KyO syyskommersissa 2019

Ystävyyskorporaatiomme Fraternitas Tartuensis vietti talviaikaan siirtymisen viikonloppuna syyskommersiaan eli kokoontumista Tallinnassa. Kommers tai latinalaisittain commercium, tarkoittaa korporaation kokoontumista yhteen juhlinnan ja kokousten muodossa. Korporaatiossa sekä civikset että vilistlaset eli seniorit kokoontuvat kommersissa yhteen, sillä korporaation jäsenyys on elinikäinen. Kaatosateesta tulviva Tallinna ei ollut parhaimmassa vastaanottokunnossaan lauantaiaamulla, mutta eipä räntäsateinen Helsinkikään kovin hääppöistä vaikutusta lauttamatkustajaan tehnyt. Illan tapahtumapaikkana oli Tallinnan opiskelijajärjestöjen yhteinen Tudengimaja Raatihuoneen torilla. Tudengimajassa useammalla järjestöllä on omat tilansa ja muutkin opiskelijajärjestöt vuokraavat tiloja käyttöönsä, joten perusidealtaan paikka muistuttaa hyvin paljon Uutta ylioppilastaloa Helsingissä, vaikka toki mitään HYYn kaltaista orgaania talosta ei löydy. Tartuensiksella on oma pieni huoneisto sisäpihan puoleisessa osassa taloa, mistä löytyvät eteinen/baari, oleskeluhuone ja pieni sali. Kommersiin kuuluvasti ensin ruokailtiin joukolla täyttävä illallinen, minkä jälkeen alkoi itse olutpöytä vennastuksineen. Vennastuksessa vastakkain pöydässä istuvat tulevat veljiksi toisilleen rituaalissa, josta tarkemmin Kypsän jutussa kevään 90-vuotiskommersista.

Suureen juhlakommersiin verrattuna syyskommers oli tunnelmallisempi ja kodikkaampi noin parinkymmenen osallistujan joukolla. Vennastuksen jälkeen jatkui olutpöytä, jonka aikana pöydästä ei saa poistua ilman latinaksi olutpöydän johtajalta pyydettyä lupaa. Esimerkiksi vessaan menoa varten pyydetään aikaa poistua pöydästä, tempus peto. Menojen johtaja sitten harkintansa mukaan joko myöntää tai hylkää pyynnön, pyrkimyksenä pitää mukava määrä ihmisiä pöydässä istumassa, ettei tunnelma kärsi liian suuresti joukkopaosta. Vastaavasti jos haluaa pitää puheenvuoron tai johtaa laulun, tähänkin pyydetään lupa johtajalta. Olutpöydän johtaja voi myös vaihtua illan aikana varsinaisen vetäjän pyytäessä tilalleen jonkun kokeneemmista civiksistä taikka hän voi pyytää jonkun juhlakansasta vetämään tietyn laulun.

Tässä osaltaan vaikuttaa sekin, että Virossa kullakin civiksellä on oma leib cantus, lempilaulunsa, jota muut eivät laula hänen ollessaan paikalla tai joissakin järjestöissä kukaan muu ei voi ehdottaa ja vetää laulua, vaikkei sen ”omistaja” olisikaan paikalla. Leib cantuksen haltija voi myös jakaa ”lisenssejä” muille civiksille lauluunsa, useimmiten tällainen lupa annetaan saman akateemisen perheen jäsenelle, jolloin leib cantus pysyy saman akateemisen perheen piirissä. Olutpöytään ja kommersiin kuuluvat tietyt laulut tietyssä järjestyksessä illan aikana, mikä suurimmaksi osaksi seuraa niiden kulkua Tartuensiksen laulukirjassa. Lauluihin kuuluu isänmaallisia lauluja, kuten Eestin hymni, jolla on sama sävelmä kuin Suomen Maamme-laululla, muita saman arvostuksen saaneita lauluja sekä itse vennastuslaulu ja värien laulu. Värien laulu on kunkin korporaation oma laulu ja tunnus samassa mielessä kuin Suomessa kukin osakunta laulaa omaa maakuntalauluaan.

Olutpöydän ohjelmaan myös Tartuensiksella kuten toisella ystävyyskorporaatiollamme Sororitas Estoniaella kuuluu erilaisten puheiden pitämistä, esitelmiä sekä fuksiteatteri, jossa fuksit lyhyen suunnittelun jälkeen esittävät oman spektaakkelinsa annetusta aiheesta. Olutpöydän aikana myös ajan rakenne on muuntuvainen ja juhlapöydän johtaja määrittää kulloisenkin kellonajan, mikä toki saa lisähauskuutta juhlan pitämisestä kellojen kääntämisen yönä. Kun olutpöydän johtajan mielestä kello on ylittänyt puolen yön, virallinen olutpöytä on päättynyt ja alkaa vapaampi jatkojen aika. Virallisen osuuden jälkeen oli myös sopiva aika KyOn tervehdykselle, joka tällä kertaa koostui Kouvolan lakritsista ja KyOn laulukirjoista myös Tallinnan konventille eli toimipisteelle.

