Viime kypsässä aloitimme juttusarjan, jossa käymme läpi nykyisen laulubjohtajamme Olli Aholan laulukirjaa. Tällä kertaa on luvassa tarinoita erinäisistä piirustuksista, korjauksista ja kirjoituksista, joita Ollin laulukirjaa on kertynyt melko paljon. Tässä linkki edelliseen kirjoitukseen.
Viime osassa kerroit hieman laulujen nimien korjauksista ja korjausten
korjauksista. Kertoisitko joitakin lempiesimerkkejäsi korjatuista lauluista ja
lisäsäkeistöistä?
Hmm… No sanotaan näin, että Esa[-Pekka] Helanteella oli pari vuotta takaperin tuohon ”koskenkorvaa”-lauluun pari sellaista lisäsäkeistöä, joita en ollut aiemmin kuullut ja totesin silloin niiden olevan erinomaisia. Such as ”ko-ko-ko-kosken korvaa, siitä aina korvatulehduksen saan…” ja jokseenkin poliittisesti epäkorrekti pakettiautoversio. Se [pakettiautoversio] sai mut nauramaan. Pahoittelen, jos joku on nyt sitä mieltä että ”tämä on paha juttu” tai ”hei HPJ sä et voi oikeesti olla tällänen”, mutta se oli hauska. Tunnustan, että se on epäkorrekti, mutta se oli hauska. Sitten tähän kyseiseen lauluun luotiin myös lisäsäkeistö eräiden Keskisuomalaisen Osakunnan rapujuhlien jäljiltä, tietäjät tietää ja terkkuja [eräälle kymäläiselle]! Säkeistössä lauletaan ”Casa Academicalla aina kunnon raketista saa…” Mitähän muuta täältä löytyisi… Börje [Silja Line specialin lisäsäkeistö] on melko vakio ja se viihdyttää uusia ihmisiä, mutta ei niinkään vanhoja. Mennään näillä mitä tuli nyt mainittua. Tosin erityismaininta pitää antaa ”Millainen on Hampuri”-vedoille, mutta sanotaanko vaikka näin, että jos itse lähtisin Hampuriin niin ajaisin varmaan viikset pois.
Kiitokset näistä! Palataan kirjoittamiseen myöhemmin, mutta siirrytään
nyt muihin taiteenmuotoihin. Joillain minua taitavammilla ihmisillä on tapana
piirrellä kirjoihin. Löytyykö sinulta jonkinlaisia piirrustuksia?
Löytyyhän minulta, älä
sie hättäile! Aloitetaan vaikka tuosta:
Kyseessä on niin sanottu Kyrperos. Jos joku lukijoista on joskus katsonut lapsuudessaan esimerkiksi sellaista elokuvaa kuin Herkules, niin saatatte olla tietoinen, mikä on Kerberos. Tämä taideteos, joka laulukirjassani on, on nimensä veroinen. Terveisiä taitelijalle! Sitten on Saton 362. vuosijuhlissa piirretty kuva, johon on ensin piirretty kuva ja sitten vielä lisätty kommentti:
Tässä on onnistuttu jotenkin yhdistämään vuosijuhlat ja
minulle hyvin läheinen harrastus, en tosin ymmärrä miten. Täytyy myös todeta,
että on jokseenkin pieni kori tai aivan valtava lippu! Sitten on tietysti näitä
kirjan valmiita kuvia, joihin on liitetty kommenttia, mutta se ei ehkä ole se
mitä etsittiin… Myös
muumipeikoista löytyy kuvia, mutta se ei ole niin erikoinen juttu… No sitten on
tämä:
Siinä on hienosti kyrillisillä aakkosilla kirjoitettu ”Olli
aikoo nauttia vodkaa”, vaikka vodka ei olekaan täysin samoilla aakkosilla.
Tekstihän ei varsinaisesti liity kuvaan, josta minulla rehellisesti ei ole aavistustakaan,
mitä se esittää tai ketä se esittää. Ehkä siinä oli tärkeimmät kuvat tästä
laulukirjasta tai nimenomaan piirretyistä kuvista.
Hypätään nyt takasin
kirjoituksiin: mikä näistä sinulle kertyneistä kirjoituksista on suosikkisi tai
jonka nostat aina esimerkiksi asiasta puhuttaessa?
