Kun minut valittiin kuraattoriksi maaliskuussa, koronasta johtuva epänormaali arki tuntui jatkuvan ikuisuuksiin asti. Joitakin suuntaviivoja tulevaa toimintaa varten toki piirrettiin keväälläkin, mutta niiden toteutumisen edessä oli sakea sumuverho. Kysymykset mitä, milloin, miksi ja kenelle vastauksineen olivat melko selkeitä korkeintaan menneiden, ennen pandemiaa järjestettyjen kemujen ja kokousten Facebook-tapahtumakuvauksissa.
Siinä missä pandemia on tuntunut pitäneen meitä otteessaan ikuisuuden, asiat kuitenkin voivat myös muuttua nopeasti. Jos kaikki menee hyvin, jo noin kuukauden päästä juhlimme KyOn 88. vuosijuhlaa, elo- ja syyskuussa vuorossa ovat kesäretki Pyhtäälle, Itäsuomalaiset kesäjuhlat sekä alkusyksyn ensimmäiset fuksitapahtumat Avajaiskarnevaalien ja Fuksiseikkailun muodossa. Tämän listan jatkoksi voisi laittaa aika monta muutakin tapahtumaa.
Siihen ”normaaliin arkeen” palaaminen on toki ihanaa. Kaipaan ainakin itse ihmisten kohtaamisia kasvokkain, halaamista, parhaiden bilebiisien tahdissa tanssimista aamuun saakka sekä osakuntailtoja rakkaassa kellarissa. Samalla tuohon niin sanottuun normaaliin arkeen palaaminen jännittää paljon enemmän kuin olisin osannut kuvitella. On otettava huomioon, ettei pandemian aiheuttama väsymys ole välttämättä väistynyt vielä kovinkaan monilla. Sosiaalisten kontaktien ylläpitäminen voi olla yllättävän rankkaa, kun keskusteluista ei enää poistutakaan noin vaan punaista luuria painamalla. Monet aiemmin lähestulkoon selkärangasta tulleet käytännöt osakunnalla voivat olla nyt hyvinkin hatarina mielikuvina itse kullakin. Ja kuitenkin on enemmän kuin korkea aika käynnistellä taas toimintaa ja toivottaa myös mahdollisimman monta uutta kasvoa tervetulleeksi osakunnalle.
Tämän kaiken kirjoittamani myötä haluankin nyt rohkaista jokaista osakuntalaista olemaan avoin ja rehellinen sekä itselleen että muille. Vaikka palaamme joiltain osin vanhoihin totuttuihin rutiineihin, osa niistä on ehkä ikään kuin opeteltava uudelleen. Lisäksi nyt on myös erittäin hyvä hetki tarkastella totuttuja toimintatapoja ja innovoida uutta, mikäli siltä tuntuu. Tässä tilanteessa on täysin sallittua hakea paikkaansa niin jäsenenä kuin virkailijanakin ja toivon, että voimme myös auttaa toinen toisiamme. Epävarmuus kaikesta meneillään olevasta ja tulevasta parhaimmillaan puolittuu, jos sen voi jakaa jonkun toisen kanssa. Mikään asia tuskin on liian pieni sparrailtavaksi muiden kanssa ja harvoin syntyy mitään pahaa, jos osakuntatoverilta kysyy kuulumisia ja tarjoaa auttavan kätensä, vaikkei sitä aina osaisi pyytääkään.
Ihanaa kesää, toivottavasti kohtaamme sen aikana tai viimeistään ensimmäisessä osakunnan kokouksessa keskiviikkona 15.9.!
