VELI KAARLO MERIKOSKI

(s. 2.1.1905 Pyhtää – k. 28.1.1982 Helsinki)
Hallinto-oikeuden professori. KyOn inspehtori 1953-1955.

Inspehtori Anttilan äkillisen kuoleman seurauksena KyO joutui valitsemaan nopeassa tahdissa uuden inspehtorin itselleen. Tällä kertaa virkaan saatiin hallinto-oikeuden professorina tuolloin toiminut Veli Merikoski, joka oli syntyisin osakunnan kanta-alueelta ja oli edellisen inspehtorinhaun aikana osunut KyOn haaviin. Merikoski oli oman alansa merkittävä kirjoittaja, jonka kirjoittamiin hallinto- ja valtiosääntöoikeuden oppikirjoihin monet ikäpolvet juristeja paneutuivat opinnoissaan. Merikosken inspehtorikauden aikana jatkui Anttilan aikana aloitettu projekti Domus Academican asuntopaikkojen saamiseksi. Suhteet ulkomaille virisivät jälleen sodan aiheuttamasta katkoksesta ja stipendiaatteja alettiin vaihtaa Uppsalan Kalmar Nationin kanssa. KyO oli aloittanut ystävyystunnustelut Kalmarin kanssa jo 1940-luvulla, kun ensimmäiset kyolaiset delegaatiot olivat saapuneet Uppsalaan pakolaiseestiläisten ylioppilaiden vieraiksi. Virolaisten ylioppilaiden kautta ja osakuntamaailman tuulten kääntyessä syntyi yleinen buumi etsiä uusia ystävyysjärjestöjä Ruotsista Tarton yliopiston korporaatioiden kadottua rautaesiripun taakse taikka maanpakoon kaukomaille. Suomen valtiollinen politiikkakin suosi ylioppilaita suuntautumaan länsinaapuriin. 1950-luvulla myös kotiseuduntutkimus elpyi sota-ajan hiljaiselosta, ja kyolaiset viettivät stipendien turvin kesiään tutkimalla kotimaakuntaa eri tieteenalojen näkökulmista. Merikosken ajan merkittävin yksittäinen tapahtuma oli Kymenlaakson Valtuuskunnan perustaminen 12.4.1953, mikä johti aikanaan omaan hallinnolliseen maakuntaan ja nykyiseen Kymenlaakson Maakuntaliittoon.

Merikosken ura KyOn inspehtorina jäi lyhyeksi, sillä hän joutui eroamaan vuoden 1955 lopulla hän tultuaan valituksi johtamaan Porkkalan vuokra-alueen palauttamista muun Suomen yhteyteen hoitavaa komiteaa. Kyseinen alue oli ollut vuodet 1944-1956 Neuvostoliiton sotilastukikohtana tykinkantaman päässä Senaatintorilta. Ohjustekniikan kehityksen ja poliittisen suojasään myötä NL luopui alueesta etuajassa. Sittemmin Veli Merikoski toimi monissa merkittävissä tehtävissä, kuten Suomen ulkoministerinä 1962-1963, Turun kauppakorkeakoulun kanslerina ja Haagin pysyvän välitystuomioistuimen jäsenenä.

DGO:lla Veli Merikosken muotokuva riippuu kokoushuoneen seinällä kuraattorin tuolin takana.

KYPSÄ I/20

Vuoden 2020 ensimmäinen Kypsä näkee vihdoin päivänvalon!

Vaikka ympärillämme on poikkeustila, urhea toimituskuntamme on saanut taisteltua teille nämä viimeisimmät kuulumiset osakunnasta ja sen ympäriltä. Nauttikaa!

Pääkirjoituksen teille tarjoaa toinen päätoimittajamme Ansku.

Osakunta vietti 87. vuosijuhlia 22.2., ja vuosijuhlamestari Pasi kertoo kymmenen askelta vuosijuhliin.

Vuosijuhlien cocktail-tilaisuudessa paljastettiin myös edesmenneen inspehtorimme Ritva Serimaan muotokuva, josta Ansku kirjoitti analyysin. Hallituksen puheenjohtaja Salli tarjoaa kolumnissaan HPJ:n havaintoja vallitsevasta tilanteesta.

Jatkamme matkaa vuoden 2019 hallituksen puheenjohtajan, Olli Aholan, laulukirjan sisäisiin maailmoihin ja tarinoihin.

Nyt voit tutustua vuoden 2020 virkailijoihin ala-asteelta tuttuun tyyliin: virkailijaystäväkirja!

Someraivosta, verorahoista ja totuudesta puhutaan Ronin kolumnissa.

Kypsä on käynyt arvostelemassa vuonna 2019 ilmestyneen Cats-musikaalielokuvan ja Hectorin (todennäköisesti) viimeisen jäähyväiskeikan.

Pasi esittelee artikkelissaan historiantutkimusta ja sen lähdeaineiston metsästämistä.

”Tapahtui aikaisemmin KyOssa…” osiossa Pari esittelee osakunnan viidennen inspehtorin, Fritz ”Piki” Niinivaaran ja kurkistamme vuonna 1945 ilmestyneen Kypsän edeltäjän, Kymen Purhan sisälle.

Maakunnan herkut mukana mökillä

Vietin taannoin viikonloppua mökillä Kymenlaaksossa. Mukaan tarttui tietoisesti myös monia maakunnan omia tuotteita maisteltavaksi. Maut eivät tuottaneet pettymystä ja minusta oli arvokasta, että mukaan valikoitui paikallista työllisyyttä ja elinkeinoelämää tukevia tuotteita. Lähellä tuotettu ruoka oli myös kestävä vaihtoehto ekologiselta kannalta tarkasteltuna.

Reissulla syöty leipä löytyi tällä kertaa kotkalaisen Reittisen kotileivän valikoimasta. Reittisen pitkä sekaleipä on kuulunut jo vuosia lapsuudenperheeni vakio-ostoksiin, ja se löysi jälleen tiensä nostalgia- ja makusyistä ruokalistalle. Leivän pitkän suosion salaisuus on hyvässä rakenteessa ja maussa. Kuori on rapea ja siinä on hyvä suutuntuma, mutta se ei ole liian kova tai sitkeä. Leivän sisus on myös rakenteeltaan hyvä – sopivan ilmava, mutta samaan aikaan se ei ole lainkaan höttöistä.

Sekaleivän kumppaniksi aamiaispöytään kylmäaltaasta tarttui mukaan Hannen leipäjuustoa. Se on valmistettu Elimäellä Paavolan kotijuustolassa. Verrattuna moniin muihin isompien tuottajien leipäjuustopakkauksiin, Hannen leipäjuusto yllätti positiivisesti rakenteellaan. Juusto oli kuivempaa kuin monet verrokkinsa, mutta se oli vain etu. Pakkauksessa ei ollut turhaa lientä vetistämässä juustoa, vaan kuivempi leipäjuusto tuntui miellyttävältä suussa. Leipäjuusto tunnetaan monesti nimellä natinajuusto, mutta Hannen leipäjuusto ei tavallista kuivempana leipäjuustona juuri natissut. Mutta se oli tuotteelle vain eduksi. Hyvä tuote tämäkin!

Grilliruoan kaveriksi ja saunan jälkeen nautittavaksi valikoitui Kotka Steam Breweryn tuotteita. Ruokailua ryydittämässä toimi Kotkan Metsolassa valmistettu Skipper’s Ale. Sen hedelmäinen maku sopi loistavasti kesäiseen iltaan ja oluen raikkaus tasapainotti hyvin raskasta grilliruokaa. Albatross IPA puolestaan toimi hyvin palauttavana juomana löylyistä pääsemisen jälkeen. Sitruksinen maku viehätti ja olut oli raikas nauttia jäähdytellessä ja hyttysiä läpsiessä.

Mökkeily on aina mukavaa, mutta elämyksen saa nostettua uudelle tasolle panostamalla kunnolla ruoka- ja juomahuoltoon. Siksi hyviin pienten paikallisten tuottajien tuotteisiin on syytä panostaa. Paikallisten tuotteiden suosiminen kannatti ja yhtään huonoa valintaa ei tarttunut mukaan ostoskärryihin! Tuotteet olivat hyviä, mutta niiden hyvät maut pääsivät erityisesti oikeuksiinsa ulkona kesäisessä luontoympäristössä nautittuna.

Kohti tuttua ja turvallista arkea ꟷ Millaista se olikaan?

Kun minut valittiin kuraattoriksi maaliskuussa, koronasta johtuva epänormaali arki tuntui jatkuvan ikuisuuksiin asti. Joitakin suuntaviivoja tulevaa toimintaa varten toki piirrettiin keväälläkin, mutta niiden toteutumisen edessä oli sakea sumuverho. Kysymykset mitä, milloin, miksi ja kenelle vastauksineen olivat melko selkeitä korkeintaan menneiden, ennen pandemiaa järjestettyjen kemujen ja kokousten Facebook-tapahtumakuvauksissa.

Siinä missä pandemia on tuntunut pitäneen meitä otteessaan ikuisuuden, asiat kuitenkin voivat myös muuttua nopeasti. Jos kaikki menee hyvin, jo noin kuukauden päästä juhlimme KyOn 88. vuosijuhlaa, elo- ja syyskuussa vuorossa ovat kesäretki Pyhtäälle, Itäsuomalaiset kesäjuhlat sekä alkusyksyn ensimmäiset fuksitapahtumat Avajaiskarnevaalien ja Fuksiseikkailun muodossa. Tämän listan jatkoksi voisi laittaa aika monta muutakin tapahtumaa.

Siihen ”normaaliin arkeen” palaaminen on toki ihanaa. Kaipaan ainakin itse ihmisten kohtaamisia kasvokkain, halaamista, parhaiden bilebiisien tahdissa tanssimista aamuun saakka sekä osakuntailtoja rakkaassa kellarissa. Samalla tuohon niin sanottuun normaaliin arkeen palaaminen jännittää paljon enemmän kuin olisin osannut kuvitella. On otettava huomioon, ettei pandemian aiheuttama väsymys ole välttämättä väistynyt vielä kovinkaan monilla. Sosiaalisten kontaktien ylläpitäminen voi olla yllättävän rankkaa, kun keskusteluista ei enää poistutakaan noin vaan punaista luuria painamalla. Monet aiemmin lähestulkoon selkärangasta tulleet käytännöt osakunnalla voivat olla nyt hyvinkin hatarina mielikuvina itse kullakin. Ja kuitenkin on enemmän kuin korkea aika käynnistellä taas toimintaa ja toivottaa myös mahdollisimman monta uutta kasvoa tervetulleeksi osakunnalle.

Tämän kaiken kirjoittamani myötä haluankin nyt rohkaista jokaista osakuntalaista olemaan avoin ja rehellinen sekä itselleen että muille. Vaikka palaamme joiltain osin vanhoihin totuttuihin rutiineihin, osa niistä on ehkä ikään kuin opeteltava uudelleen. Lisäksi nyt on myös erittäin hyvä hetki tarkastella totuttuja toimintatapoja ja innovoida uutta, mikäli siltä tuntuu. Tässä tilanteessa on täysin sallittua hakea paikkaansa niin jäsenenä kuin virkailijanakin ja toivon, että voimme myös auttaa toinen toisiamme. Epävarmuus kaikesta meneillään olevasta ja tulevasta parhaimmillaan puolittuu, jos sen voi jakaa jonkun toisen kanssa. Mikään asia tuskin on liian pieni sparrailtavaksi muiden kanssa ja harvoin syntyy mitään pahaa, jos osakuntatoverilta kysyy kuulumisia ja tarjoaa auttavan kätensä, vaikkei sitä aina osaisi pyytääkään.

Ihanaa kesää, toivottavasti kohtaamme sen aikana tai viimeistään ensimmäisessä osakunnan kokouksessa keskiviikkona 15.9.!

Puuhanurkka

Osakunnalla on enemmän ja vähemmän aktiivisia Whatsapp-ryhmiä, joilla on persoonalliset ja hassunhauskat ryhmäkuvansa. Yhdistä oikea ryhmä ja kuva toisiinsa!

Alla vastaukset ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle:
Tiedotustoimikunta, Hallitus 202, 1#KyO, Vuoden 2021 johtokolmikon ryhmä, Kronikka-ryhmä, KyO-seniorit, Stipendirahaston hoitokunta, Kypsän toimituskunta

Aavon ideablogi Osa 2 – Nykymuotoisesta QVK:sta luopuminen?

En tiedä onko kuraattorinvaihtokaronkan kritisoiminen hyödyllistä. Mutta ainakin minä – varsin egalitaristina – olen tätä mieltä. Voi olla, että osakunnan enemmistön mielestä QVK on hauska ja ylevä tapahtuma. Ja jos ei tykkää, niin eihän ole pakko osallistua. No ehkä Sallin QVK:hon silti osallistuisin 🙂 On kuitenkin mahdollista, että moni muukin ihmettelee sen mielekkyyttä. Näin ollen käpypositiosta on helppo heittää ajatus ilmaan ja avata keskustelua.

KyOn kuraattori on – ainakin näin vanhemman osakuntalaisen näkökulmasta – yksi meistä. Hän ei istu norsunluutornissa tai ole arjessa suuresti jalustalla. Siksi on omituista, että häntä varten pidetään kuninkaallinen siirtymäriitti, jossa koko ilta on hänen, tai siis heidän kahden. Yhdenvertaisuutta tavoittelevassa – ja mielestäni varsin hyvin saavuttaneessa – järjestössä tapahtumat, joita kuitenkin on rajattu määrä, saisivat olla kaikkia varten ja kaikkien kunniaksi järjestettyjä. Vaikka kyllä, loppupeleissä tämä on enemmän arvo- kuin resurssikysymys.

Minä toki en yleisesti ole kovin pönötysintoinen. Käyn vujutkin vain noin joka toinen vuosi. Toinen puoli osakuntaa ehkä kaipaa jopa enemmän formaaleja tilaisuuksia. Mutta jos formaaleja tilaisuuksia halutaan, voisivatko nekin olla yhtäläisesti kaikkien kunniaksi suunnattuja, kuten monien osakuntien formaalit kakkosjuhlat. Tapahtumasta, joka on kuraattorinvaihtokaronkka, on aika vaikea tuunata muuta kuin kuraattorinvaihtokaronkka. Toki kuraattorit itse kokevat karonkkansa ilmeisen ikimuistoisina. Häntä loppupeleissä kiittää aika harva, kun hänen tehtävänsä on huolehtia virkailijoiden jaksamisesta ja osakunnan toimintakyvystä.

Olettaen, että osakunnan enemmistö olisi kanssani samaa mieltä siitä, että kuraattorinvaihtokaronkasta kannattaa luopua, miten kuraattorinvaihto sitten toteutettaisiin?

Nykyisessä kuraattorinvaihtokaronkassa kuraattorit – KyOn ja muiden – ovat tärkeässä osassa. Osakuntalaiset jäävät juhlien mahdollistajan osaan. Monet toki osannevat kuraattorin kanssa juhlia minua paremmin eivätkä koe juhlaa yhtä tylsänä kuin allekirjoittanut.

Ratkaisu voisi olla, että kuraattorinvaihto hajautettaisiin useaan osaan. Esim. vuosijuhliin, kuraattoritapaamiseen ja virkailijanvaihtokaronkkaan. Monessa osakunnassa kuraattorinkäätyjen juhlallinen vaihtaminen tehdään vuosijuhlassa. Muiden osakuntien kuraattorit voisivat lahjoa kuraattoreita vujukokkareilla.

Keväällä KyO voisi järjestää osakuntien kuraattoreille epävirallisen kuraattoritapaamisen, jossa KyOn uusi kuraattori otettaisiin osaksi kuraattoriyhteisöä. Tähän ei kuitenkaan tarvitsisi käyttää osakunnan resursseja yhtä paljon kuin nykyiseen QVK:hon, vaikka henkilökunta voisikin osallistua tarjoiluihin. KyO voisi omassa piirissään juhlia kuraattorinvaihtoa virkailijanvaihtokaronkan yhteydessä kuten muitakin virkailijoita. KyOn VVK on ainakin nykymuodossaan sikäli epämuodollinen, että se ei ehkä itsessään sovi kuraattorinvaihtokaronkaksi. Lisäksi vierailevat kuraattorit ja pönötysohjelma pian kaappaisivat sen juhlan, jonka osaksi se siirrettäisiin.