Kuten aiemmin haastattelijan kanssa puhuin, on eräs nimeltä
mainitsematon, Iitin kuntaa kotipaikkanaan mainostava, vaaleahiuksinen
miesoletettu, joka on saattanut kirjoitella laulukirjoihin aika paljon tällaista
oman kuntansa propagandaa, etten sanoisi. Havaitsin, että tässä on ollut
eräänlaista vastareaktiota käynnissä. En tiedä, onko samoilla sitseillä vai
myöhemmin tänne tullut tällainen lisäteksti: ”Sori, luulin et tää on Villen
kirja :DD”
Kuten mainitsin jo aikaisemmin, tuo mato-onkijain seuran
paluuhymni on ehdoton ykkössuosikki. Sitten tulee mieleen tämä kuva, jonka
yhteydessä terveisiä seniori Lasse Sipilälle. Kuvassa on kaveri, joka näyttää
vähän Lasselta ja kuvaan on lisätty keskustelu. En tiedä, onko tässä ajateltu
minua Lassen kanssa vai mitä, mutta kuva hauska siitä huolimatta.
Tässä vaiheessa
lienee hyvä kysyä kysymys, joka olisi varmaan pitänyt kysyä heti alkuun: mikä
mahtaa olla sinun lempisitsilaulusi?
No siis sehän löytyy tietenkin uuden laulukirjan sivulta 55,
eli ”Virolahti”. Sitä ei kuitenkaan ole aivan jokaisilla sitseillä laulettu,
mikä on oma virheeni kun en ole sitä tajunnut ehdottaa. ”Kymijoki” on myös yksi
lemppareitani, mutta lähinnä se [ylin suosikki] vaihtelee laulujen ”Minnet” ja
”Hönöhönö” välillä.
Lisää tarinoita O. Aholan laulukirjasta seuraavassa osassa!
Laulukirja on olennainen osa
monien opiskelijajärjestöjen identiteettiä, eivätkä osakunnat ole poikkeus.
Osakuntien laulukirjoista erityisiä tekevät kanta-alueista kertovat laulut, ja
Kymenlaakson osakunta voikin ylpeillä suurella määrällä uudelleensanoitettuja
lauluja, jotka kertovat Kymenlaaksosta. Laulukirjoilla on kuitenkin toinen
puoli: ne ovat merkityksellisiä myös yksilöille. Laulukirjaan ja sen lauluihin
voi liittyä monien vuosien edestä muistoja (jos kirja pysyy ehjänä useamman
vuoden ajan). Tässä kolmiosaisessa juttusarjassa KyOn hallituksen puheenjohtaja
Olli Ahola avaa omaan laulukirjaansa kertyneitä muistoja, ajatuksia ja
tarinoita.
Olli Ahola, kiitos kun suostuit haastateltavaksi. Aloitetaan melko
perinteisillä kysymyksellä: kuinka vanha laulukirjasi on? Muistatko jotain
hetkestä, kun sait käsiisi kyseisen kirjan ensimäistä kertaa?
Sain kirjani syyslukukaudella
-13, eli silloin kun olin itse fuksi. Eli silläkin on nyt alkanut seitsemäs
vuosi osakuntaelämää. Puolestaan tämä uusi laulukirjani on saanut kokea sitä
vasta vuoden verran.
Varsinaisesta hetkestä on vähän hatarat muistot. Tapahtuma taisi olla KyOn rapujuhlat. Luultavasti Pasi [Pykälistö] tai Aapo [Jussila] oli silloin taloudenhoitaja… Taloudenhoitajalta näitä pystyi silloinkin ostamaan, eli tässä suhteessa asiat eivät ole muuttuneet, ainakaan huonompaan suuntaan! Kirja oli silloin vielä kasassa, toisin kun tällä hetkellä… Tämä hopeinen osa myös kimalsi kauniisti, eli missä on meidän osakunnan logo. Kirja oli myös puhdas, sitä ei oltu pilattu mitenkään ja sillä oli elämä edessä.
Juhlissa ja sitseillä on tapana jälkiruuan aikana tapana laittaa
laulukirjat kiertämään siten, että niihin voi kirjoittaa terveisiä tai mitä
haluaa. Oliko perinne sinulle ennestään tuttu? Onko ensimmäisistä juhlista tai
alkuajoilta joitain erityisiä muistoja liittyen tähän perinteeseen?
