HPJ:n havaintoja: Poikkeusajasta

Osakunta on tiiviisti sidoksissa paitsi ihmisiin, mutta myös tilaan. Leppäsuon kellari onkin monien tapahtumiensa lisäksi usealle osakuntalaiselle jopa toinen olohuone. Tähän olohuoneeseen tullaan opiskelemaan tai viettämään (enemmän tai vähemmän produktiivista) aikaa myös virallisten tapahtumien ulkopuolella. Maaliskuun osakunnan kokouksen alla 12.3. moni asia muuttui, kun koronakriisin vaikutukset arkeemme iskivät lähestulkoon kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kokous kului hämmentyneissä tunnelmissa lisätietoja odotellen.

Nyt tuosta päivästä on kulunut yli kuukausi, ja olemme saaneet sekä lisäinformaatiota (jota riittää toisinaan enemmän kuin tarpeeksi) että aikaa sopeutua vallitseviin olosuhteisiin. Osakuntalaisten keskuudessa on myös ollut ilo huomata, ettei toiminta välttämättä vaadikaan aina rakkaan kellarin puitteita. Tekemistä on löytynyt niin Habbosta, Discordista kuin Zoomistakin, tietenkään ulkoilua unohtamatta. Vapun ollessa jo ovella moni on varustautunut täysillä etävappuun omalta parvekkeeltaan käsin.

”Viime viikolla kävin tutkimassa flyygeliä ja posteja, jolloin huomasin aulan kellon pysähtyneen. Siitä tuli aika outo ja ontto olo.”

Nopeasta sopeutumisesta ja ilahduttavasta yhteisöllisyyden joukkovoimasta huolimatta ikävä normaaliin arkeen on ainakin minulla jo todella kova. Osakuntatilat voitiin tarvittaessa siirtää verkkoon, samoin yhteiset kohtaamisemme. Toisten näkeminen ruudun läpi tai vastaavasti pelkän äänen kuuleminen on tavallaan helpottavaa, mutta toisaalta kuitenkin kliinistä, eikä kohtaaminen siis toteudu samalla tavalla kuin siinä arjessa, jonka tunsimme ennen koronakriisiä. Huomaan kaipaavani kasvotusten tapahtuvia ihmiskohtaamisia ilman jatkuvaa digikuormitusta. Tietysti myöskin läheisten ihmisten halaamista on ikävä, sillä se ei etäyhteyksin ihan noin vain onnistukaan. Ja vaikka ihmiset ovatkin monin verroin tärkeämpiä kuin seinät, on minulla ikävä myös kellaria. Viime viikolla kävin tutkimassa flyygeliä ja posteja, jolloin huomasin aulan kellon pysähtyneen. Siitä tuli aika outo ja ontto olo.

Vaihtelevista ja välillä aika synkistäkin tunnelmista huolimatta uskon, että tunnelin päässä on valoa. Kevään edetessä ja luonnonvalon lisääntyessä siihen on yhä helpompi uskoa. Oman, vastuullisen poikkeusajan käytöksemme seurauksena meillä on edessämme taas se aika, jolloin voimme kokoontua kellariin kokoustamaan, oleilemaan, sitsaamaan ja tanssimaan aamuun asti. Siihen saakka pyrkikäämme pitämään yhteyttä ja tekemään arjestamme ja osakuntajutuista etäyhteyksien avulla niin hyvää kuin mahdollista. Vakiintuneempien etätoimintojen ja -alustojen lisäksi aina saa myös ehdottaa uusia ideoita. Kello voi pysähtyä ja sokeritoukat pitää tahoillaan aiempaa suurempia yksityisbileitä tyhjässä kellarissa, mutta jätetään me pysähtyminen väliin ja laitetaan meiningit ötökkädiskoa paremmiksi. Kiitos, että olette jaksaneet kantaa kortenne kekoon ja vaalia osakunnan yhteisöllisyyttä arjen haastavuudesta huolimatta!

Lämpimiä ajatuksia ja virtuaalihalauksia teille lähettäen,

Salli Ahtiainen-Helanne

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *