Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan promootio 2019 airuen silmin

Jos haluaa kokea elämänsä airutkokemuksen, kannattaa ehdottomasti mennä airueksi filosofisen tiedekunnan maisteri- ja tohtoripromootioon. Pitkistä päivistä ja erittäin kipeistä jaloista huolimatta en vaihtaisi päivääkään, sillä pääsin kokemaan läheltä yliopiston vanhimman akateemisen juhlan.

Airuiden pitkin kevättä saama perehdytys oli kattava, vaikka toki ennen promootiota ehti murehtimaan niin pukeutumista kuin promootioaktin askelmerkkejä. Laajasta juhlapukuvarastosta oli hyötyä, sillä naisairuen varustus vaati niin värikkään kuin täysmustan iltapuvun. Tämän lisäksi värikkään puvun kanssa tuli peittää olkapäät ja mustan aktipuvun kanssa vartalo tuli olla mustan peitossa kaulasta alaspäin, sormia myöten. Ennen promootiota aika kuluikin sopivien vaatteiden löytämisessä.

Varsinainen airuiden työ alkoi Floran päivänä 13.5., joka sujui rennosti niin promootion osallistujien kuin airuiden puolesta. KyOn airuet pääsivät edustamaan näyttävästi inspehtorinsa rinnalla, sillä Jari Lavosen tytär Liisa Lavonen oli valittu yleiseksi seppeleensitojattareksi.

KyOn seuraavat tehtävät odottivat seppeleensitojaisissa Koskenrannassa 23. päivä. Silloin vasta vauhti alkoi, kun laakerinlehdet ja seppeleensitojat veivätkin enemmän tilaa ja jouduimme taikomaan vauhdissa lisää työpöytiä seppeleensidontaa varten. Vauhdikkaan askartelupäivän jälkeen seppeleensitojaisillallinen sujui enemmän airutvartiossa niin puhujan kuin ovien rinnalla.

Koko promootion haastavin osuus – promootioakti (24.5.) – jännitti niin airuita kuin vihittäviä maistereita ja tohtoreita, sillä ajoitus- ja askelvirheet näkyvät aktin sujumisessa. Airuiden suurin haaste oli käytävävartion vaihdos, jossa edelliset airuet poistuvat sulavasti tietyssä järjestyksessä käytävältä ja antavat tilaa uusille airuille. Tämän kanssa tuli ongelmia erityisesti tohtorien vihkimisen kohdalla, mutta onneksi tilanne pelastettiin viime metreillä. Airuet eivät siis jääneet tohtorien jyräämiksi. Promootioillallinen Dipolissa sujui rauhallisesti, vaikka väsymys ja kipeät jalat alkoivat tässä kohtaa huutaa olemassaoloaan.

Joskus airuen on myös huolehdittava promootioeläimestä!

Promootion viimeinen rutistus oli lauantai (25.5.), joka alkoi promootioretkellä. Sään puolesta oli onni, ettei KyO osallistunut itse retkelle, vaan suuntasimme alkuedustuksen jälkeen lounaspaikalle. Lounaalta lähdettiin suoraan valmistelemaan promootiotanssiaisia, jotka päättävät juhlallisesti koko promootion. Tanssiaisissa airutvartioiden lisäksi airuilla on pari tärkeää edustustehtävää: Promoottorin kunniakuja sekä promootiokannot. Koska väsymys tuntui tässä kohtaa jo riipivältä, täytyi viimeiset edustamiset tehdä pienessä pakotetussa hymyssä. Olo tuntui kuitenkin mahtavalta, kun viimeinenkin velvollisuus oli ohi ja pääsimme tanssimaan Maccaronia ja iloitsemaan yöstä muiden mukana.

Airutvelvollisuudet eivät olisi onnistuneet ilman rentoa ja mahtavaa ilmapiiriä, jonka airuiden kesken loimme. Ilman hyvää ryhmähenkeä emme olisi päässeet loppuun asti ja siksi muistelenkin lämmöllä kaikkia hetkiä, joita vietimme niin vieraiden keskellä kuin airuiden takahuoneessa.

Vappu/Volber Tartossa 2019

Kymäläisten retkikunnan sosiologisia, antropologisia ja kulttuurisia havaintoja kevään ja nuorison juhlasta Suomenlahden eteläpuolella A.D. 2019.

Vappu on ylioppilaiden juhla ja sitä se on myös Virossa, tai paikallisittain siis volber. KyOn delegaatio lähti Suomenlahden yli Tarttoon tutustumaan virolaiseen vapunviettoon. Vappuaaton  päivällä kävimme tapaamassa molempia ystävyyskorporaatioitamme, Korporatsioon Fraternitas Tartuensista ja Korporatsioon Sororitas Estoniaeta.

Tapahtumat alkoivat iltapäivästä suomalaisten delegaatioiden kokoontumisella tähtitorninmäelle kohottamaan skumppalasit keväälle, volberille ja Tartolle. Tämän jälkeen kukin delegaatio hajaantui omien ystävyysjärjestöjensä tahoille. KyOlaisjoukkomme suuntasi Estoniaen luokse, joka asustaa kätevästi Karjalaisen Osakunnan ystävyyskorporaation Korporatsioon Vironian takapihalla vuokralaisena. Estoniaella oli ohjelmassa käynti ennen yhteistä korporaatioiden ylioppilaskulkuetta heidän omalla nimikkopatsaallaan. Tartossa useammilla korporaatioilla on jokin kaupunkiin pystytetty patsas heidän omana nimikkopatsaallaan, jonka luona vappuna kyseinen korporaatio käy juhlistamassa patsasta, henkilöä, jolle se on pystytetty tai laajemmin ajatusta, jota patsas symbolisoi. Helsingin vapun tyyliin vaihtelevasti ohjelmaan kuuluu patsaiden pesua, kukittamista, lakittamista ja Virossa tärkeää korporaationauhan kietomista patsaan ympäri. Estoniaen kanssa marssimme heidän lippunsa perässä Toomemäen ylitse vanhoille vallihaudoille, missä hieman piilossa on virolaisten naisylioppilaiden muistomerkki. Tämä muistomerkki on Estoniaen nimikkopatsas, joka pestiin, lakitettiin ja nauhoitettiin puheiden ja laulun saattelemana. Patsasseremonian jälkeen estoniaelaiset suuntasivat ruokailemaan joko konventtinsa tiloihin tai sitten akateemisten perheiden lounaille.

Akateeminen perhe on korporaatiokulttuuriin kuuluva perinne, joka kytkeytyy olennaisesti siihen, että korporaatiokulttuurissa jäseneksi pyritään ja vasta koulutusta ja erilaisia tehtäviä sisältävän fuksivaiheen jälkeen civikseksi päästään kun noviisikausi katsotaan asianmukaiseksi läpäistyksi. Fuksit, viroksi rebanet, tunnistaa mustista lakeista ja ettei fukseilla ole lupaa kantaa värejä eikä koskea väreihin. Tästä syystä fukseilla näkee mustaa nauhaa korporaatioiden väreissä olevien nauhojen sijasta. Korporaatioon liittyessään kullekin fuksille nimetään oma akateeminen isä tai äiti, joka suomalaista tuutoria laajemmin on vastuussa uuden jäsenen kasvattamisesta ja auttamisesta mukaan korporaatiomaailmaan. Lisäksi tämän akateemisen perhesuhteen katsotaan olevan elinikäinen, kuten korporaation jäsenyydenkin. Vaikka Virossakin korporaatioiden jäsenistä tulee valmistuttuaan paikallisia senioreita, vilistlasia, ovat he yhä korporaation jäseniä täydellä äänivallalla. Vilistlaset muodostavat oman kokouksensa vilistlaskogun, joka toimii hieman kuin ylähuoneena korporaatiossa civisten kokousten ollessa alahuoneen roolissa.

Akateemisista perheistä syntyy monisukupolvisia ketjuja, joissa vanha vilistlase voi olla ties kuinka moninkertainen akateeminen isoisä tai isoäiti. Civiksellä voi olla samanaikaisesti useampi fuksi lapsenaan ja samanaikaiset fuksit ovat toisilleen akateemisia sisaria tai veljiä. Saman äidin tai isän aiemmat fuksit, jotka ovat jo civistyneet, ovat fuksien akateemisia isoveljiä tai siskoja. Nämä akateemiset perheet kokoontuvat yhteisille lounaille korporaatioiden suurina juhlapäivinä, kuten esimerkiksi kommersit ja volber.

Estoniaelaisten lounastaessa akateemisten perheidensä kanssa KyO siirtyi Tartuensiksen luokse. Tartuensiksen luona nautimme jättiläishampurilaisen syömisestä joukkovoimin ja samalla veimme heille lahjaksi ehtaa kymäläistä lakuviinaa. Tartuensiksen luona pidettiin leikkimieliset olympialaiset, jonka joukkueisiin kyolaiset hajautettiin. Kilpailulajeina oli mm. tikanheittoa, Mortal Combatia ja tietovisa, jossa kyseltiin mm. Teletappien nimistä latviaksi. Tartuensiksen mukana siirryimme kulkueen lähtöpaikalle Tarton Luonnonhistoriallisen museon edustalle, missä korporaatiot järjestäytyivät ikäjärjestykseen kadulle kulkuetta varten. Virolaisena erikoisuutena mieskorporaatiolla on usein mukanaan tuopit ja palvelustehtäviä tekevillä fukseilla kantokorit, joista voi täydentää lisää olutta tyhjentyneisiin tuoppeihin. Tästä huolimatta kulkueen aikana saatiin todistaa eräiden wiipurilaisten pikaista ekskursiota kulkueesta kadunvarren elintarvikeliikkeeseen täydentämään varastoja.