Perinne ei ollut ennestään tuttu, ja törmäsin siihen ensimmäisen kerran KyOn rapujuhlilla ja YFK:n fuksisitsellä. Hmm… Siinä vaiheessa kun aikajänne on reilu kuusi vuotta, alkuaikojen määrittäminen on hieman hankalaa… Mutta sanotaan näin, että ensimmäisen lukukauden ajalta täällä kirjassa on tällainen erittäinkin klassikkosanoitus, joka kulkee nimellä ”Etelä-Kymen puolisotilaallisen mato-onkijain seuran paluuhymni”. Tästä laulusta haluankin kiittää silloisia teologian ylioppilaita, ainakin yhtä nykyistä teologian maisteria, Esa-Pekka Helannetta, Aleksi Leppästä ja Ilmari Salmea. Heidän kanssaan tuli tosiaankin tehtyä fuksisyksynä kaikenlaista jännää, muun muassa menimme Tallinnaan ja ostimme vain kravatit. Se on eräitä legendaarisimpia muistoja. Tämä on myös ehkä legendaarisin kirjoitus niiltä ajoilta, mitä tähän kirjaan on tullut. Ehkä myös yksi kaikkein aikojen legendaarisimmista kirjoituksista.
Muistatko, mitä ajatuksia laulukirjojen kierrättämisperinne herätti
noina alkuaikoina?
Eniten se ehkä kummastutti, koska
en ollut törmännyt tällaiseen perinteeseen aikaisemmin. Sen merkitys alkoi
herätä vasta myöhemmin, kun oli käynyt enemmän sitseillä. Mitä enemmän a)
kirjaa laittoi kiertämään ja b) luki muiden kirjoja, sitä enemmän siinä tuli se
havainto, että sinne kirjoitetaan kivoja terveisiä tai juttuja, jotka on niiltä
sitseiltä jäänyt mieleen susta tai jostain muusta henkilöstä. Ne muistamisen
arvoiset asiat kirjoitetaan (en nyt sano muistikirjan omaisesti mutta
lähestulkoon) ylös. Ja tällaisia muistoja ja tempauksia täältä kyllä sitten
löytyykin, jonkin verran…
Kun selailet siinä laulukirjaasi, sieltä näyttää löytyvän erinäisiä
korjauksia sun muita sieltä näyttää löytyvän. Annatko esimerkin tässä kohtaa?
Joo, korjauksia kyllä löytyy ja tunnetuksi ovat tulleet myös laulujen nimien korjausten korjaukset. Mitähän täältä mainitsisin… Laulu ”Paavi ja sulttaani” on korjattu nimellä ”Esa ja Esase”, joka puolestaan on korjattu nimellä ”Vilja ja Camilla”, jota ei ole vielä korjattu. Katsotaan sitten seuraavien sitsien jälkeen, mikä on tilanne. Sitten täältä löytyy laulu ”Jos (e)ukkos kieltää sua juomasta” lisäksellä ”niin sano sille!”.
Seuraavassa numerossa perehdymme lisää erinäisiin kirjoituksiin ja piirroksiin, joita HPJ Aholan laulukirja pitää sisällään!
Kypsä on kutsunut viidettä virkapäiväänsä viettävän kuraattorimme Esa-Pekka Helanteen sekä emeritakuraattori Jenni-Maria Käen puhumaan mistäpä muusta kuin kuraattorina olemisesta. Jenni on kuulemma perehdyttänyt Esaa jo aiemmin ja lisää perehdytystä on luvassa, joten tämän tapaamisen tarkoituksena on vain kertoa meille muille osakuntalaisille, millaista on toimia osakunnan päänä. Ehkä Esallekin tästä pari vinkkiä jää. Kello on yksi päivällä. Olemme sopineet tapaavamme Café Lasipalatsissa, joka on kuitenkin lounasajan takia täysi ja meluisa. Sää on keväinen, joten suuntaamme terassille. Kysymysten näkeminen hohtavasta läppärinnäytöstä on vähintäänkin haastavaa. Leikin oikeaa reportteria ja säädän sanelukoneen kanssa. Keskustelumme kestää 59 minuuttia ja 11 sekuntia. Kuraattoriudesta voisi toki puhua pidempäänkin.
