Rakas maakuntalintumme – punatulkku

Keski-Suomen maakuntalintu on laajasti tunnettu ja se esiintyy myös maakunnan vaakunassa. Metso on vaikuttava lintu ja se niveltyy luontevasti osaksi keskisuomalaista identiteettiä. Sen sijaan Kymenlaakson maakuntalintu ei puolestaan ole yhtä tunnettu ja kotiseutuidentiteettiä määrittävä. Se ei kuitenkaan tarkoita ettei kyseessä olisi hieno eläin, josta ei riittäisi hyvää sanottavaa.

Oma maakuntalintumme on helposti tunnistettava ja sympatiaa herättävä pieni punatulkku, joka on mieluisa vieras esimerkiksi talvisella lintulaudalla. Vähän yli 15-senttiseksi kasvavalla punatulkulla on pyöreähkö ruumis ja paksu nokka. Koirailla on lajinsa nimen mukaisesti kaunis kirkkaanpunainen vasta, mikä tekee linnusta hyvin tunnistettavan satunnaisellekin luonnon tarkkailijalle. Naaraiden vatsa on puolestaan vaatimattomamman värinen ja harmahtava.

Kansanperinteessä punatulkulla on vankka sija. Euroopassa ja muissa pohjoismaissa punatulkkuun on liitetty paljon positiivisia ominaisuuksia. Esimerkiksi Keski-Euroopassa punatulkkujen on uskottu parantavan sairauksia imemällä taudinaiheuttajia itseensä. Norjassa puolestaan on odotettu hyvää alkavaa vuotta, mikäli joulun alla on nähty paljon punatulkkuja. Suomessa puolestaan punatulkun maine on ollut uskomuksissa huonompi; punatulkun näkymisen pihapiirissä on uskottu merkitsevän kuolemaa ja siitä lintu onkin saanut esimerkiksi lempinimen kuolinvarpunen. Pohjanmaalla ja Savossa linnulla on myös ollut toinen mielenkiintoinen lempinimi – tuomioherra. Se käännös ruotsinkielestä, jossa punatulkun nimi on domherre. Tämä nimitys on tullut uroslinnun punaisesta rinnasta, joka on tuonut mieleen katolisen papin vaatteen.

Vaikka väestön muuttoliike ja yhteiskunnan rakennemuutos kurittavat Kymenlaaksoa, punatulkun tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisalta, sillä sen kanta on hyvin elinvoimainen. Punatulkulla voikin siis olla symbolista merkitystä uskon valajana parempiin päiviin myös maakunnan tulevaisuudessa. Punatulkku lisääntymistahti on myös voimakas, sillä yksi punatulkkupari voi pesiä kolmesti vuoden aikana ja saada kerralla jopa seitsemän munaa. Suuressa hedelmällisyydessään punatulkku on siis myös loistava suunnannäyttäjä vanhenevasta väestöstä kärsivän Kymenlaakson tulevaisuudelle.

Filosofisen tiedekunnan promootio – pompöösi vanhentunut näytelmä vai elävä akateeminen perinne?

Osakunnan kuraattorina sain kunnian osallistua kutsuvieraana Helsingin Yliopiston Filosofisen tiedekunnan promootion promootiotanssiaisiin toukokuussa 2019. Olen iloinen, että minulle tarjoutui mahdollisuus osallistumiselle, sillä kyseessä oli hienoin juhla, johon olen koskaan osallistunut. Olihan tapahtuma pukukoodiltaan jopa Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoakin korkeampi. Vanhalla Ylioppilastalolla oli promootioviikon lauantaina aivan oma maailmansa, joka oli täysin arjesta ja ympäröivästä maailmasta irrallaan. Vaikka vain kymmenien metrien päässä promootiokuplan nuorista ja kauniista juhlijoista Mannerheimintien liikenne virtasi aivan tavallisesti ja kiireiset ihmiset miettivät kauppalistoja ja alkavia pyykkitupavuoroja.

Kun ennen promootiotanssiaisia otin selvää illan ohjelmasta ja luonteesta, mieleeni nousi pohdinta, kuinka mukavaksi kokisin lopulta tapahtuman. Vaikka pidänkin vuosijuhlien kaltaisista hienoista tilaisuuksista, promootiotanssien räikeä pompöösius ja oudot historialliset perinteet saivat minut epäilemään mielessäni vähän koko juhlan paikkaa nykymaailmassa. Utelias ja juhlista nauttiva luonteeni kuitenkin veti minua juhlaan ja koska tapahtuma oli ainutlaatuinen tilaisuus, päätin joka tapauksessa osallistua ja hankkia frakin iltaa varten.

Illan ohjelma täytti uteliaan mieleni odotukset ja nautin lopulta promootiotansseista valtavasti. Ohjelma, musiikki ja puheet olivat kauttaaltaan korkeatasoisia, samoin illan tarjoilut. Arkimaailmasta irrallisista puitteista huolimatta, tilaisuus oli lämmin ja sen aikana saattoi ulkopuolisena myötäelää täysin rinnoin promovoitavien iloa. Ja en voi kieltää ettenkö olisi ollut innoissani kun pääsin mukaan tanssimaan la maccaronia läpi Vanhan ylioppilastalon ja Kolmen sepän patsaan ympäri. Arvovieraiden kyyditsemiset kantotuolissa ympäri Wanhan salia olivat myös ikimuistoisia hetkiä, jotka jättävät lämpimän mielen iltaa muistellessa. Jälkeenpäin jäi harmittamaan, että seuraavana päivänä minulla oli jo aamusta töitä, minkä takia jouduin jättämään Senaatintorille suunnanneen yökulkueen väliin. Puhe auringonnousulle olisi ollut arvokas kliimaksi, jonka olisin mielelläni ollut kokemassa. Frakissa ja käädyissä tehty öinen kotimatka oli kuitenkin toisaalta ikimuistoinen, sillä jokaisella öisellä Helsingin keskustassa liikkuneella juhlijalla tuntui olleen minulle asiaa.

Vaikka tapahtuma oli räikeän mahtipontinen ja pompöösi, mukana elettynä se oli silti ehdottoman lämmin ja inklusiivinen. Promootiotanssit olivat myös kaikessa arvokkuudessaan viihdyttävät ja minulla oli todella hauskaa. Frakkiin investoiminen ja osallistuminen olivatkin siis todella kannattavia valintoja ja illan väliinjättäminen olisi ollut virhe. Näen filosofisen tiedekunnan promootion toimineen eräänlaisena arvokkaana päätöksenä myös omille opinnoilleni, sillä en päässyt oman teologisen tiedekuntani valmistuneiden juhlaan. Se olisi myös väistämättä jäänyt pienenä kahvittelutilaisuutena kalpenemaan promootiontanssiaisten rinnalla.

Itäsuomalainen Valtuuskunta ja sen edeltäjät: Itäsuomalaisten yhteistyön pitkä ja kivinen historia

Elokuussa 2019 vietettiin jälleen Helsingin yliopiston viiden itäsuomalaisen osakunnan yhteistä kesäjuhlaa. Juhlan taustalla on pitkä historia itäsuomalaisten osakuntien välistä yhteistyötä ja yhteistyön hiipumista.

Alkujaan HYY toimi osakuntien yhteistyöelimenä, jonka tehtävänä oli alun alkujaan yhteisten tilojen ja myöhemmin taloprojektien hoitaminen, etenkin kun 1870 valmistui Vanha Ylioppilastalo. Sittemmin HYY hoiti myös ylioppilaskunnan yhteisiä varoja ja kirjastoa. HYYn rinnalle osakunnat perustivat erilaisia projekteja varten lyhytaikaisia toimikuntia, neuvottelukuntia, valtuuskuntia ja delegaatioita. Vuonna 1937 osakuntapakko poistui yliopistolain uudistuksena myötä, pääasiassa rangaistuksena AKS:n äärisuomalaisesta ja oikeistolaisesta politiikasta, jonka linnakkeiksi osakunnat olivat muodostuneet.

Reaktiona pakon poistumiseen osakunnat perustivat Osakuntien Valtuuskunnan sekä Suomalaisten Osakuntien Yhteistoimikunnan, jotka mm. julkaisivat kannanottoja osakuntien puolesta. Vuonna 1938 KyOn Niilo Elo toimi SOY:n puheenjohtajana delegaation luovuttaessa Cajanderin hallituksen v. 1937 yliopistolakia vastustavan adressin presidentti Kalliolle. Kysymyksessä oli pohjimmiltaan kiista Helsingin yliopiston kielestä, Turkuunhan oli syntynyt erilliset yliopistot ruotsin- ja suomenkielisille. Äärifennomaaneja suututti heidän mielestään vaillinainen yliopiston suomalaistaminen ruotsinkielisen opetuksen jatkuessa yliopistolla ja oppiaineiden jakaantuessa kielen mukaan. Vuonna 1939 alkanut sota-aika hiljensi valtuuskunnan ja yhteistoimikunnan toiminnan, eikä erillistä Suomalaisten Osakuntien Yhteistoimikuntaa enää sodan jälkeen elvytetty poliittisen ilmaston muututtua ja äärinationalistien kannatuksen romahdettua.

Sodan aluemenetysten ja evakkojen asuttamisen jälkeen KyO, KO, WiO ja ÖFN perustivat 1946 Karjalaisten Osakuntien Valtuuskunnan. Jo vuonna 1940 alkaen neljä karjalaisen alueen osakuntaa olivat olleet yhteistyössä keskenään evakkojen ja siirtoväen tukemiseksi. Vuonna 1946 valtuuskuntaan liittyivät osakuntien lisäksi myös kyseisten osakuntien seniorijärjestöt. Valtuuskunta ajoi yhteisiä maakunnallisia asioita ja myös oma taloprojekti oli valtuuskunnan työlistalla. KyO jättäytyi valtuuskunnan toiminnassa pian sivurooliin, sillä KyO oli kokenut pieniä aluemenetyksiä verrattuina muihin karjalaisiin osakuntiin ja muutenkin voimistuva karjalaisuuden profilointi yksinomaan ns. Vanhan Karjalan ja etenkin menetettyjen alueiden identiteetiksi loitonsi Länsi-Karjalan kulttuurisen rajavyöhykkeen väkeä piiristä, josta lopulta vuonna 1950 syntyi Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö. Karjalaisten Osakuntien Valtuuskunnan aktiivinen toiminta päättyi säätiön perustamiseen.

Vuonna 1958 Karjalaisten Osakuntien Valtuuskunnan jäsenet KO, KyO ja WiO päättivät perustaa Itäsuomalaisten Osakuntien Säätiön, johon myös Savolainen Osakunta tuli mukaan. ÖFN sen sijaan jättäytyi pois säätiöstä. Säätiön tarkoituksena oli edistää karjalaista kulttuuria ja karjalaisten opiskelijoiden oloja, sekä tärkeimpänä konkreettisena projektina alkoi jälleen oman osakuntatalon suunnittelu. Säätiön toiminta päättyi kuitenkin pian perustamisen jälkeen syntyneisiin riitoihin, kun eräitä osakuntien edustajia syytettiin säätiön käyttämisestä omien yksityisten voitonpyyteidensä toteuttamiseen. Säätiö purettiin ja itäsuomalaisten osakuntien yhteistyö hajaantui jälleen

Itä-Suomalaisten Osakuntien Säätiön hajottua riitoihin KO elvytti Karjalaisten Osakuntien Valtuuskunnan jälleen vuonna 1960. Valtuuskunnan toiminnasta muodostui kuitenkin katkonaista suurista suunnitelmista huolimatta, kun Karjalaan kohdistuva kulttuurityö ei koskettanut kaikkia osakuntia yhtä lailla ja köydenvetoa tapahtui myös eri Karjaloiden välillä, etelä, pohjoinen ja länsi kun erosivat toisistaan hyvin paljon. Valtuuskunnan kautta myös KyO oli ollut mukana varojen keräämisessä Karjala-taloa varten 1960- ja 1970-lukujen taitteessa, mutta talon valmistuessa KyO päätti olla merkitsemättä talon osakkeita itselleen. Pääsyynä tähän oli osakkeiden hinta sekä talon syrjäinen sijainti Käpylässä, jolloin sen ei koettu palvelevan osakuntaa mitenkään.

KO:n, WiOn ja KyOn muutettua vuosina 1972 ja 1973 Liisankadulle syntyi luontevaksi yhteistoiminnan kanavaksi huoneiston hallinnointia varten perustettu Liisankadun Osakunnat ja sen Huoneistotoimikunta. HTK:n kautta Liisankadun kolmikko oli tiiviissä kanssakäymisessä keskenään, SavO:n kanssa puolestaan KO:lla oli tiiviit suhteet mm. Sarvijuhlien muodossa ja WiOn ja ÖFN:n välillä puolestaan oli ystävyyssopimus.

Vuonna 2012 KyOn ja ÖFN kuraattoreiden kesken syntyi eräillä vuosijuhlajatkoilla idea, että itäsuomalaisten osakuntien yhteinen juhla olisi hyvä tapa lähentää osakuntia toisiinsa ja tutustuttaa niiden jäsenistöjä toisiinsa. Juhlan ajankohdaksi valikoitui elokuu, koska silloin ei muita osakuntajuhlia kalentereissa vielä ole ja samalla saatettiin pitää kesäisiä pukujuhlia Uppsalan Vårbalin hengessä. Alusta alkaen mukana olivat kaikki viisi itäsuomalaista osakuntaa, ja järjestämisvuoro ja juhlamestarin homma kiersivät osakuntien kesken. Taustalla vaikutti myös muiden osakuntien antama malli valtuuskuntatoiminnasta, missä NN ja ESO juhlivat keskenään Uusmaalaisessa valtuuskunnassa, pohjalaisilla oli PV ja länsisuomalaisilla Turun ja Porin Lääni omine Topeliussitseineen. Tätä taustaa vasten viiden itäsuomalaisen osakunnan yhteistyö tuntui luontaiselta ja katsottiin, että juhlan kautta tapahtuva tutustuminen ja kanssakäyminen edesauttaisi myöhempää lähentymistä osakuntien kesken. Merkittävin jakolinja kulki Liisankadulta DGO:lle muuttaneen kolmikon ja Uudella ylioppilastalolla majailevien SavO:n ja ÖFN:n välillä. Tätä eroa ylittämään syntyi kevättalvella 2012 ajatus yhteisistä juhlista, koska juhliminenhan on aina kivaa ja kesäisin osakuntien tapahtumakalenterit olivat tyhjinä. Tavaksi muotoutui pian kutsua itäsuomalaisiin kesäjuhliin muiden osakuntien valtuuskunnista edustajia ja lähettää kutsu myös Turun itäsuomalaisille osakunnille, SKO ja ÖFN vid ÅA.

Vuoteen 2016 tultaessa juhla koettiin jo niin vakiintuneeksi, että yhteistyön lujittamiseksi haluttiin perustaa oma Itäsuomalainen Valtuuskuntansa, ISV. Valtuuskunnan säännöistä käytyjen pitkien neuvotteluiden ja viiden osakunnan kokouksissa käytyjen keskusteluiden jälkeen päädyttiin mahdollisimman kevyeen ratkaisuun. Valtuuskunta todettiin olevaksi, mutta sen hallintoon tai talouteen ei haluttu säännöissä ottaa kantaa, vaan jättää tämä myöhemmän kehityksen varaan. Valtuuskunnan päätarkoitukseksi tuli itäsuomalaisten kesäjuhlien juhlamestarin valitseminen ja kesäjuhlien talouden seuranta. Valtuuskunnan toiminnan alettua käytännöksi on muodostunut kiertävä puheenjohtajuus osakuntien kesken, jolloin valtuuskunnan jokaisessa kokouksessa sovitaan seuraavan kokouksen koollekutsuja- ja puheenjohtajaosakunta. Käytännössä kyseisen osakunnan kuraattori toimii kokouksen puheenjohtaja ja joku saman osakunnan edustajista kokouksen sihteerinä. Talouden hoitaminen ja valtuuskunnan varat ovat Domus Gaudiumin Osakuntien Huoneistotoimikunnan vastuulla, jonka taloudenhoitaja toimii myös ISV:n taloudenhoitajana. Tämä koettiin helpoimmaksi ratkaisuksi, kun HTK:lla oli jo valmiina kolmen viidestä jäsenestä välinen toimielin tileineen ja kirjanpitoineen.