Vappukulkue marssii Tarton halki kaupungin keskustaan ja ensimmäinen pysähdyspaikka on ikoninen Raatihuoneen tori, Raekoja plats. Raatihuoneen portailla Tarton pormestari puhuu ylioppilaille ja symbolisesti luovuttaa vallan kaupungissa yhdeksi yöksi opiskelijoille. Lopuksi pormestari tyhjentää oluttuopin jonkin korporaation edustajan kanssa. Seremoniallinen tuopin juontivuoro vaihtuu vuosittain korporaatioiden kesken. Raatihuoneelta kulkue suuntasi muutaman korttelin päässä olevalle Tarton yliopiston päärakennukselle, jonka portailla yliopiston rehtori vastaanotti kulkueen. Pormestarin lailla myös rehtori piti puheen ja lopuksi tyhjensi tuopin ylioppilaiden edustajan kanssa. Yliopistolta kulkueosastot hajaantuivat omille tahoilleen valmistelemaan illan ohjelmaa.

KyOn edustajina meillä oli ohjelmassa osallistuminen Estoniaen olutpöytään, joka oli vain korporaation omille jäsenille ja ystävyysjärjestöjen edustajille. Olutpöydässä olut taikka siideri näyttelee tärkeää roolia ja ruokapuoli koostuu pääasiassa snacksien tyyppisestä naposteltavasta. Saksankielisestä Euroopasta juontuvan olutpöydän kulku on varsin formaali. Istuntoa johtavat kolme juoma- ja laulumestaria pääpöydässä, jotka vastaavat saksankielisten korporaatioiden chargiereniä. Vastaavat ohjaavat illankulkua antamalla osallistujille luvan mm. pöydästä poistumiseen, puheenvuoroihin ja lauluihin. Kaikkia näitä pyydetään asianmukaisilla latinankielisillä lauseilla.

Illan ohjelmaan kuuluu myös fuksien esittämä teatteriesitys, mahdollisesti fuksikoulutukseen kuuluvia fuksiesitelmiä ja fuksien juottamista. Fuksien juottaminen tapahtuu siten, että pääpöydän johtajan päättämän määrän civiksiä täytyy tyhjentää tuoppinsa tai lasinsa hänen ja fuksien kunniaksi, kunnes haluttu lukumäärä on täynnä (useimmiten ensimmäinen tyhjennys tulee 10 kohdalla, tai sitten ei). Tämän jälkeen juomamestari kutsuu kaikki fuksit ylös seisomaan ja tyhjentää heidän kanssaan tuopin tai lasin. Estoniaen käyttämässä olutpöytäprotokollassa tuopissa saa olla vettä tai muuta alkoholitonta juotavaa. Olutpöytätavat ja noudatettavat protokollat, vanhimmat Saksasta peräisin, vaihtelevat eri korporaatioiden välillä. Olutpöytään kuuluvat olennaisina myös offitsiaalit, eli viralliset laulut. Nämä kolme laulua lauletaan ensin illan aikana pääpöydän määräämässä tahdissa ja vasta niiden jälkeen virallisen osuuden voidaan katsoa päättyneen ja lauluja voi alkaa toivoa. Virossa oma erikoisuutensa laulujen suhteen ovat myös ns. leipälaulut, leiblaul, joka tarkoittaa tietyn jäsenen omaa laulua. Tätä laulua muut eivät voi ehdottaa laulun ”omistajan” ollessa paikalla juhlassa.

Olutpöydän päätyttyä väki hajaantui Tarton yöhön. Me suuntasimme moikkaamaan karjalaisia viereisessä Vironian talossa, jossa oli menossa disko. Whatsappailulla selvisi muiden suomalaisdelegaatioiden sijainti ja suunnistimme karjalaisten ja wiipurilaisten kanssa kohti Liviensiksen taloa ja puolenyön Krambambulia.

Vappuyönä suurella osalla korporaatioista on vuosittain vaihtuvaa vappuohjelmaa, jolloin korporaatioiden talot ovat auki vierailijoille muista korporaatioista. Ohjelmassa on usein diskoa, ruokatiskejä, baareja ja erilaisia performansseja. Vuosittain toistuva traditio on Korporatsioon Fraternitas Liviensiksen järjestämä saksalaistyylinen Krambambuli, jossa pääsee näkemään kyseisen laulun alkuperäisen käyttötarkoituksen. Yleisön laulaessa Krambambulia juomamestari hämmentää kauhalla kyseistä punssityyppistä juomaa valtavassa kattilassa ja lopuksi juoma sytytetään tuleen. Laulamisen lopuksi liekit sammutetaan ja kuumaa krambambulia jaetaan läsnäolijoiden mukeihin. Krambambuli on niin suosittu, että jos haluaa mahtua sisään Liviensiksen juhlasaliin, syytä saapua paikalle ajoissa, jotta mahtuu taloon sisään.