Miltä siis nyt tuntuu? Jenistä tuntuu nyt hyvältä, mutta myös hieman haikealta. On kevyt olo. Heti maanantaina hän on silti pyörähtänyt osakunnalla. Esastakin tuntuu hyvältä. On yleisluottavainen fiilis, kun ensi viikolla pitää oikeasti alkaa edustaa kuraattorina. Osakunnan kokous tulee torstaina. Esan mielestä on ihana päästä vielä tekemään osakuntajuttuja, niin että ei vielä valmistuttuaan häviä kuvioista.
Jennikin luottaa Esaan, sillä heillä oli vuonna 2017 hyvä ja toimiva kuraattori–puheenjohtaja-suhde. Esa tekee asiat hyvin. Esan kanssa on helppo tehdä töitä. Esan kanssa on helppo jutella. Esa kuuntelee. Esalle voi sanoa asiat suoraan. Esa ottaa palautteen hyvin vastaan. Esa saa paljon aikaan. Joka virassa Esalla on ollut joku projekti meneillään. Esalla on ilmiömäinen kyky innostaa ihmisiä. Jenni uskoo, että Esa pystyykin luomaan osakuntaan hyvän innostuneen ilmapiirin. Esalla on myös ympärillään parhaat mahdolliset ihmiset, jotka uskaltavat sanoa ja neuvoa. Esakin katsoo olevansa hyvässä alkuasemassa. Osakunnalla on asiat hyvin, ja on paljon motivoitunutta porukkaa, josta on vaikka mihin.
Kun Jenni aloitti kuraattorina, hänen tavoitteisiinsa kuului tutustua uusiin ihmisiin, ja se on toteutunut hyvin. Lukuisia uusia ihmissuhteita on syntynyt ja monien osakuntalaisten kanssa on saanut työskennellä yhdessä. Hän oli jo aika hyvin nähnyt edeltävien kuraattorien toimintaa ja osasi odottaa, miltä kuraattorina oleminen tuntuu. Auktoriteettiasemaan päätyminen oli kuitenkin yllätys. ”Vaikka meillä on tosi matalat hierarkiat, niin silti oli outoa, että itse oikeasti saa sanoa viimeisen sanan.”
Jennin päätavoitteena ensimmäisenä kuraattorivuotenaan oli osakuntalaisten jaksaminen. ”Halusin palauttaa sen, että osakunnalla on hauskaa ja rentoa eikä se tunnu työltä.” Lopettaessaan hän ainakin toivoo, että jaksaminen on mennyt parempaan suuntaan. Eihän osakunnan saavutuksista ja kehityksistä puoletkaan ole kuraattorin ansiota.
Esan mielestä kuraattorilla voi olla tavoitteita, mutta esim. Kypsän suunta ei ole kuraattorin tehtävä, vaan päätoimittaja tekee lehteä. Sen sijaan hän aikoo tukea muita tekemään omannäköistään toimintaa. Jenninkään mielestä kuraattori ei voi lähteä vetämään osakuntaa tiettyyn suuntaan, jos muut eivät ole siinä mukana. Mieluummin kuraattori kannustaa ja neuvoo virkailijoita viemään osakuntaa johonkin suuntaan.
On Esalla kuitenkin linja. Jos on epäkäytännöllisiä toimintatapoja, niitä voidaan uudistaa. ”En tule muuttamaan paljon asioita, mutta voin kehittää asioita.” Ollessaan isäntänä Esaa alkoi potuttaa silloinen käytäntö, että osakunnalla oli aina isännistön jäsen päivystäjänä tekemässä ei-mitään. Niinpä hän ajoi HTK:ssa läpi päivystyksestä luopumisen. Konkreettinen uudistus voisi myös olla palautteenantomahdollisuuksien kehittäminen. Lisää avoimuutta siis! Tämä jäi hänellä HPJ:nä kesken. Häirintälomake tulee nettiin. Sen hän voi luvata, koska se ei ole kuraattorista vaan tiedostussihteeristä kiinni. Sääntömuutokseen Esa suhtautuu varauksella, mutta riippuu paljon, millainen sääntömuutos on kyseessä. Jos se virtaviivaistaa toimintaa, silloin myös sääntömuutoksen tekeminen itsessään on motivoivaa. Ei hän pelästy sitäkään.