Viiden itäsuomalaisen osakunnan liput, airuet ja kuraattorit Itäsuomalaisen Valtuuskunnan perustamistilaisuudessa 19.8.2016 kesäjuhlien cocktaileilla. Kuva: Tiina Heikkilä.

Itäsuomalaisten kesäjuhlien pitopaikkaa on pyritty kierrättämään viiden jäsenosakunnan kesken Nypolenin, Vinnin ja Domus Gaudiumin kattosauna Sivistyksen välillä. Kiertoon ei kuitenkaan ole haluttu hirttäytyä, vaan siinä on joustettu aina kunkin vuoden sen hetkisen tilanteen mukaan. Kahdet ensimmäiset kesäjuhlat pidettiin Nypolenissa juhlien saamiseksi jatkumaan ja vuodet 2016 ja 2017 juhlittiin Domus Gaudiumilla Uuden ylioppilastalon remontin vuoksi. Villinä ajatuksena on ehdotettu myös juhlien viettämistä joskus tulevaisuudessa muuallakin kuin osakuntatiloissa.

Kokouksessaan 2016 valtuuskunta valitsi itselleen viralliset värit, joiksi äänestyksessä nousi yhdistelmä musta-kulta-sininen, koska nämä värit esiintyvät jokaisen jäsenen väreissä ja silti eroaa osakuntien ja muiden järjestöjen väreistä. Oman nauhan teettämistä ei koettu tarpeelliseksi, koska nauhoja on jo monenlaisia monilla eri järjestöillä. Pohjalaiselta Valtuuskunnalta omaksuttiin ajatus valtuuskunnan jäsenten merkeistä, joka saatiin toteutettua vuonna 2018. Vuoden 2018 ISV:n cocktaileilla siihen astisille valtuuskunnan jäsenille myönnettiin ISV-merkki käytettäväksi akateemisena kunniamerkkinä.

Itäsuomalaiset kesäjuhlat:

  1. 2012 – Paikka: Nypolen. Juhlamestarit: Maria Rämö (KyO) ja Annette Tallberg (ÖFN)
  2. 2013 – Paikka: Nypolen. Juhlamestarit: Olli-Pekka Tikkanen (WiO), Suvi Okkola (WiO), Otto Luukkanen (ÖFN) ja Annette Tallberg (ÖFN).
  3. 2014 – Paikka: Domus Gaudium. Juhlamestari: Ester Pentti (KyO)
  4. 2015 – Paikka: Vinni. Juhlamestari: Annamari Oittinen (SavO)
  5. 2016 – Paikka: Domus Gaudium. Juhlamestari: Tiina Heikkilä (KyO)
  6. 2017 – Paikka: Domus Gaudium. Juhlamestari: Kirsi Kauppinen (KO)
  7. 2018 – Paikka: Nypolen. Juhlamestari: Mikko Hietanen (ÖFN)
  8. 2019 – Paikka: Domus Gaudium. Juhlamestarit: Olli Ahola (KyO) ja Esa-Pekka Helanne (KyO)
  9. 2020 – Paikka: Vinni. Juhlamestari: SavO.

Vappu/Volber Tartossa 2019

Kymäläisten retkikunnan sosiologisia, antropologisia ja kulttuurisia havaintoja kevään ja nuorison juhlasta Suomenlahden eteläpuolella A.D. 2019.

Vappu on ylioppilaiden juhla ja sitä se on myös Virossa, tai paikallisittain siis volber. KyOn delegaatio lähti Suomenlahden yli Tarttoon tutustumaan virolaiseen vapunviettoon. Vappuaaton  päivällä kävimme tapaamassa molempia ystävyyskorporaatioitamme, Korporatsioon Fraternitas Tartuensista ja Korporatsioon Sororitas Estoniaeta.

Tapahtumat alkoivat iltapäivästä suomalaisten delegaatioiden kokoontumisella tähtitorninmäelle kohottamaan skumppalasit keväälle, volberille ja Tartolle. Tämän jälkeen kukin delegaatio hajaantui omien ystävyysjärjestöjensä tahoille. KyOlaisjoukkomme suuntasi Estoniaen luokse, joka asustaa kätevästi Karjalaisen Osakunnan ystävyyskorporaation Korporatsioon Vironian takapihalla vuokralaisena. Estoniaella oli ohjelmassa käynti ennen yhteistä korporaatioiden ylioppilaskulkuetta heidän omalla nimikkopatsaallaan. Tartossa useammilla korporaatioilla on jokin kaupunkiin pystytetty patsas heidän omana nimikkopatsaallaan, jonka luona vappuna kyseinen korporaatio käy juhlistamassa patsasta, henkilöä, jolle se on pystytetty tai laajemmin ajatusta, jota patsas symbolisoi. Helsingin vapun tyyliin vaihtelevasti ohjelmaan kuuluu patsaiden pesua, kukittamista, lakittamista ja Virossa tärkeää korporaationauhan kietomista patsaan ympäri. Estoniaen kanssa marssimme heidän lippunsa perässä Toomemäen ylitse vanhoille vallihaudoille, missä hieman piilossa on virolaisten naisylioppilaiden muistomerkki. Tämä muistomerkki on Estoniaen nimikkopatsas, joka pestiin, lakitettiin ja nauhoitettiin puheiden ja laulun saattelemana. Patsasseremonian jälkeen estoniaelaiset suuntasivat ruokailemaan joko konventtinsa tiloihin tai sitten akateemisten perheiden lounaille.