Juhlatuulella oleva kasvava ja monipuolistuva suomalaisjoukkomme taittoi matkaa Tarton yössä korporaatiolta toiselle laulaen samalla suomalaisia juomalauluja sekä muutakin ohjelmistoa. Kaduilla laulaminen ei vaikuta Tartossa olevan yleinen tapa, vastaantulijoiden uteliaista katseista päätellen. Tai sitten Pääsiäistroparin laulaminen teologien ja semiteologien kuorona vappuyönä keskellä puistoa oli erikoinen kappalevalinta maallistuneessa Virossa.

Yöhön mahtui vierailua SatOn ystävän Üliopilaste Selts Raimlan luona maistelemassa heidän itse panemaansa olutta sekä ihailemassa viereisten Korporatsioon Sakalan ja Eesti Üliopilaste Seltsin vappukokkoja. Vierekkäiset korporaatiot kuulemma usein kilpailevat kummalla on komeampi kokko, välistä tarinan mukaan sillä seurauksella, että palokunta joutuu tulemaan hätiin sammuttamaan uhkaavan tulipalon. Tänä vuonna Sakalan kokossa paloi Raimlan vanha lauta-aita, joka oli lahjoitettu naapureille kokkotarpeiksi. Allekirjoittanut vetäytyi nukkumaan Sakalan pihalta, joten toistaiseksi kuuluisa aamunkoitto Liviensiksen tornissa tai Toomemäellä jäi kokematta. Vapunpäivän aamulla matka jatkuikin sitten kohti Tallinnaa ja Helsingin lauttaa.

86-vuotiasjuhla

Juhlapaikaksi oli vuosijuhlamestarimme Esa-Pekka Helanne valinnut ravintola Pörssin. Ennen sitä on pidetty kalliina, mutta 80 € alkaa olla jo vakiohinta osakuntavujuilla. Palvelu sitten pelasikin moitteettomasti – on se kurja kun ei mistään voi ruikuttaa. Ikimuistoisimmasta lahjasta vastasi Satakuntalainen Osakunta, joka lahjoitti KyOlle kauan kaivatun tulostimen. Samaan aikaan vujuillut KO sitä vastoin sai ohjekirjan. Cocktail-tilaisuuden ja itse juhlan väliin oli, ehkä viime vuoden kasivitosten peruja, varattu reilusti aikaa. Arvailu sennujen etkopaikasta kävikin kuumana. Osallistujamäärä oli sangen pieni. Esan sydämentykytykset kuitenkin osoittautuivat turhiksi, kun leijonanosa ilmoittautui viimeisinä päivinä ja pöytään saatiin lopulta 56 osallistujaa. Jottei sali näyttäisi autiolta, oli plaseerauksessa päädytty kahdeksan hengen neliöpöytiin. Toisten mielestä ne olivat hyvin kotoisat; toisten oli vaikea kuulla puhetta pöydän toiselta puolen.

Keskimääräisestä juhlapuhujasta poiketen kansanedustaja Markku Pakkasen puhe herätti ajatuksia ja tunteita ”Minun mielestäni jokainen ihminen voi olla kotoisin vain yhdestä paikasta.” Rohkea näkemys siirtokymenlaaksolaisten juhlissa. Kronikassa ’19 katsottiin lyhytelokuvia KyO-vuoden varrelta. James Ponsi ja Jääkaapin aave jäivät mieleen. Poikkeuksellisen aktiivisesta ja pitkäjänteisestä työstä Kymenlaakson Osakunnan hyväksi Pasi Pykälistölle myönnettiin Kalevi Valkaman nimikkostipendi. Viimeksi sellainen on myönnetty 70-luvulla. Ohjelman koskettavin osa oli Anna-Liisa Koskisen puhe rakkaudesta itseä kohtaan. RuPaulin sanoin: ”If you cannot love yourself, how the hell you gonna love somebody else?”

Kunnianosoitukset
Kunniamerkki: Inspehtori Jari lavonen
Harrastusmerkki: Eerika Mankinen, Leon Hirvelä, Marjut Päkki, Emma Schumilov ja Eemil Hakala
Opinnäytestipendi: Anna-Liisa Koskinen, Ilona Raimas
Osakuntastipendi: Veli-Matti Ylönen, Eerika Mankinen
Fuksistipendi: Jalmari Salovirta, Janne Salokoski

Kuvan ottanut Camilla Relander