Toki eri kuraattorinvaihto-osioiden aikataulutus ja kuraattorikauden alkamisajankohta pitäisi miettiä uudelleen. Mutta ei olisi kauhean suuri muutos, jos KyOn kuraattori valittaisiin jo ennen vuosijuhlaa. Virallinen kausi voisi periaatteessa alkaa kuten nytkin.

Aavon ideablogi Osa 1 – Kävyllä on asiaa

Olen pyörinyt Kymenlaakson Osakunnassa kymmenisen vuotta. Sinä aikana olen ehtinyt ihmetellä monia asioita osakunnan toiminnassa. Paljon on tietysti muuttunut ah niistä ajoista, mutta joitain edelleen kummastuttavia aiheita on jäänyt. Nyt kun olen kävyssä positiossa, uskallan esittää muutamia känininöitäni uudistusehdotuksiani. Varmasti monet muutkin ovat niitä miettineet, ja toivon että jotkin niistä myös herättävät keskustelua. Toivottavasti itse päätökset kuitenkin tekevät ne, joita ne tulevat koskemaan, kun minä vähenen ja menen Länteen.

Ai niin, päätin että minunkin nimeni kuuluu kvalitatiivisen astevaihtelun alaisuuteen. Kieli on kivaa.

KyOn inspehtorit VI: Jaakko Mukula 1969-1979

Inspehtori Niinivaaran erottua keskellä hullua vuotta 1968, valitsi osakunta uudeksi inspehtorikseen Iitistä kotoisin olevan kasvibiologian ja -patologian professorin Jaakko Mukulan. Vuodesta 1970 lähtien Mukula toimi Maatalouden tutkimuskeskuksen kasvinviljelyosaston johtajana. Tieteellisessä tutkimuksessaan Mukula erikoistui viljelyskasvien, kasvitautien ja rikkaruohojen tutkimukseen. Rauhallisen Mukulan johdolla KyO koki historiansa synkimmän vaiheen osakuntien pimeällä vuosikymmenellä.

Valta keskittyi ylioppilaskunnassa vasemmistolaistuneiden ainejärjestöjen ja poliittisten seurojen käsiin, jolloin kiistat Uuden ylioppilastalon tiloista alkoivat. 1970-luvun ensimmäisinä vuosina HYY korotti Uuden huoneistosta perittävät vuokrat moninkertaisiksi pyrkimyksenä savustaa osakunnat ulos talosta. Samaan aikaan yliopisto oli lopettanut osakuntien jäsenmaksujen kantamisen ylioppilaskunnan jäsenmaksujen ohessa ja OYV oli joutunut ottamaan asian hoitaakseen. Kasvavien vuokrakulujen edessä KyO päätyi muuttamaan sisarosakuntien KO:n ja WiO:n perässä Liisankadulta hankittuun huoneistoon vuonna 1972. KyO tyhjensi stipendirahastonsa ja keräsi lisäksi maakunnan kunnilta varoja lunastaakseen kolmanneksen huoneiston osakkeista itselleen. Muuton keskellä osakunnan hallinto ja toiminta olivat halvaantuneina, kun kuraattorin virka oli täyttämättä, taloudenhoitajaksi ei kukaan hakenut ja monia tehtäviä jouduttiin jättämään täyttämättä ja toimintaa alasajamaan. KyOssakin käytiin alkuaikoina poliittista kamppailua osakunnan sijoittumisesta vasemmisto-oikeisto akselilla, mutta KyO onnistui pysymään vapaana kommunistien ns. junttataktiikasta. Seurauksena tästä KyOllakin oli leimaaminen ylioppilaskunnan piirissä oikeistolaiseksi ja vanhoilliseksi järjestöksi.

