Juhlapaikaksi oli vuosijuhlamestarimme Esa-Pekka Helanne valinnut ravintola Pörssin. Ennen sitä on pidetty kalliina, mutta 80 € alkaa olla jo vakiohinta osakuntavujuilla. Palvelu sitten pelasikin moitteettomasti – on se kurja kun ei mistään voi ruikuttaa. Ikimuistoisimmasta lahjasta vastasi Satakuntalainen Osakunta, joka lahjoitti KyOlle kauan kaivatun tulostimen. Samaan aikaan vujuillut KO sitä vastoin sai ohjekirjan. Cocktail-tilaisuuden ja itse juhlan väliin oli, ehkä viime vuoden kasivitosten peruja, varattu reilusti aikaa. Arvailu sennujen etkopaikasta kävikin kuumana. Osallistujamäärä oli sangen pieni. Esan sydämentykytykset kuitenkin osoittautuivat turhiksi, kun leijonanosa ilmoittautui viimeisinä päivinä ja pöytään saatiin lopulta 56 osallistujaa. Jottei sali näyttäisi autiolta, oli plaseerauksessa päädytty kahdeksan hengen neliöpöytiin. Toisten mielestä ne olivat hyvin kotoisat; toisten oli vaikea kuulla puhetta pöydän toiselta puolen.
Keskimääräisestä juhlapuhujasta poiketen kansanedustaja Markku Pakkasen puhe herätti ajatuksia ja tunteita ”Minun mielestäni jokainen ihminen voi olla kotoisin vain yhdestä paikasta.” Rohkea näkemys siirtokymenlaaksolaisten juhlissa. Kronikassa ’19 katsottiin lyhytelokuvia KyO-vuoden varrelta. James Ponsi ja Jääkaapin aave jäivät mieleen. Poikkeuksellisen aktiivisesta ja pitkäjänteisestä työstä Kymenlaakson Osakunnan hyväksi Pasi Pykälistölle myönnettiin Kalevi Valkaman nimikkostipendi. Viimeksi sellainen on myönnetty 70-luvulla. Ohjelman koskettavin osa oli Anna-Liisa Koskisen puhe rakkaudesta itseä kohtaan. RuPaulin sanoin: ”If you cannot love yourself, how the hell you gonna love somebody else?”
Kunnianosoitukset
Kunniamerkki: Inspehtori Jari lavonen
Harrastusmerkki: Eerika Mankinen, Leon Hirvelä, Marjut Päkki, Emma Schumilov ja Eemil Hakala
Opinnäytestipendi: Anna-Liisa Koskinen, Ilona Raimas
Osakuntastipendi: Veli-Matti Ylönen, Eerika Mankinen
Fuksistipendi: Jalmari Salovirta, Janne Salokoski
Kuvan ottanut Camilla Relander