Esa haluaa kehittyä johtajana. Konkreettisesti esim. kokouksen puheenjohtajana asiat pitää esittää napakasti ja jaarittelematta, mihin hänellä mielestään on vähän taipumusta. Myös asioiden ennalta valmisteluun pitää kiinnittää huomiota. ”Laulunjohtajana menin fiilispohjalta enkä ollut suunnitellut mitään, paitsi palindromit.” Siinä hän on hyvin luonteva, mutta kuraattorina se ei aina riitä. Esa myös mielellään antaisi kaikkien keskustella, mutta keskustelun pakottamista päätökseen pitää vielä harjoitella. Hän ei ole ”hallintovelho”. Hassuja sananmuotoja yms. voi jäädä, mutta hänellä on halu toimia myös hallintoasioiden parissa. Jennikin myöntää, että kokouksen vetäminen on väähäään haastavaa, jos ei ole perehtynyt asiaan. Puheenvuoroja ei tarvitse valmistella, mutta esim. uudistettava paperi kannattaa olla lukenut hyvin läpi.
Jennin mielestä raskainta kuraattorin tehtävässä on puuttua ikäviin juttuihin, kuten häirintään tai siihen, että joku ei jaksa. Osakunnan johtajana alkaa helposti tuntemaan syyllisyyttä, ettei ole huomannut asiaa ajoissa tai olisi voinut tehdä jotain toisin, vaikkei itse olisi välttämättä voinutkaan tehdä mitään. Joku toinen tietysti kokee asiat eri tavalla.
Jenni neuvoo Esaa olemaan henkilö, jolle on helppo tulla puhumaan. Kuitenkin auktoriteettiasemassa se voi käydä vaikeaksi. ”Toisaalta älä unohda, ettei tämä nyt niin vakavaa ole.” Esan mukaan tämä onkin hänen suhtautumisensa muutenkin. ”Pidä myös hauskaa!” Kaikkien mielipiteiden kuunteleminen ei aina ole helppoa, ne kun voivat olla ristiriitaisiakin. Toisen mielestä OSKOt ovat liian pitkiä; toisesta ei ole aikaa keskustella. ”Älä ikinä epäröi pyytää apua, oli se sitten vanhemmilta kuraattoreilta tai osakuntalaisilta, koska siellä on ihan superfiksuja tyyppejä.” Esa aikoo myös olla nöyrä: ”Kaikkea ei tiedä itse parhaiten, tai edes hyvin.”
Jennin mukaan kuraattorin rooliin kuuluu myös, että pitää antaa muille tilaa ja kuunnella muita, ei niinkään että kuraattori sanoo mitä tehdään. Toisaalta pitää myös uskaltaa sanoa, että nyt riittää ja mennään eteenpäin. Jos jotakuta pitää vaikka töniä eteenpäin tekemään jotain, niin pitää tietää miten häntä lähestyä. Jos taustalla on stressiä, silloin pitää lähestyä pehmeämmin. Toiset taas haluavat, että heille sanotaan suoraan ja selkeästi. Tässä kuitenkin pitää tuntea ihminen hyvin. Esim. Esallle vuosijuhlamestarina Jenni olisi uskaltanut sanoa suoraan, jos jokin ei olisi hoitunut. ”Kokouksessa on haaste tietää, milloin on menty liikaa väärille urille, ettei tule teilanneeksi mielipidettä, joka olisi ehkä liittynyt asiaan, mutta muotoiltu turhan pitkästi.” Jenni neuvoo kuraattoria kertomaan kokouksessa oman mielipiteensä viimeisenä, koska tämä on jonkinasteisessa auktoriteettiasemassa. Muiden pitää oikeasti saada keskustella ja miettiä asioita itse. Jennin mielestä ”kuraattorin tehtävä ei ole ajaa omia agendojaan, vaan antaa muitten tehdä ja katsoa, ette ne nyt ihan päin honkia vedä.”