Olutpöydässä saatiin myös kuulla uutta tietoa KyOn laulukirjan ainoasta vironkielisestä laulusta Bibeskosta. Bibeskon sanat liittyvät Valakian ruhtinaaseen Georghe Bibescuun, joka hallitsi lyhyen aikaa nykyisen Romanian alueella ennen vuoden 1848 vallankumousaaltoa ja sitä seurannutta osmanien interventiota Tonavan yli. Bibescu oli Valakian ruhtinas eli hospodar, ja laulussa mainittu Temesvar on puolestaan nykyinen Romanian Timisoara. Laulu on peräisin saksankielisestä Euroopasta ja sitä laulettiin ylioppilaiden juhlissa sen selvittämiseksi, oliko joku pöytäseurueesta liian humalassa jatkaakseen juomista. Laulun saksankielelle vaikeat erillisnimet toimivat siis varhaisina lausumiskokeina humaluusasteelle. Suomeen laulu on kulkeutunut Virosta Tarton korporaatioiden kautta.

Tartuensiksen syyskommersin paikka aina vaihtelee eri Viron kaupunkien välillä, mutta Tallinnan ollessa vuorossa voin lämpimästi suositella retkeä Suomenlahden yli etelään. Tallinna on lähellä ja satamasta on lyhyt kävelymatka Vanhaan kaupunkiin.

KyO Korporatsioon Fraternitas Tartuensiksen 90-vuotiskommersissa


Maaliskuun lopussa 2019 KyOn rakas ystävyysjärjestö Tartossa ja Tallinnassa, Korporatsioon Fraternitas Tartuensis täytti 90-vuotta.


Erilaisilla ystävyysjärjestöjen ja muiden tahojen juhlien täyttämänä viikonloppuna kahden hengen iskuryhmä suuntasi lahden eteläpuolelle Viroon, missä matka Tallinnasta Tarttoon taittui kätevästi junalla. Tallinnan satamasta on vain reipas kävelymatka Baltian asemalle, mistä junat Tarttoon lähtevät. Tartossa majoituspaikaksi oli valittu lauantai-illan olutpöydän juhlapaikan vieressä sijaitseva hostelli, joka oli myös vain lyhyen kävelymatkan päässä rautatieasemalta.


Perjantai-illan ohjelmassa oli kevytmuotoisempi cocktail-tilaisuus Tarton etelälaidalla Kastarin kaupunginosassa sijaitsevassa kerhohuoneistoissa, joka muistutti hyvin paljon suomalaista seurojen taloa. Juhlapaikalle oli vain muutaman kilometrin kävelymatka, joten matka taittui jalkaisin. Tämä herätti virolaisessa isäntäväessä hämmästystä, heistä välimatka oli pitkä ja paljastui että kaikki muut olivat saapuneet paikalle autoilla tai busseilla. Illan päättyessä saimmekin kyydin takaisin majapaikalle isänniltä. Virolaiseen tyyliin perjantai-illan ”lämmittelyjuhla” oli hyvin vapaamuotoinen ja paikalla oli monien eri järjestöjen edustajia Tartosta sekä Tartuensiksen jäsenten läheisiä. Ohjelmassa oli orkesterimusiikkia, vanhojen tanssien opetusta ja puheita. Paikalliseen tyyliin ruokapuoli oli cocktailpaloja ja kahvitarjoilu.

Fraternitas Tartuensiksen uusi juhlasali talon katutasossa.


Lauantaina koitti itse varsinainen juhlapäivä, jolloin aluksi oli päiväjuhla Tartuensiksen uusissa tiloissa heidän talonsa alakerrassa. Talo itsessään on Tarton vanhin yhä pystyssä oleva yksityistalo, koska kyseiseen saksalaisen porvarin kivitaloon tsaari Pietari Suuri majoittautui vuonna 1704 Tarton kukistuttua piirityksen jälkeen Suuressa Pohjan sodassa ja kaupunkia hävitettäessä vuonna 1708. Remontoituun juhlasaliin oli nyt siirretty aikaisemmin kellarin kokoussalissa ollut pöytäkalusto ja Tartuensiksen suuri vaakuna. Päiväjuhlassa olivat edustettuina Tartuensiksen ystävyysjärjestöt KyO ja latvialainen Fraternitas Lettica sekä muiden Tarton korporaatioiden edustajia. KyOn lahjana 90-vuotiaalle Tartuensikselle annettiin Kymenlaakson viiri, jota Tartuensiksen edustus oli edellisellä KyOn kesäretkellä ihastellut. Kuulemma viiri aiotaan virittää Tartuensiksen tilojen jollekin seinälle. Päiväjuhlan lopuksi oli ohjelmassa yhteiskuvan ottaminen viereisen Jaanin kirkon edustalla. Päiväjuhlan jälkeen oli tauko, jonka aikana Tartuensiksen vilistlaset eli seniorit pitivät oman kokouksensa.