Akateeminen perhe on korporaatiokulttuuriin kuuluva perinne, joka kytkeytyy olennaisesti siihen, että korporaatiokulttuurissa jäseneksi pyritään ja vasta koulutusta ja erilaisia tehtäviä sisältävän fuksivaiheen jälkeen civikseksi päästään kun noviisikausi katsotaan asianmukaiseksi läpäistyksi. Fuksit, viroksi rebanet, tunnistaa mustista lakeista ja ettei fukseilla ole lupaa kantaa värejä eikä koskea väreihin. Tästä syystä fukseilla näkee mustaa nauhaa korporaatioiden väreissä olevien nauhojen sijasta. Korporaatioon liittyessään kullekin fuksille nimetään oma akateeminen isä tai äiti, joka suomalaista tuutoria laajemmin on vastuussa uuden jäsenen kasvattamisesta ja auttamisesta mukaan korporaatiomaailmaan. Lisäksi tämän akateemisen perhesuhteen katsotaan olevan elinikäinen, kuten korporaation jäsenyydenkin. Vaikka Virossakin korporaatioiden jäsenistä tulee valmistuttuaan paikallisia senioreita, vilistlasia, ovat he yhä korporaation jäseniä täydellä äänivallalla. Vilistlaset muodostavat oman kokouksensa vilistlaskogun, joka toimii hieman kuin ylähuoneena korporaatiossa civisten kokousten ollessa alahuoneen roolissa.

Akateemisista perheistä syntyy monisukupolvisia ketjuja, joissa vanha vilistlase voi olla ties kuinka moninkertainen akateeminen isoisä tai isoäiti. Civiksellä voi olla samanaikaisesti useampi fuksi lapsenaan ja samanaikaiset fuksit ovat toisilleen akateemisia sisaria tai veljiä. Saman äidin tai isän aiemmat fuksit, jotka ovat jo civistyneet, ovat fuksien akateemisia isoveljiä tai siskoja. Nämä akateemiset perheet kokoontuvat yhteisille lounaille korporaatioiden suurina juhlapäivinä, kuten esimerkiksi kommersit ja volber.

Estoniaelaisten lounastaessa akateemisten perheidensä kanssa KyO siirtyi Tartuensiksen luokse. Tartuensiksen luona nautimme jättiläishampurilaisen syömisestä joukkovoimin ja samalla veimme heille lahjaksi ehtaa kymäläistä lakuviinaa. Tartuensiksen luona pidettiin leikkimieliset olympialaiset, jonka joukkueisiin kyolaiset hajautettiin. Kilpailulajeina oli mm. tikanheittoa, Mortal Combatia ja tietovisa, jossa kyseltiin mm. Teletappien nimistä latviaksi. Tartuensiksen mukana siirryimme kulkueen lähtöpaikalle Tarton Luonnonhistoriallisen museon edustalle, missä korporaatiot järjestäytyivät ikäjärjestykseen kadulle kulkuetta varten. Virolaisena erikoisuutena mieskorporaatiolla on usein mukanaan tuopit ja palvelustehtäviä tekevillä fukseilla kantokorit, joista voi täydentää lisää olutta tyhjentyneisiin tuoppeihin. Tästä huolimatta kulkueen aikana saatiin todistaa eräiden wiipurilaisten pikaista ekskursiota kulkueesta kadunvarren elintarvikeliikkeeseen täydentämään varastoja.

Vappukulkue marssii Tarton halki kaupungin keskustaan ja ensimmäinen pysähdyspaikka on ikoninen Raatihuoneen tori, Raekoja plats. Raatihuoneen portailla Tarton pormestari puhuu ylioppilaille ja symbolisesti luovuttaa vallan kaupungissa yhdeksi yöksi opiskelijoille. Lopuksi pormestari tyhjentää oluttuopin jonkin korporaation edustajan kanssa. Seremoniallinen tuopin juontivuoro vaihtuu vuosittain korporaatioiden kesken. Raatihuoneelta kulkue suuntasi muutaman korttelin päässä olevalle Tarton yliopiston päärakennukselle, jonka portailla yliopiston rehtori vastaanotti kulkueen. Pormestarin lailla myös rehtori piti puheen ja lopuksi tyhjensi tuopin ylioppilaiden edustajan kanssa. Yliopistolta kulkueosastot hajaantuivat omille tahoilleen valmistelemaan illan ohjelmaa.

KyOn edustajina meillä oli ohjelmassa osallistuminen Estoniaen olutpöytään, joka oli vain korporaation omille jäsenille ja ystävyysjärjestöjen edustajille. Olutpöydässä olut taikka siideri näyttelee tärkeää roolia ja ruokapuoli koostuu pääasiassa snacksien tyyppisestä naposteltavasta. Saksankielisestä Euroopasta juontuvan olutpöydän kulku on varsin formaali. Istuntoa johtavat kolme juoma- ja laulumestaria pääpöydässä, jotka vastaavat saksankielisten korporaatioiden chargiereniä. Vastaavat ohjaavat illankulkua antamalla osallistujille luvan mm. pöydästä poistumiseen, puheenvuoroihin ja lauluihin. Kaikkia näitä pyydetään asianmukaisilla latinankielisillä lauseilla.