Osakuntatoiminta sinnitteli säästöliekillä poliittisten vuosien aikana ja vuosijuhlatkin hiipuivat muiden akateemisten perinteiden mukana. Kotiseutututkimus kuitenkin jatkui läpi 1970-luvun osakunnan humanistien ja valtiotieteilijöiden voimin, samalla kun huoneiston jakaminen Karjalaisen ja Wiipurilaisen Osakunnan kanssa tiivisti KyOn välejä näihin kahteen osakuntaan. Huoneiston myötä perustettiin vuonna 1973 yhteistyöelimeksi Liisankadun Osakunnat, joka nykyisin kantaa nimeä Domus Gaudiumin Osakunnat (DGO) ja jonka hallituksena toimii huoneistotoimikunta (HTK). Mukulan kauden lopulla poliittinen virtaus ylioppilasliikkeessä alkoi hiipua vuoden 1968 sukupolven väistyessä yliopistomaailmasta ja uusien opiskelijapolvien suhtautuessa politiikkaan passiivisemmin, arvostaen yhdessäoloa politikointia enemmän. Osakunnan lähestyvät 50-vuotisjuhlat saivat aikaan toiminnan elpymistä monella saralla ja mm. vuonna 1977 itsenäisyyspäivän kulkueessa kärventynyt osakunnan lippu kyettiin Lohien tuella korvaamaan uudella.

Inspehtori Mukulan valokuvapotretti DGO:n salin seinällä.

Pääkirjoitus I/20

Kaukana, mutta silti lähellä.

Uusi vuosikymmen piti olla toivoa täynnä. Mutta vuosi 2020 päättikin muuttaa käsityksemme normaalista elämästä sysäisemällä meidät keskelle kriisiä ja maailmanlopun meininkiä. Mad Max -dystopiakuvien sijaan meistä tulikin vessapaperia ja käsidesiä hamstraavia kansalaisia. Melkein kolme kuukautta olemme peruuttaneet tapahtumia, pesseet käsiä ja pitäneet metrin väliä ihmisiin kaupan kassajonossa. Kaiken kruunaa Citymarketin käytävillä raikaava tekopirteä kappale käsihygieniasta.

Kaiken ikävän keskellä kuitenkin on kaunista huomata, miten globaalisti ihmiset ympäri maailman ovat kannustaneet toisiaan pysymään kotona, jakamaan informaatiota sekä keksimään jopa hauskoja meemejä karanteeniajasta. Vaikka toki väärää tai epävarmaa tietoa liikkuu paljon, on sosiaalinen media tuntunut yllättävän lohdulliselta ja yhteisölliseltä paikalta yksinäisyyden keskellä.

Vielä suurempi ilo on huomata osakunnan aktivoituminen karanteeniaikana, josta erityisesti saamme kiittää KyOGamingin perustamaa KyOn Discord-kanavaa. Discordissa olemme niin pelanneet kuin jopa sitsanneet. Mikään ei ole piristänyt harmaata karanteeniarkea niin paljon, kuin randomit Skribbl.io- pelailut (Piirrä & Arvaa – tyylinen piirtopeli) tai muut kepeät pelihetket. Koskaan ei ole tuntunut niin helpolta lähteä osakuntatapahtumiin mukaan, kun riittää pelkkä tietokoneen avaaminen. Edes sitsejä varten ei tarvinnut miettiä pukukoodia.

Kaiken eristäytymisen keskellä meillä on mahdollisuus olla henkisesti lähempänä toisiamme kuin koskaan. Saatamme ehkä kuulla toistemme ääniä vain Zoom-tapaamisten kautta tai nähdä naamojamme pelkästään puuroisen webbikamerakuvan kautta. Mutta yhdessä voimme olla myös toistemme lohtu ja tuki.

Emme vielä ole varmoja, milloin pääsemme tulevaisuudessa nauttimaan sitseistä Leppäsuon kellarissa. Mutta sitä ennen, nautitaan niistä hetkistä, kun sitseille menemiseen riittää hyvä nettiyhteys ja seinänaapurit pääsevät nauttimaan valikoiduista sitsilauluista.

Anna-Liisa Koskinen

Kypsän toinen päätoimittaja.
Esteetikko, joka piirtelee kaikenlaista ja haaveilee sitäkin enemmän.

(Kuva: Jalmari Salovirta)