KyOn delegaatio tuomiokirkon raunioiden edustalla.

Tällä välin KyO-delegaatiomme kävi morjestamassa toista ystävyysjärjestöämme Tartossa Korporatsioon Sororitas Estoniaeta. Estoniaen tiloissa esittelimme KyOn laulukirjan sisältöä, sillä Estoniae suunnittelee oman uuden laulukirjan teettämistä, johon myös KyOn lauluja on tarkoitus sisällyttää. Estoniaelta suuntasimme yhdessä estoniaelaisten kanssa ravintolaan syömään, ennen paluuta hostellille valmistautumaan illan olutpöytään ja vennastukseen.


Viron korporaatiot ovat osa saksankielisellä kulttuurialueella syntynyttä opiskelijajärjestöjen perinnettä, joka omalta osaltaan osakuntien lailla polveutuu keskiajan yliopistojen maakunnallisista nationeista tai kollegioista. Sittemmin korporaatiot ovat kulkeneet hyvin eri suuntaan kuin vanhan Ruotsin valtakunnan osakunnat. Korporaatiot on Virossa jaettu sukupuolen mukaan mies- ja naiskorporaatioihin, joten KyOllakin on kaksi ystävyysjärjestöä Virossa, mieskorporaatio Tartuensis ja naiskorporaatio Estoniae.

Lasimaalaus Tartuensiksen tiloissa muistamassa Fraternitas Tartuensiksen ja Fraternitas Lettican 80-vuotista ystävyyttä.

Lauantai-iltana oli vuorossa Tartuensiksen 90-vuotisjuhlien pääjuhla kommers, jota vietettiin olutpöydän ja vennastuksen muodossa. Olutpöytää pitää myös Estoniae, johon kaikki kyolaiset voivat osallistua. Olutpöytä muistuttaa hieman sitsejä siten, että istutaan pöydissä ja lauletaan, mutta ruokapuoli on pientä naposteltavaa ja pöydästä nouseminen ja pöytään palaaminen vaatii luvan pöytää johtavilta vastaavilta, jotka istuvat pääpöydässä. Juhlavuoden kunniaksi Tartuensiksen olutpöydässä oli buffet-tarjoilu tällä kertaa. Paikalla oli runsaasti Tartuensiksen nykyisiä ja entisiä jäseniä sekä muiden mieskorporaatioiden edustajia. Ruokailua seurasi itse vennastus-osio, joka on suljettu naisilta. Tällä kertaa Tartuensiksen yleiskokous oli käynyt keskustelua KyOn naisten osallistumisesta vennastukseen, ja ratkaisu oli päätynyt jälleen kielteiselle kannalle.

Vennastus onkin tasaveroisen edustamisen kannalta ongelmallinen tapahtuma, joka odottaa ratkaisua suuntaan taikka toiseen, etenkin jos KyOn ja Tartuensiksen ystävyyssopimusta uudistetaan jossakin välissä. Vennastukseen kuuluu erilaisia rituaaleja ja puheenvuoroja, mutta ytimenä on veljeysriitti. Tämän aikana muun salin laulaessa vennastuslaulun tiettyä säkeistöä, pöydässä vastakkain istuvat henkilöt vuoron perää juovat viinimaljasta, kättelevät ja lävistävät lakkinsa laulunjohtajien miekkoihin. Miekat ja maljat siirtyvät sitten vuoron perään salin päästä päähän, kunnes kaikkien lakit ovat kahdessa laulunjohtajan miekassa. Tämän jälkeen käänteisesti lakit puretaan miekoista samoin laulamalla ja kättelemällä vastapäisen istujan kanssa, jolloin veljeyssiteen katsotaan syntyneen. Vennastuksen jälkeen ilta jatkui tavanomaisen olutpöydän malliin ja loppuvaiheessa iltaa jaettiin leveä kommersnauha niille, joilla sitä ei vielä ollut.


Seuraavana aamuna KyOn delegaatio suuntasi aamupäivällä Tallinnan junaan, jotta ehdimme iltalautalle takaisin Helsinkiin. Harmillisesti sunnuntain sauna ja brunssi jäivät tämän takia meiltä väliin. Seuraava Tartuensiksen kommers vietetään jälleen syksyllä lokakuun lopulla jossakin päin Viroa, syyskommersin paikka aina vaihtelee vuosittain. Lokakuussa on siis jälleen mahdollisuus päästä moikkaamaan kavereitamme Suomenlahden etelärannalla, kätevästi viikkoa ennen rajanylitystä.