Illan ohjelmaan kuuluu myös fuksien esittämä teatteriesitys, mahdollisesti fuksikoulutukseen kuuluvia fuksiesitelmiä ja fuksien juottamista. Fuksien juottaminen tapahtuu siten, että pääpöydän johtajan päättämän määrän civiksiä täytyy tyhjentää tuoppinsa tai lasinsa hänen ja fuksien kunniaksi, kunnes haluttu lukumäärä on täynnä (useimmiten ensimmäinen tyhjennys tulee 10 kohdalla, tai sitten ei). Tämän jälkeen juomamestari kutsuu kaikki fuksit ylös seisomaan ja tyhjentää heidän kanssaan tuopin tai lasin. Estoniaen käyttämässä olutpöytäprotokollassa tuopissa saa olla vettä tai muuta alkoholitonta juotavaa. Olutpöytätavat ja noudatettavat protokollat, vanhimmat Saksasta peräisin, vaihtelevat eri korporaatioiden välillä. Olutpöytään kuuluvat olennaisina myös offitsiaalit, eli viralliset laulut. Nämä kolme laulua lauletaan ensin illan aikana pääpöydän määräämässä tahdissa ja vasta niiden jälkeen virallisen osuuden voidaan katsoa päättyneen ja lauluja voi alkaa toivoa. Virossa oma erikoisuutensa laulujen suhteen ovat myös ns. leipälaulut, leiblaul, joka tarkoittaa tietyn jäsenen omaa laulua. Tätä laulua muut eivät voi ehdottaa laulun ”omistajan” ollessa paikalla juhlassa.

Olutpöydän päätyttyä väki hajaantui Tarton yöhön. Me suuntasimme moikkaamaan karjalaisia viereisessä Vironian talossa, jossa oli menossa disko. Whatsappailulla selvisi muiden suomalaisdelegaatioiden sijainti ja suunnistimme karjalaisten ja wiipurilaisten kanssa kohti Liviensiksen taloa ja puolenyön Krambambulia.

Vappuyönä suurella osalla korporaatioista on vuosittain vaihtuvaa vappuohjelmaa, jolloin korporaatioiden talot ovat auki vierailijoille muista korporaatioista. Ohjelmassa on usein diskoa, ruokatiskejä, baareja ja erilaisia performansseja. Vuosittain toistuva traditio on Korporatsioon Fraternitas Liviensiksen järjestämä saksalaistyylinen Krambambuli, jossa pääsee näkemään kyseisen laulun alkuperäisen käyttötarkoituksen. Yleisön laulaessa Krambambulia juomamestari hämmentää kauhalla kyseistä punssityyppistä juomaa valtavassa kattilassa ja lopuksi juoma sytytetään tuleen. Laulamisen lopuksi liekit sammutetaan ja kuumaa krambambulia jaetaan läsnäolijoiden mukeihin. Krambambuli on niin suosittu, että jos haluaa mahtua sisään Liviensiksen juhlasaliin, syytä saapua paikalle ajoissa, jotta mahtuu taloon sisään.

Juhlatuulella oleva kasvava ja monipuolistuva suomalaisjoukkomme taittoi matkaa Tarton yössä korporaatiolta toiselle laulaen samalla suomalaisia juomalauluja sekä muutakin ohjelmistoa. Kaduilla laulaminen ei vaikuta Tartossa olevan yleinen tapa, vastaantulijoiden uteliaista katseista päätellen. Tai sitten Pääsiäistroparin laulaminen teologien ja semiteologien kuorona vappuyönä keskellä puistoa oli erikoinen kappalevalinta maallistuneessa Virossa.

Yöhön mahtui vierailua SatOn ystävän Üliopilaste Selts Raimlan luona maistelemassa heidän itse panemaansa olutta sekä ihailemassa viereisten Korporatsioon Sakalan ja Eesti Üliopilaste Seltsin vappukokkoja. Vierekkäiset korporaatiot kuulemma usein kilpailevat kummalla on komeampi kokko, välistä tarinan mukaan sillä seurauksella, että palokunta joutuu tulemaan hätiin sammuttamaan uhkaavan tulipalon. Tänä vuonna Sakalan kokossa paloi Raimlan vanha lauta-aita, joka oli lahjoitettu naapureille kokkotarpeiksi. Allekirjoittanut vetäytyi nukkumaan Sakalan pihalta, joten toistaiseksi kuuluisa aamunkoitto Liviensiksen tornissa tai Toomemäellä jäi kokematta. Vapunpäivän aamulla matka jatkuikin sitten kohti Tallinnaa ja Helsingin lauttaa.

KyO Korporatsioon Fraternitas Tartuensiksen 90-vuotiskommersissa


Maaliskuun lopussa 2019 KyOn rakas ystävyysjärjestö Tartossa ja Tallinnassa, Korporatsioon Fraternitas Tartuensis täytti 90-vuotta.


Erilaisilla ystävyysjärjestöjen ja muiden tahojen juhlien täyttämänä viikonloppuna kahden hengen iskuryhmä suuntasi lahden eteläpuolelle Viroon, missä matka Tallinnasta Tarttoon taittui kätevästi junalla. Tallinnan satamasta on vain reipas kävelymatka Baltian asemalle, mistä junat Tarttoon lähtevät. Tartossa majoituspaikaksi oli valittu lauantai-illan olutpöydän juhlapaikan vieressä sijaitseva hostelli, joka oli myös vain lyhyen kävelymatkan päässä rautatieasemalta.


Perjantai-illan ohjelmassa oli kevytmuotoisempi cocktail-tilaisuus Tarton etelälaidalla Kastarin kaupunginosassa sijaitsevassa kerhohuoneistoissa, joka muistutti hyvin paljon suomalaista seurojen taloa. Juhlapaikalle oli vain muutaman kilometrin kävelymatka, joten matka taittui jalkaisin. Tämä herätti virolaisessa isäntäväessä hämmästystä, heistä välimatka oli pitkä ja paljastui että kaikki muut olivat saapuneet paikalle autoilla tai busseilla. Illan päättyessä saimmekin kyydin takaisin majapaikalle isänniltä. Virolaiseen tyyliin perjantai-illan ”lämmittelyjuhla” oli hyvin vapaamuotoinen ja paikalla oli monien eri järjestöjen edustajia Tartosta sekä Tartuensiksen jäsenten läheisiä. Ohjelmassa oli orkesterimusiikkia, vanhojen tanssien opetusta ja puheita. Paikalliseen tyyliin ruokapuoli oli cocktailpaloja ja kahvitarjoilu.

