinen ja pompöösi, mukana elettynä se oli silti ehdottoman lämmin ja inklusiivinen. Promootiotanssit olivat myös kaikessa arvokkuudessaan viihdyttävät ja minulla oli todella hauskaa. Frakkiin investoiminen ja osallistuminen olivatkin siis todella kannattavia valintoja ja illan väliinjättäminen olisi ollut virhe. Näen filosofisen tiedekunnan promootion toimineen eräänlaisena arvokkaana päätöksenä myös omille opinnoilleni, sillä en päässyt oman teologisen tiedekuntani valmistuneiden juhlaan. Se olisi myös väistämättä jäänyt pienenä kahvittelutilaisuutena kalpenemaan promootiontanssiaisten rinnalla.

Vaihtelua sitsipöydän herkkuihin kymenlaaksolaisesta perinnekeittiöstä?

Osakuntajuhlat tunnetaan maittavista juhlaruoista, jotka taiotaan pöytään emännän ja henkilökunnan taidokkaalla panostuksella ja rakkaudella. Osakuntien tärkeä tehtävä on myös vaalia maakuntahenkeä yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa. Voisivatko nämä osakuntalaisuuden näkökulmat olla yhdistettävissä tulevaisuudessa aiempaa enemmän? Oiva paikka osakuntalaisuuden vaalimiselle voisikin nimittäin sitsipöytä tarjoiluineen.

Tunnetuista maakuntaherkuista osakuntalaisen mieleen juolahtaa helposti ensimmäiseksi esimerkiksi virolahtelainen hapanvelli alkupalaksi ja kotkalainen posso jälkiruoaksi. Kymenlaaksolaiset ruokaperinteet ovat kuitenkin laajat ja monipuoliset, ja jokaisen kulinaristin makunystyröitä hyväilevät moninaiset paikalliset herkut. Helsingin Sanomat julkaisi kokoelman Marttaliiton kymenlaaksolaisreseptejä koko valtakunnan tietoisuuteen nostettavaksi vuosina 1964 ja 1965. Ohjeet ovat ajankohtaisen ja tuoreen tuntuisia yhä tänäkin päivänä. Kypsä tarjoileekin nyt Marttojen ohjeiden inspiroimana ehdotuksen kymenlaaksolaiseksi menuksi osakunnan juhlille.

Alkupalalla tarjolla on pitakkamaitoa, joka on herkullinen juureksista valmistettava keitto. Pitakkamaidon pääraaka-aine on peruna, ja keitto valmistuu keittämällä ensin kuoritut perunat hyvin niukassa vedessä. Keittämisen jälkeen perunoihin lisätään runsaasti maitoa, jotta saadaan keittoon sopiva rakenne. Pitakkamaitoa on mahdollista ryydittää myös sipulilla tai porkkanalla. Keiton perinteinen pääraaka-aine on joka tapauksessa peruna, joten porkkanaa ja sipulia lisätessä ei kannata liioitella. PItakkamaito on parhaimmillaan tuoreena tarjottuna voilla ja suolalla maustettuna.

Pääruoaksi tarjotaan kymenlaaksolaista lihahyytelöä, eli punsaa. Autenttisen punsan tekoon tarvitaan puolikas sian pää, maksaa, keuhkoa ja munuaisia. Lihat leikataan sopivan kokoisiksi paloiksi, jonka jälkeen ne laitetaan kylmään veteen, joka kiehautetaan. Kiehautuksen jälkeen kaadetaan ensimmäinen neste pois ja lihoja keitetään uudessa vedessä siihen asti kunnes ne ovat pehmenneet täysin. Tämän jälkeen lihoista poistetaan luut ja keitto maustetaan suolalla, jonka jälkeen se pannaan jäähtymään. Valmis punsa nautitaan perunoiden ja leivän kanssa hyvässä seurassa.

Kymenlaaksolaisen illan lopuksi jälkiruoalla nautitaan maittavaa taikinakiisseliä. Kiisselin tekemiseen keittiömestari tarvitsee ruisleivän juurta, johon lisätään vettä. Tämän jälkeen seos kiehautetaan liedellä, jossa se samalla sakenee. Kiisseli maustetaan sokerilla ja on viilentymisen jälkeen valmista tarjottavaksi.

Nyt kaikki alkaakin olla valmista ja maakuntajuhla voi alkaa parhaassa kymäläisessä seurassa. Juhlapöydän ruokajuomiksi Kypsän toimituskunta suosittelee Unkarin viiniä ja koskenkorvaa.

Lähde: Helsingin Sanomat 29.12.1964 ja 8.2.1965