Kuraattoripaneelissa Esa kertoi supervoimakseen isällisyyden. Tällä hän tarkoittaa kuuntelemista ja toivoo olevansa lämmin tyyppi, jolta voi tulla kysymään neuvoa. Hän toivoo olevansa asioiden mahdollistaja ja virkailijoiden sparraaja. Hänellä on kuitenkin aikas monesta virasta kokemusta. Myös siitä, jos jokin asia vituttaa ja ei pysty tekemään jotain, siitäkin voi tulla Esalle puhumaan. Ylipäätään Esa on tuntemistani ihmisistä varmaan helpoin, sellainen jonka kanssa ei tule vaivaantunut olo.
Lopuksi pari provokatiivista väitettä:
Kuraattorin toimessa edustaminen vie kaikki viikonloput ja kaikki rahat ja aiheuttaa riskiryhmään luokiteltavaa alkoholinkäyttöä. Esa toteaa, että kuraattori voi toki jättää edustamatta, mutta eihän se ole toivottavaa. Kuraattori voi kuitenkin ottaa vain pöytäjuomat eikä välttämättä aina lähde jatkoille. Joskus voi mennä myös juhliin holittomana. Vasta viime aikoina hän on huomannut, kuinka tärkeää on pitää omasta hyvinvoinnista huolta. ”Kuraattorin pitää edustaa. Hänen omassa kädessään on järjestää puitteet sillä lailla, että hän pystyy edustamaan ja olemaan toimintakykyinen.” Jenni komppaa. Pitkä valvominen ja jatkoille jääminen vie mehut seuraavasta päivästä, ja alkoholittomat juomat ovat nykyään niin hyviä, ettei edes tunnu, että jää mistään paitsi. Rahankäyttö on ehkä kaikkein suurin rajoite. Joka viikonloppu ei myöskään vaan jaksa juhlia. Vuosijuhlat kasaantuvat kummasti samaan ajanjaksoon. Esaa myös ”kannustaa” holittomuuteen ja ajoissa lähtemiseen se, että työvuorot ajoittuvat paljon viikonloppuun. Se on myös haaste. Jenni muistuttaa, että koska juhlissa käy paljon tuttuja ihmisiä, joiden kanssa myös haluaa viettää aikaa, edustaminen toimii myös palauttavana.
Kuraattorinvaihtokaronkka on siirtymäriitti, joka vahvistaa yhden ihmisen tai viran arvovaltaa. Puolustaako se paikkaansa demokraattisessa yhteisössä? Jenni korjaa heti, että QVK on kahden kuraattorin juhla. Hän myöntää, ettei ennen kuraattorikautta osakuntalaisena aivan ymmärtänyt QVK:n arvoa. Kaudellaan hän on kuitenkin huomannut, että se on tärkeä muihin kuraattoreihin tutustumisen kannalta. Nyt uskaltaa mennä juttelemaan heille, jos tarvitsee apua tai on jokin vaikeampi tilanne. Kuraattorille itselleen QVK on hyvin tärkeä, ja etenkin vanha kuraattori kokee sen suurena kiitollisuuden osoituksena. Se on myös juhla, joka tuo osakuntasukupolvia yhteen. Monissa osakunnissa saattaa olla kaksikymmentä edellistä kuraattoria paikalla. Olisi hienoa, jos sinne saataisiin jatkuvuuden ketjua ja eri osakuntapolvien muistamista mukaan. Esakaan ei ole valmis lopettamaan QVK:ta, mutta voidaan toki miettiä, onko illalliskortti liian kallis tai onko juhlassa liikaa pönötystä.
Kahden vuoden kaudesta kohokohdaksi Jennillä jäi Hallands Nationin vuosijuhla, jonne lähdettiin isolla porukalla. Siellä Jenni nakiksi jäi puheen pitäminen ruotsiksi. Ehkä se oli kaikkein kovin juttu, kun sen uskalsi pitää. Ja ihmiset ottivat suomenruotsisen sönkötyksen tosi hyvin vastaan. ”Siitä tuli fiilis, että pystyn oikeesti tehä mitä vaan!” Se oli törkeen ihana viikonloppu muutenkin. Oli vähän samanlainen keli kuin nyt.
Näin on kysymykset kysytty. Tiedämme kaiken kuraattorina olemisesta. Jenni ja Esa jäävät vielä puhumaan osakuntajuttuja Amos Rexin kukkulalle. Perehdytys jatkuu.