Fraternitas Tartuensiksen uusi juhlasali talon katutasossa.


Lauantaina koitti itse varsinainen juhlapäivä, jolloin aluksi oli päiväjuhla Tartuensiksen uusissa tiloissa heidän talonsa alakerrassa. Talo itsessään on Tarton vanhin yhä pystyssä oleva yksityistalo, koska kyseiseen saksalaisen porvarin kivitaloon tsaari Pietari Suuri majoittautui vuonna 1704 Tarton kukistuttua piirityksen jälkeen Suuressa Pohjan sodassa ja kaupunkia hävitettäessä vuonna 1708. Remontoituun juhlasaliin oli nyt siirretty aikaisemmin kellarin kokoussalissa ollut pöytäkalusto ja Tartuensiksen suuri vaakuna. Päiväjuhlassa olivat edustettuina Tartuensiksen ystävyysjärjestöt KyO ja latvialainen Fraternitas Lettica sekä muiden Tarton korporaatioiden edustajia. KyOn lahjana 90-vuotiaalle Tartuensikselle annettiin Kymenlaakson viiri, jota Tartuensiksen edustus oli edellisellä KyOn kesäretkellä ihastellut. Kuulemma viiri aiotaan virittää Tartuensiksen tilojen jollekin seinälle. Päiväjuhlan lopuksi oli ohjelmassa yhteiskuvan ottaminen viereisen Jaanin kirkon edustalla. Päiväjuhlan jälkeen oli tauko, jonka aikana Tartuensiksen vilistlaset eli seniorit pitivät oman kokouksensa.

KyOn delegaatio tuomiokirkon raunioiden edustalla.

Tällä välin KyO-delegaatiomme kävi morjestamassa toista ystävyysjärjestöämme Tartossa Korporatsioon Sororitas Estoniaeta. Estoniaen tiloissa esittelimme KyOn laulukirjan sisältöä, sillä Estoniae suunnittelee oman uuden laulukirjan teettämistä, johon myös KyOn lauluja on tarkoitus sisällyttää. Estoniaelta suuntasimme yhdessä estoniaelaisten kanssa ravintolaan syömään, ennen paluuta hostellille valmistautumaan illan olutpöytään ja vennastukseen.


Viron korporaatiot ovat osa saksankielisellä kulttuurialueella syntynyttä opiskelijajärjestöjen perinnettä, joka omalta osaltaan osakuntien lailla polveutuu keskiajan yliopistojen maakunnallisista nationeista tai kollegioista. Sittemmin korporaatiot ovat kulkeneet hyvin eri suuntaan kuin vanhan Ruotsin valtakunnan osakunnat. Korporaatiot on Virossa jaettu sukupuolen mukaan mies- ja naiskorporaatioihin, joten KyOllakin on kaksi ystävyysjärjestöä Virossa, mieskorporaatio Tartuensis ja naiskorporaatio Estoniae.

Lasimaalaus Tartuensiksen tiloissa muistamassa Fraternitas Tartuensiksen ja Fraternitas Lettican 80-vuotista ystävyyttä.

Lauantai-iltana oli vuorossa Tartuensiksen 90-vuotisjuhlien pääjuhla kommers, jota vietettiin olutpöydän ja vennastuksen muodossa. Olutpöytää pitää myös Estoniae, johon kaikki kyolaiset voivat osallistua. Olutpöytä muistuttaa hieman sitsejä siten, että istutaan pöydissä ja lauletaan, mutta ruokapuoli on pientä naposteltavaa ja pöydästä nouseminen ja pöytään palaaminen vaatii luvan pöytää johtavilta vastaavilta, jotka istuvat pääpöydässä. Juhlavuoden kunniaksi Tartuensiksen olutpöydässä oli buffet-tarjoilu tällä kertaa. Paikalla oli runsaasti Tartuensiksen nykyisiä ja entisiä jäseniä sekä muiden mieskorporaatioiden edustajia. Ruokailua seurasi itse vennastus-osio, joka on suljettu naisilta. Tällä kertaa Tartuensiksen yleiskokous oli käynyt keskustelua KyOn naisten osallistumisesta vennastukseen, ja ratkaisu oli päätynyt jälleen kielteiselle kannalle.

Vennastus onkin tasaveroisen edustamisen kannalta ongelmallinen tapahtuma, joka odottaa ratkaisua suuntaan taikka toiseen, etenkin jos KyOn ja Tartuensiksen ystävyyssopimusta uudistetaan jossakin välissä. Vennastukseen kuuluu erilaisia rituaaleja ja puheenvuoroja, mutta ytimenä on veljeysriitti. Tämän aikana muun salin laulaessa vennastuslaulun tiettyä säkeistöä, pöydässä vastakkain istuvat henkilöt vuoron perää juovat viinimaljasta, kättelevät ja lävistävät lakkinsa laulunjohtajien miekkoihin. Miekat ja maljat siirtyvät sitten vuoron perään salin päästä päähän, kunnes kaikkien lakit ovat kahdessa laulunjohtajan miekassa. Tämän jälkeen käänteisesti lakit puretaan miekoista samoin laulamalla ja kättelemällä vastapäisen istujan kanssa, jolloin veljeyssiteen katsotaan syntyneen. Vennastuksen jälkeen ilta jatkui tavanomaisen olutpöydän malliin ja loppuvaiheessa iltaa jaettiin leveä kommersnauha niille, joilla sitä ei vielä ollut.


Seuraavana aamuna KyOn delegaatio suuntasi aamupäivällä Tallinnan junaan, jotta ehdimme iltalautalle takaisin Helsinkiin. Harmillisesti sunnuntain sauna ja brunssi jäivät tämän takia meiltä väliin. Seuraava Tartuensiksen kommers vietetään jälleen syksyllä lokakuun lopulla jossakin päin Viroa, syyskommersin paikka aina vaihtelee vuosittain. Lokakuussa on siis jälleen mahdollisuus päästä moikkaamaan kavereitamme Suomenlahden etelärannalla, kätevästi viikkoa ennen rajanylitystä.

KyOn Inspehtorit IV: Aimo Halila 1956-1963

KyOn inspehtori-sarjaa jatkuu neljännessä osassaan, missä päästään jo 1950- ja 1960-luvuille osakunnan historiassa.

Veli Merikosken inspehtorikauden päätyttyä hänen siirtyessään valtionhallinnon tehtäviin, osakunta valitsi neljänneksi inspehtorikseen Suomen ja Skandinavian historian professorin Aimo Halilan. Halila oli syntynyt Lahdessa vuonna 1912, mutta suvun juuret olivat Iitissä. Halilan erikoistumisaloina historiassa olivat kunnallishistoria, Suomen kansakoululaitoksen historia sekä Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin sekä Tanskan ja Norjan historia. Halilan kirjoittaman Iitin historian I osaa vuodelta 1939 pidetään ensimmäisenä modernina kunnan- ja pitäjänhistoriana Suomessa, joka vaikutti tällä saralla merkittävästi.

Aimo Halilan muotokuva lehtihuoneessa, maalannut Pekka Partanen v. 1964.

Osakunnan inspehtorina Halila vaikutti merkittävästi KyOn ja maakunnan suhteiden tiivistämisessä esiintymällä yhdessä osakuntalaisten kanssa monissa tapahtumissa maakunnassa sekä vaikuttamalla Kymenlaakson historian muistomerkkien pystyttämiseen eri paikkakunnille, kuten Tillolan taistelun muistomerkki Iitissä. Osakunnalla Halilan inspehtorikausi osui toisesta maailmansodasta toipumisen päättymiseen ja KyOn toiminnan puhkeamiseen uuteen kukoistukseen erilaisten projektien ja kerhojen muodossa. Samalla osakunta sai menestystä niin urheilu- kuin kulttuuririntamalla ylioppilaiden välisissä kilpailuissa. Osakunta näkyi ja kuului maakunnassa monenlaisten eri tempausten muodossa ja samalla osakunnan jäsenmäärä kasvoi Kymenlaaksoon perustetuista oppikouluista ja lukioista akateemiselle uralle lähtevien ensimmäisen polven ylioppilaiden saapuessa Helsingin yliopistoon. Osakunnalla kasvava jäsenmäärä aiheutti paineita tilojen riittämiselle osakuntahuoneistossa ja laajenevan osakunnan sisäisen yhtenäisyyden rakoillessa pienten kaveriporukoiden muodostuessa monisatapäisen osakunnan sisälle.

Kasvava ja laajenevan toiminta näkyi erilaisina kerhoina ja projekteina, joiden tukemiseksi KyO järjesti joka kevät virkailijakunnalle ja kiinnostuneille osakuntalaisille koulutusseminaareja Tuusulan Onnelassa. Vuosijuhlien rinnalle syntyivät vuonna 1958 Haminan Markkinat, jotka olivat alkuun muiden osakuntien vastaavien kotiseutu- ja perinnejuhlien hengessä pukukoodiltaan kansallispukujen ja tummien pukujen juhlat. Läpi 1960-luvun jatkunut Haminan Markkinoiden perinne katkesi osakunnan kriisivuosiin 1970-luvulla ja kakkosjuhla syntyi vasta 1980-luvulla uudestaan Rajanylityksenä, joka heti sai edeltäjäänsä paljon karnevalistisemman luonteen. Ankkapurhat jatkoivat ilmestymistään sodan aiheuttaman katkoksen jälkeen ja omaa lehteä kokeiltiin aikakauskirja Kymen Purhan muodossa. Halilan aikana kiertueperinne alkoi kuihtua pois ja maakunnassa pidetyt kesäjuhlat alkoivat muuttua kohti myöhempää kesäretkiperinnettä, maakuntalaisille suunnatusta tapahtumasta enemmän osakunnan jäsenten ja senioreiden omaksi tapahtumaksi. Kotiseutututkimukset jatkuivat kuitenkin edelleen vilkkaasti ja stipendejä tutkimiseen saatiin monilta eri säätiöiltä ja seuroilta. Kotiseudun tutkimusretkien tuloksia julkaistiin Ankkapurha-sarjassa ja kerättyä aineistoa lahjoitettiin maakunnan museoihin ja mm. SKS:n kansanperinnekokoelmiin.

Jouko Halilan KyOlle lahjoittama Väinö Hämäläisen maalaus Mankalankoskesta.

Aimo Halilan mukana myös hänen veljensä Jouko Halila, siviilioikeuden professori, tuli mukaan osakunnan toimintaan. Jouko Halila lahjoitti sittemmin taidekokoelmastaan Väinö Hämäläisen Mankalankoski-aiheisen maisemamaalauksen Kymenlaakson Osakunnalle. Taulu on nykyisin deponoituna Kouvolan kaupungin taidemuseo Poikiloon.